Siirry pääsisältöön

Kaksi pontevaa poikaa

Heräsin aamuyöllä Gavan läähätykseen ja paniikki oli iskeä. Oltiin laskettu ti-to välille syntyminen. Lisäksi edellispäivänä oli kahdet juhlat, jolloin en ehtinyt niin seurata Gavaa. Olin laskenut myös että ehditään pentuaitaus rauhassa kasata sunnuntaina, milloin ei ole mitään muuta. Heräsin sitten klo 4 ja aloin etsimään kuumemittaria, välillä piti istua lattialla (huippasi) kun nopeasti heräsin sängystä ja meinasi tulla paniikki jos synnytys alkaa ja kaikki on vaiheessa. Paniikissa etsin kuumemittaria parista paikaa (kassitkin oltiin vain pikaisesti käyty läpi ja tavarat kasassa. Henkka heräsi siihen ja itse vähän rauhotuin, kuumemittarikin löytyi. Oli 38 astetta, mutta kun olin laskenut lämpöjen mittailut sunnuntaista eteenpäin ei tiennyt, oliko lämmöt käynyt jo alhaalla. Kasattiin aitaukset paikalleen ja häkki. Ohjeista katsoen mitä mitenkin. Kaikkea ei siinä paniikissa huomannut, esim lainattiin oma pressu alle ja vaippoja ei löytynyt niin mentiin paperilla ja pyyhkeillä. Soitin sen jälkeen Shantille 4:20 ja tultiin tulokseen, että jos ei ihan tuskaisesti läähätä niin voi kestää pidempäänkin. Shanti ei kuitenkaan saanut unta, kuten en mäkään (ehdin siivota sohvan ja tehdä siihen pedin) ja oli ehtinyt lenkittää koiratkin.

Puhuttiin, että jos alkaa häntä kaartumaan niin soittelen sitten. Menin katsomaan Gavaa kevythäkissä, missä petaili aika paljon ja läähätteli. Häntä kaartui, otin puhelun ja juuri samaan aikaan näkyi että eka pentu syntyykin! Sain heti puhelimessa neuvot, että antaa Gavan poistaa sikiöpussista pentu ja katkaista napanuora yms. Kun pentu oltiin putsattu niin otin sen pyyhkeeseen, hieroin ja siirsin pennun ja Gavan pentuaitaukseen. Pentu oli vähän hitaanpuoleinen alkuun, pientä ääntä kuului ja jalat liikkui. Ei meinannut hoksata heti maidonimemistä ja ehkä maidon tuotanto ei ollut niin käynnistynyt. Ensimmäinen pentu oli siis poika, mustavoittoinen valkoisella pilkulla päässä ja kaulusta puolet. Painoi 298g ja syntyi klo 5. En onneksi siis ehtinyt jännittää ekan syntymää ja helpotti, kun näki että koira hoiti itse homman.


Shanti ehti paikalle ja pentu lähti juomaan maitoakin ja piristyi enemmän Shantin käsittelystä. Käsidesitkin tajuttiin ottaa käyttöön. Gava alkoi jossain vaiheessa taas läähätellä ja kesti aika pitkään kunnes seuraava pentu syntyi. Ehdin käyttää Gavaa kerran tai kaksi hihnassa takapihalla. Kävi nopeasti pissalla ja kiireellä pennun luo.

Toinen pentu syntyi klo 6:40, poika valkoisella piirrolla. Painoa 334g. Jälkeiset yms tuli myös ja Gava söi ne, joista osan oksensi myöhemmin pois. Vaihdettiin likaiset paperit ja pyyhkeet pois ja laitettiin vanhempia karvoja ja pyyhe aitaukseen. Gava sai emoille tarkoitettua märkäruokaa kahteen annokseen. Ja päivällä ja illalla maistui pentujen kuivaruokakin. Vettä tarjosin aina välillä, joka myös saatavilla muttei Gava lähde pentujen luota ellei pyytänyt sitä pihalle.

Syntymäpäivä siis 15.10.2017 näille Mithrandir kennelin D-pennuille. Ovat ensimmäiset 3vk meillä kotona, jonka jälkeen menevät Marialle. 4 viikkoisina ottavat vastaan pennun katsojia.

Äiti kävi myös pentuja katsomassa pikaisesti. Ruuti oli joko lapsiportin takana, aamulla ihan makkarissa. Ja päivällä oli Gavalle aidattu isompi alue olohuoneesta mihin laitoin vielä näkösuojaa. Ruutia ei kyllä kiinnostanutkaan muuten, paitsi kun pennut punnittiin sen mielestä astiassa, mikä voi sisältää ruokaa. Gava ei selkeästi halunnut Ruutia lähelle, eikä päästetäkään. Ilman valvontaa on portin takana. Itse olen seuraavan viikon tosin kotona.




Kuvia

Ja kännykkäkuvia:


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 On jännä uusi kokemus omaan koira historiaan. :)

      Poista
    2. Itsekin odotan innolla, että pääsisi käymään tuon pentuprosessin läpi!

      Poista
  2. Onnea muruista!
    Gava vaikuttaa fiksulta ja hyvältä äidiltä ❤
    Kiva, kun saat pitää pienet kotona alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Gava on tosiaan hoitanut pennut hyvin, eka yö taisi olla vaan järkytys kun ei voi rauhassa nukkua sohvalla tai omassa sängyssä, kerran oli pentulaatikon viereisellä sohvalla yöllä kun kävin katsomassa (pentujen ollessa nukkumassa myös). Kiva kokemus tosiaan saada pitää ne alkuun meillä. :)

      Poista
  3. Hurjasti onnea pienokaisista! <3

    VastaaPoista
  4. Onnea pennuista ja ihanaa pentuarkea molemmille :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...