Pe 17.9 ilta nomen pillikäskyjä: namikipolle.
- Ensin eteenmeno, vähän eri kulmasta kuin vein namirasian. (pellolla oli lautatolppa kohdassa eli kohteelle)
- Taakselähetys istumisesta eteenmenoon, niin että olin n. 60m päässä ja koiralla kupille 10m.
- Sitten luoksetulo + pysäytys ja takapalkalle. Välillä multa palkka. Pysäytin vasta lähempänä mua. Loppua kohden nopeutui. Ekoissa epäili luoksetuloa.
Ihan perusteissa on treenattavaa, namikippo hyvä. Namimaatin kun muistaisi (varastossa), pääsisi itse helpommalla. Kuin käydä aina laittamassa uusi nami. :D
-----------
La aamu 18.9 treffattiin Klaukkalassa Mari ja Cara (FI AVA S. Tahtoo Tarpoa), Novan puolisisko Vimman aiemmasta pentueesta.
Nova teki myös tottista, seurausta, makuuta, luoksetulon ja eteenmenon (näki lelun viennin).
Kuvassa Nova löhöttää, oli iso kokoero kun Cara on selkeä medi ja Novalla korkeutta 50cm mutta massaa enemmän. Äitikin oli mukana niin otettiin myös kolmikosta yhteiskuvia.
Tofu ja lehmät (osa oli ihan sähköaidan lähellä) |
Meidän lauma <3
-----------
Pe-la yönä Siipiveikon kenneliin syntyi Islalle 6 pentua (5 tyttöä ja valkopäinen 1 poika).
Poika etsii mahdollisesti kotia. Isla on virallisesti Tailore'd for Chasing Dreams. Tofun kanssa sama Maire äiti, mutta eri pentue.
-----------
La 18.9 illalla Josefinan ja Gavan sekä Tofun kanssa Haulla treenaamassa agia. Gava teki tekniikkatreenejä pätevästi!
Tofu kokeili ekan kerran hyppytekniikka set pointia ja tehtiin toinen kerta hypyntarjoamista. Missä seison siivekkeen sivulla ja odotan, että menee itse hypyn ohi. Selkeästi toinen puoli oli kankeampi.
-----------
Su 19.9 käytiin Tuusulassa Sarvikalliolla 3,7km merkitty reitti, aika ruuhkaista vaikka menin aikaisin. Hyvää ylämäki alamäki polkua ja näköalat kalliolta Järvenpäähän asti. Gavasta ja Tofusta kuvia tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!