Siirry pääsisältöön

Erinomainen Nova ja mustavalkoiset auringonlaskussa

NÄYTTELYT

Sunnuntai aamusta suunnattiin kohti Lahtea Novan ja äidin kanssa. Päätettiin paikanpäällä, että esittäisin Novan. Ei pystynyt oikein harjoitella kun jumppasalin lattia oli niin liukas, vähän hidasta juoksua ja seisotuksia. Ennen kehän alkua tuli lyhyt tauko, jolloin käytiin vähän juoksemassa matoilla. Nova esiintyi ihan hyvin kaikki kehät. 
- Ryhmäkehässä seisotettiin aika pitkään, kunnes tuomari tuli katsomaan koirat edestä ja sivusta. Sitten kerran ympäri. 
- Yksilöarvostelussa ensin seisotus, katsoi hampaat ja tunnusteli koiran. Sitten edestakaisin, seisotus. Ja sitten ympäri. Lopuksi seisotusta, minkä Nova jaksoi tosi hyvin. Nova sai erinomaisen (punainen lätkä).
- Kilpailuluokassa seisotettiin alkuun, sitten ympäri kerran(?), seisotettiin ja katsoi taas edestä ilmeet. Nova jälkimmäisessä seisomisessa ei tainnut seistä niin hyvin. Tuomari siirsi meidät kolmannesta toiseksi. Vielä mietti vähän seisotusta, jossa liikuttua seisotin Novaa vähän huonommin. Näytti vähän miettivän meidän kahden välillä. Mutta jätti Novan toiseksi. Vain ensimmäinen junnu sai sa:n eli sitä ei tullut tälläkään kertaa. 
Juoksemista täytyy vielä treenata niin, että juoksisi enemmän pää eteenpäin ja seisotusta niin, että se sujuu vikkelästi esim paikkaa muutettua. Kyllähän tuollakin kaikennäköistä juoksemista näki. Tuomari Kanadalainen Heather Langfeld arvosteli aika nopeasti ja halusi nähdä liikkeitä aika vähän.

Arvostelu: 
Nice young dog. Nice head. Good front. Nice level topline and balance. It's croup is little steeper than preferred. Nice sidegate. Good coming ja going. JUN ERI2

Kiva nuori koira. Kiva pää. Hyvä edestä. Hyvän tasoinen ylälinja ja tasapaino(?). Lantio on hieman liian jyrkkä kuin on suositeltua. Hyvä sivuprofiili. Hyvä tuleminen ja meneminen (liikkeet edestä ja takaa?). 

En itse niin ymmärrä tuota näyttelykieltä, kuitenkin suht hyvän kuuloinen arvostelu eikä mitään hylkäävää virhettä ainakaan. 

Videota yksilökehästä.






Kilpailuluokka, JUK2
Rasmukselle tuliaisena kultaisella silkkivuorella oleva heijastinpanta (Kana)

Kuvia Ruutista ja Gavasta auringonlaskussa lauantailta lähimaastoissa osa 1/2.

Halusin harjoitelta sumeaa taustaa, aukko f2.8. Sitten taas zoomia 100-200mm. Suljinaika oli hämärän takia tavallista pienempi ja huomasi, ettei kaikki olleet täysin tarkkoja ja ne poistinkin. Aurinko heijastui Kilosta Leppävaaran suuntaan katsoessa kerrostaloihin ja niistä sai kivat väriefektit. Sekä auringonlaskun vaaleanpunainen väri sekä oranssin sävyt. Ilta hurahtikin näiden parissa, valokuvailua lenkillä klo 16:30-18, sitten kuvien editointia ilta 23-24 asti, mitä välillä teki jotain pientä. :D Lähtötilanne 200 kuvaa karsiutui 59. 

Kenraali Gava komennuksessa ;)





 

Kommentit

  1. Onnittelut erinomaisesta! :) Älyttömän upeita kuvia nuo kuvat! Varsinkin eka ja toiseksi viimeinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nova on yllättänyt kyllä molemmilla näyttelyillään, kun asenne on ollut että H:kin on ok. :D Tuli katsottua kunnianhimoisena kuinka voisi opettaa hienon kehäkäyttäytymisen tokosuorituksen idealla. Se on hauska miten tollereissa, vaikka on "käyttöpuolen" koira niin voi silti saada erin. Gava kun taistelee siitä H:sta, kun rodut on niin jakautuneet. Tollereissa onneksi turkinpituus ei näyttänyt merkitsevän ja on sirosta raskaaseen.

      Kiitos :) Tuo eka kuvista on myös omia suosikkeja, vaikka Gavan ilme on vähän erilainen. Tietty näitä olisi voinut vielä photoshoppailla tai jos ostaisi Lightroomin opetella vielä paremmaksi. Facebookin valokuvausryhmistä saa aina jotain uusia ideoita. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...