Siirry pääsisältöön

Nomeilua, kranio ja häkkitreeniä

MA 2.10 kotitreeninä kokeiltiin damin heittoa etuviistoon Tofulle. 
3 heittoa ja palkkasin osassa välissä. Hyvin pysyi ilman hihnaa. Jätin myös paikalleen.
Sitten niin, että 1 dami meni seläntaakse. Jätin ja kutsuin luokse. Hyvin tuli. Palkkasin eteen ja sivulle. Sitten noutoon. Kotona häiriö damit 2m päässä. Haki oikein seläntakana olevan. Sitten tuodessa meinasi lähteä vaihtamaan ja sanoin että tuo sen mikä on matkalla. Stoppasin ja otettiin uusiksi. Luovutukset käteen. Vaikka ankkadami 350g tekonahkaa oli vähän vaikeampi kantaa. 

Tolleriyhdistyksellä oli tän kuun ajan aikaa tehdä videohakemus Noviisi ryhmään. Siitä tuo liike isommassa kaavassa. Hauska oli kokeilla. Vielä vaatisi varisnoutoa ja markkeerausheittoa pusikkoon. Katsotaan onnistuuko tai sitten jos tulisi täydennyshakua ja pitää päästä koulutuksiin muuta kautta.


KE 4.11 Kraniohoito Mari Hyytiäisellä
Novalla oli oikean etujalan uloimmassa varpaassa jumia. Varoi vähän kokojalan käsittelyä. Täytyy myös tarkkailla ihoa varpaiden välissä, jossain kohdin punoitti. 

Tofulla vasen takakannus kynsi aiheutti kiertoa kropassa, vika nikama selässä ja oikealla leuassa. Kirputti mennessä jalkaa, enkä tajunnut että liittyisi jumiin. Sivulletuloissa oli vain ollut mutkalla väärään suuntaan ja niitä ihmettelin. Tofulla on jänteellä kiinnittyvät kynnet, jotka voi tarttuessaan johonkin aiheuttaa virheasentoa muuallakin. 
Takakannuksia on myös pelkällä nahkalla tai luunkin kanssa, jotka ei niin usein vaivaa. 

Gava vikana, kävi muutamaan kertaan venyttelemässä Marille ja katsoi jo siitä, että edessä on jotain. Gavalla oli oikeassa etuvarpaassa vikaa, voi olla että sitä se vinkaisi kuukausi sitten kisoissa. Mitään ei kuitenkaan löytynyt tai tuntunut, kun itse yritettiin katsoa. 

Gavan läksynä kokeilla, että ennen kuin saa ruuan kuuluu 1 kova ääni. Aluksi vähän hiljaisempi esim joku tipahtaa, sähkölaite tms. Kokeilin yhtä taputusta ja ruoka. Vähän hämmästyi, mutta tuli heti syömään. 


KE 4.11 häkkitreeni Tofulle
Tuli mieleen, kun kisoihin ei saa häkkiä laittaa eikä "turisteja" niin ei ole tullut treenattua treenikentän laidalla tai kisoissa häkkiä. Ei oikeen hallissakaan ehdi kun pitää välttää extrojen oleskelua. No kerrattiin edes kotona. Tofu yhdisti, heti että on samaa kuin auton häkissä, korokkeellisella pedillä tms ja rauhassa odotteli. 

Aluksi tarjosi seisomista ja istumista. Hetken päästä suoraan makaamista. Häiriöksiä ovi/verkko alas ja palkka katon kautta. Lisäksi hölkkäsin tai kävin piilossa. Vapautin välillä sivulle/seuraamaan. 
Tofun mielestä helppoa (namien) tienattavaa! Nyt oli vielä aika lyhytkestoista odottelua palkkojen välissä. 

Autossa on myös palkkailtu makaamista. Siellä on lähellä rasia penturuokaa, mistä palkkailla. 
TO 5.11 naakkatreeni metsässä, ensin sukassa. Vähän nuuski ja sitten toi hyvin. Kokeilin ilman sukkaa ja oli vähän ravistelua ja pinnallinen ote. Ja liikkui muutamaa metriä. Keskeytin paristi, ettei ravistele. Uudestaan sukalla, millä ok. Sukka oli puolet linnusta. Sukalla kantoi nätisti ja palautti n. 8m matkalta. 


Tofulle toimistolla myös makuualustalla odottamista. Jos makoili sai palkkaa. Novakin tuli töihin. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...