Siirry pääsisältöön

Alokasluokkaa kimppatokoissa

TOKO NOVA 

Järkkäsin kimppatokot Malminkartanon huippujen viereiselle kentälle. Tarkoituksena päästä Novan kanssa tekemään ryhmäliikkeitä uuteen porukkaan. Ihmisiä tuli noin 10kpl ja paikkiksia tehtiin 4 eli hyvin käytettiin aikaan niiden treenaamiseen. Saatiin myös liikkuria ja reunoilla vähän häiriötä.

Paikkamakuu: Tehtiin alon paikkis, Nova oli toka vikana rivistä. Ainakin kaksi meni meitä ennen maahan. Nova yritti kerran ihan alussa ennakoida maahan, ennen kuin kukaan oli käskenytkään. Kun liikkuri käveli, jos katsoi muualle pyysin katsomaan takaisin. Maahanmeno oli ripeä, palkkasin sen. Paikkiksessa jäin ehkä 7m. Nova katseli välillä naapureita ja silloin menin lähemmäs. Meni myös lonkalle. Menin sivulle palkkaamaan ja siinä olikin aika (1min). Menin vielä eteen ja samaan aikaan muiden kanssa sivulle. Istumaan nousu sujui myös ripeästi. Nova ei häiriintynyt liikkurista edessä.

Toinen paikkis tehtiin vielä, kun välissä oli ollut kaksi muuta. Novan kanssa edelleen. Toinen naapuri oli sama ja toisella puolen uusi. Tässä jätin palkkaamatta alussa sekä maahan käskiessä. Kerran sivulla kävin palkkaamassa ennen minuuttia. Sivulle taas hyvin. Itse makuussa menin yli 10m ja tulin sitten vähän lähemmäs loppua kohden.

Tehtiin sitten itsenäisesti häiriössä alon liikkeitä.

Kaukot: ensin takapalkkana pallo. Ei totellut ekalla. Toisella kun totteli niin pelkät kehut. Palasin sivulle ja otettiin alusta. Syöksyi aina nopeasti maahan. Toisella kerralla ilman takapalkkaa. Ennakoi mun jes sanaa ja nykäisi vähän taaksepäin. Seuraavalla kerralla teki hyvin.

Luoksetulo: n. 15m matkaa. Tuli ekalla "tänne" käskyllä ja sivulle hyvin. Aavistuksen meni ohi, mutta ei ainakaan törmännyt jalkaan..

Seuraus: tehtiin kohti muitakin koiria, parit pysähdykset, oikeaan käännökset, täyskäännös ja juoksua. Oli aika hyvää, läheltä vastaan tulevaa koiraa piti äkkiä vilkaista.

Liikkeestä maahan: virittely ja sitten tehtiin. Voimakas käsky ja meni heti maahan hyvällä tekniikalla. Kävelin 4m kunnes palasin palkkaamaan, vapautin ja leikittiin lelulla. Kun en saanut lelua lentämään taskusta. :D

Merkin kierto, joka avon liikkeitä: virittelin pannasta pitäen ja päästin sen jälkeen. Takana häiriönä tokokassi. Juoksi hyvin kiertoon ja palkkasin lelulla.

Pätevä Nova novanen, lisää ryhmäpaikkiksia ja agikentällä voisin pyytää agikoiria häiriöksi, mitkä kutsutaan vierestä pois..

Viime lauantaina kuvattavana tollerit Isla ja Nala :)





Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...