Siirry pääsisältöön

Katin agilityssa tuuraamassa

AGILITY

Maanantaina Kati Immosen agilitytreeneissä tuuraamassa alkeisryhmässä Sporttiksen pienellä puolella (Facebookissa Katin Koutsaus, omd- kouluttaja).

Ympyrät, valssi ja poispäinkääntö: Lähdöstä 2 hypylle tiukka valssi. Askel kohti koiran linjaa, käsi alhaalla ja siitä kääntyen kohti seuraavaa hyppyä, pitäen katseen kuitenkin koirassa tai koiran puoleisen posken näkyvissä. Koska noin tiukassa kulmassa jää seläntaakse jos venähtää yhtään. Novan kanssa 1 ja 3 valssit tosi hyviä, siinä tein hyvin valssin niin etten tehnyt sitä edes kohti ponnistusta vaan senkin paikan eteen ja sanoin suuntakäskyn sik sik. 2 toistossa tein liikaa kohti hyppyä valssin ja venähti.
Lähti seuraavalle hypylle hyvin pienestä lähetyksestä. Lähes suora putki, mistä poispäin käännöllä hypylle ja putkeen. Ekalla kertaa sain hypyn ohi, liikaa koiran linjalla. Sitten hyvin. Sitten taas pidin liian pitkään hallussa ja kääntyiköhän väärään suuntaan tms. Kun tulee putkesta, kontakti koiraan, kuljettaa kahdella kädellä koiran linjan vieressä oikealle suunnalle, sitten kun koira tulee kohti käännetään koira edessä ja liike kohti hyppyä ja putkea. Oikealla ajoituksella tämä sujui hyvin!



Mustat pallot, päällejuoksu ja viskileikkaus: tämä olikin haastava pätkä. Nova tuli hypyn 2 ohi. Siinä tarvitsi siis laittaa takaakiertoon ja sitten päällejuoksu, että koira lukisi hypylle. Nuorille koirille vaikea kohta. Katse laskeutumispaikkaan ja vastakkainen käsi ja silti ehtiä itse edelle. Ekat varmistelin vähän liikaa takaakiertoa johon ratapätkä syötti hyvin. Otin lähettäen 1 hypylle lennosta. Ei siltikään meinannut tajuta hyppyä. Sitten erikseen että jätin istumaan, takaa ja päällejuoksu, hitaammasta vauhdista ja jyrkemmästä kulmasta sujui. Erikseen sitten viisto hyppy ja kutsu päällejuoksun tavoin yli. Oli hyvä. Mutta en osannut yhdistää siihen viskileikkausta, jäin siinä liian paikalleen. Erikseen viskileikkaus, koira viistoon odottamaan, lähetyshypylle ja leikkasin linjan. Palasien treeniä ja joskus yhdistää. Näitä on harjoiteltu erikseen liian vähän, aina treeneissä ollut vaikeita.

Nova teki kivalla vauhdilla ja draivilla! Eka valssipätkä oli kivan vauhdikas, mutta myös niin että itse pystyi ohjata sen minimaalisesti, jolloin koirankin pitää osata lukea ohjauksia ja voin antaa tehtäviä ja liikkua itse. Toisessa pätkässä oli mulle ja Novalle hyviä treenattavia asioita. Hyvin saatiin vaikeat asiat pieniin paloihin ja onnistumisiakin. Ja kouluttajana Kati oli myös taas kerran vaan niin hyvä ja ihanan kannustava. :)





Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...