Siirry pääsisältöön

La hakutreeniä, ukkoja tollerikaksikolle

LA hakutreenit Keimolan lähellä tehtiin junnuille myös 2 kierros eli Nova ja Tofu pääsi treenamaan. Nyt oli Tofulla viikko viime treeneistä ja aina silloin on paremmin muistissa. 

Novan vuoro oli loppupäässä. muistin ottaa pikkuvihkon mukaan (löytyy isompi A5 muistio, missä on kaikki treenit kirjattuna. Haku on ainut laji, mihin ottanut tavaksi "piirtää" ja laittaa merkinnät vielä kirjoitettuna alle. Varsinkin, kun treeneistä tulee monimutkaisempia on helpompi keskilinjan henkilölle tai maalimiehille, kun voi luntata paperista. 

Tuuli tosi vähän, joten pystyi hyvin tekemään oikealle puolelle L-pistot, missä maalimies menee eteenpäin n. 10m. Jos tuulisi ja saisi hajun juoksisi vaan vinon piston. 

Tajusin myös vähän kiinnittää huomiota omiin lähetyksiin, mutta en nyt treenissä niitä muuttanut. Helpoin motivoidusti vähentää apuja tai muuttaa lähetystä. 

Novaa ehdin taluttaa ja tehdä seurausta ja irti-kiinni leikkiä. Sekä haukutin vähän. Otettiin keskilinjalla ilmoittautuminen. 


Nova: 
1. pisto: tyhjä, ekassa meni pienen kaaren läheltä. Muutkin oli tehnyt samalla tavoin, kun ei tuule. Toisella meni ehkä 50m ja kääntyi oikein oikealle.

2.pisto: Sujui hyvin! Yleensä tämä puoli ollut vaikeampi, nyt sujui kaikilla hyvin. Kuusikkoa niin itse ei näe koiran työskentelyä. Mutta oli tullut oikeasta suunnasta. Haukkuja 10, hyvin. 

3.pisto: Ekassa lähetyksessä kuului rasahdus takaa ja Novalla myös tältä puolelta tyhjä alla. Juoksi pienen kaaren. Otettiin uusiksi. Nyt upposi pidemmälle ja tarkisti vähän aluetta, joka jäi katsomatta. Kääntyi oikein ja joutui kunnolla tarkentamaan vähän kuopassa kuusien piilossa olevaa maalimiestä. 5 haukkua. 

4.pisto: Suora pisto, minkä näki ja kääntyi oikein. 15 haukkua, haukkui hyvin. Vähän hengästynyt, mutta silti jatkoi haukkua. Kuuluu hyvin keskilinjalle. 

5.pisto: tässä lähetin ja samalla puoli välistä lähti pupu juoksemaan, lelua vetäen. 


Tofun hakutreeni vol 9

1. pisto: katsottiin kun mm meni välimerkille asti. Lähetin sen jälkeen, juoksi ohi ja sai sitten hajun ja löysi. Koiranmakkaraa purkista ja leikkiä. Musta patukka kelpasi. 

2. pisto: haamu heilui kuusien välissä. Hyvin meni! n.30m. 

3. pisto: haamu ja ääni, koska heilui sen verran puiden takana. Tofu sai katsoa kiveltä. Hyvin lähti ja löysi. n. 40m. 

4. pisto: Haamu, ja meni kuusen alle piiloon. Lähti hyvin ja vähän joutui paikantamaan. Toisella puolella sininen patukka ei kiinnostanut. Ruoka oli parasta. Ja lopussa rapsutukset. 

Tofu sai kantaa muumilelua myös lopussa. Tofulla haamuilla nyt 2-3 treeni.

Molempien koirien maalimiehinä Minna ja Bigi, Novalla pupussa vierailijatyttö.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...