Siirry pääsisältöön

Agilityhaastetta ja auringonlasku

TI ANUN AGILITY

Viikon Anu Niemen treenien rata oli joku karsintarata sm:stä? Pituudelta putkeen oli ollut jossakin luokassa ihan suoraan ja hyppy lähempänä putken suuta ja putki melkein keskellä. 17 hypyn tapainen oli ollut mini tai medi radalla missä hyppy oli ollut metrin päässä putkesta.

Radalla oli kivaa haastetta tuosta 4-7 kohdasta minkä tein toisesta putken päästä. Ja toinen 14-16 kuvio. Nuo putket puomin alla aina hirvittää. Tässäkin oli ainakin kolme vaihtoehtoa, puomilla poispäin-kääntö riittävän alhaalla, juosta ulkoreunaa ja lähettää putkeen ja tulla alastulon puolelta kepeille (ei ehkä ehdi auttaa niissä?). Ja sitten lähettää koira putkesta puomille ja jäädä lähes puomin päätyyn. Ohjaus putkeen ja sitten juoksee mutkaputken puolelta, mutta vaatii itsenäiset kepit. 
Näitä vaihtoehtoja nyt miettiessä ajatteli omaa keppiosaamista, mikä olisi paras vaihtoehto. Mutta sitten pitää myös vahvistaa keppejä, jos olettaa ettei ne itse kauempana ollessa suju. Samantyylinen kepeille meno testattiin vuosi sitten Salossa Emmin keksimällä radalla (kepeille helpompi kulma) ja ei silloinkaan sujunut jos en ehtinyt auttamaan. 
Hyvä kommentti oli, että kohdat pitäisi osata kaikilla ohjauksilla. Treeniin siis!

Gava: tehtiin 55cm rimoilla juoksun takia. 1-6: tein pyörittämällä kakkosen. Takaaleikkaus pituudelle, kuunteli hyvin ja kääntyi putkeen! Sitten olisin ollut liian myöhässä ja törmäysvaarassa niin palkkasin. 3-6 uudestaan mutta nyt irtoaminen suoraan putken päähän. Hypyllä 7 jatkoin japsin harjoittelua, joka on siis pakkovalssi persjättö. Eli otin oikealla kädellä selkä kohti hyppyä haltuun ja kun näin että on sopivassa kohtaa (usein vähän myöhässäkin) vaihdoin toiseen ohjauskäteen koiran jäädessä hetkeksi seläntaakse ja samalla liike kohti 7 hyppyä. Gavan kanssa piti hioa mun ohjausta koiran linjaan nähden. Menin Novan jäljiltä melkein 2 siivekkeeseen viemään hypylle johon vaikea ehtiä -> rima koska myöhässä. Joten vähän väljemmin hyppyyn nähden lenkitin ja sitten ohjaus kohti ponnistuspaikkaa lähetys hypylle. Valssinkin olisi ehtinyt joka olisi helpompi ajoittaa, mutta halusin harjoitella itselle epämukavaa ohjausta. 
7-9 ja hieno puomin 2on-2off! Palkkasin sen. Ehti juosta mun luokse palkalle eli vähän sivuun. Voisin palkata ihan alastulollekin.. hätäilin. Seuraavalla kerralla putkesta puomille hyppäsi muuten ylösmenon.

10-13 oli haastava. Ekalla tosin jekutin 2on-2offissa puomia kuikuilevaa Gavaa että otinkin haltuun ja suoraan hypylle 11, sujui! Miljoonaa putkesta 10 ja piti ottaa sopivasti kontaktia ja haltuun että tulee tiukasti hypyn 11. Mutta jos liian tiukasti niin kääntyi kohti ja meni hypyn 12. Mä olin iloinen vaan että reagoi! Niin pitääkin. Että saan metri-kaksi hypyn edestä kääntymään sen ohi. Sen jälkeen askel kohti takaakiertoa menemättä kuitenkaan liikaa hypyn puolelle että lenkittäisi lisää. Tässä oli tosi vaikea saada jalat hyvin, olin aina liian ajoissa seisomassa takaakiertojalan kanssa kiinni hypyssä. Kun pitäisi laskeuduttua ottaa askel kohti takaakiertoa. Ekalla kertaa lenkki oli tässä kohtaa kamalan iso, seuraavissa parempi. Vaikka pelkäsin varmaan vähän takaskierto ohjauksessa menemästä kohti koiraa, että lähtisi siitä lenkittämään. Saksalainen hypylle 12 niin sai nätisti putkeen. 

14-15 ekat puomin poispäin-kääntöyritykset meni siihen että gava kääntyi mutta sen jälkeen hyppäsi puomille takaisin. Kun tein puomin edessä sylkkärimaisemmin ja odotin että näkee putken. Kerran paremmin maassa sylkkäri ja sujui. 
Sitten kokeiltiin taaksejäänti. Vauhdit putkesta ja kiritin puomille. Gava pinkoi alasmenolle, pysähtyi sinne. 24 hypyn suunnilta ja puolelta käänsin putkeen ja juoksin sitten ylösmenon puolelta vastaan. Kepeille olisi pitänyt osata hakea niin että oon vasta putken takana. Mutta jos rata olis jatkunut ylösmenon puolelle olis ollut hyvä vaihtoehto. Luottoa ja haastamista kontakteille!

16-18: juoksin pituuden puolelta ja kepit helposti yksittäisenä. Myöhästyin käskyttämisessä ja mun takaakierron ohjaus oli mitätön. Gava tuli siis hypyn väärinpäin. Tämä kohta vaati taas että kepeiltä pääsee hyvin irti. Erikseen että jätin keppien päätyyn. Nyt ok varmistelle ja leikkasin takaa keinulle. Tässä olisi haastetta ehtiä saksalaisella. Kerran tai kaksi kokeilin yksittäisenä putken puolelta tässä-käskyllä. Meni hypyn väärinpäin kun olin liian lähellä. Toisella onnistui. Treeniin myös käskysanan kanssa noita ohituksia lisää. Siitä olin yllättynyt että putkea ei miettinyt yhtään! Se oli siis lähinnä ansa ohjaajalle. 

Gava treenaa: 
7 hyppy
14-15 puomi -putki
15-16 eri sijainneista kepeille
17 lähellä putkea oleva hyppy
23-26 pimeä putkikulma


Nova: Nova teki ennen Gavaa mutta kirjaan nyt tähän kohtaan. 

Aloitettiin alusta, rimat 45cm. 1-2 ensin pakkovalssiin kutsumalla ja tiputin lelun ja lähdin peruuttamaan. Seuraavalla kerralla otettiin 1-6. Pakkovalssi oli hyvä. Varmistin hypyn 3. Sitten putkesta tultua jarrutti kun olin vähän jäljessä. Vahvistettiin sitten irtoamista. Seuraavaksi 4-6 kuten radassa. Takaaleikkauksesta Nova pyörähti ja hyppäsi pituuden sivutolppien välistä. Palkkaus taas avuksi niin leikkauskin ok. Ei vaan irtoa vielä tarpeeksi esteille. Ja myös aloittaa leikkauksen heti putken lopusta ettei liike pysähdy liikaa.  

Seuraava hyppy 7 oli vaikea vaikka laitoin putken lähempään päähän. Treenattiin japanilaista, pakkovalssi persjättöä siihen. Alkuun tuntui tosi pelottavalta ja olin aina hilkun myöhässäkin. Rima tippui alkuun huonosta ohjauksesta. Toiset mahdollisuudet käsikosketus näyttäen koiran puoleisen käden kämmen tai pakkovalssi. Pyöritys olisi hidas. In in- käsky olisi toiminut juuri tällaiseen. 

23-25 oli taas Novalle vaikea. Ei hahmottanut pimeää putkikulmaa. Sisäänmeno pään lähelle jäädessä sujui. Sitten alkoi hoksata sen kauempaakin. Anu palkkasi putkesta muhun päin kääntymistä. Tuossa tarvitsi irrottaa koiran kauempaa että ehti jatkoon. Tuollaiset treeniin.

Kepit: Toisella kentällä kaksi treeniä puisia 4kpl keppejä ohjureilla. Palkkasin ensin namilla väliin. Välillä yritti mennä ohjureiden ali tms. Piti päätä hyvin matalalla ohjureiden tasolla. Alkoi sujua läheltä ilman vauhtia molemmat puolet. Ideana tutustuttaa ohjureihin ja että tajuaa vieraat suorat kepit. Kotona muoviset jotka taipuu myös.

Nova treenaa:
4-6 irtoaminen (putkeen suoraan)
7 hyppy
25 pimeä putki


Kesäloman lopulla nähtiin hieno auringonlasku meren rannalla 29.7.2017!
- kuvat







Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...