Siirry pääsisältöön

Hakutreenit Tofulle ja esineruutu

Tiistai iltana hakutreeneihin Vantaan puolelle, Tofu tuli mukaan. 

Tehtiin Minnan kanssa esineruutukaistale, Minna vei esineet kun hain koiran ja Sisu kävi myös etsimässä. Tein Tofulle lämppä esineen ja sitten laitoin etsimään. Ekaa kertaa "valmiiseen" ruutuun? Irtosi hyvin perälle n.50-60m ja sieltä löysi hanskan. En tehnyt enempää, että jää onnistuneeseen. 


Tofu oli mukana tallaamassa, sitten meni yksi koira välissä ja Tofun vuoro. 

1. pisto: tähän ääni ja löytyi nopeasti. Haukkuja 3, käsky "sano" vaadittiin. 

2. pisto: suorapalkka, tätä joutui työstää ja etsimään. Tähän ei apuja. 

3. pisto: kokeilin 2 kertaa ilman apuja, mutta kääntyi jo 30-40m kohdalla kuusikossa. Tarvitsi 2 kertaan kutsumista, kunnes löysi n. 60m kohdalla kaatuneiden puiden ja polun jälkeen, kuopan tyylisestä. Tässä haukkui 8kpl? 

4. pisto: tähän ääni, lähti kuitenkin vinoon n. 40m kohdalla. Uudestaan ääni, nyt etsi pitkään kunnes tuli pois. Lähti jo väärällekin puolelle n. 50m säteellä. Kolmas kerta ääni, nyt etsi ja lopulta löysi. N. 60-70m kuusikossa maalimies. 

Tuuli ja Kirsi oli maalimiehinä, toinen uusi. 


Viimeksi Tofu oli kesäkuussa hakumetsässä. Intoa löytyi paljon!

Myöhemmin voisi tehdä haamuja jos mahdollisuus. Ja sisääntuloja. Haukkuilmaisuja erikseen. Loppupalkka lelu pitäisi keksiä, peruspallot ja patukat ei niin kiinnosta.


-----

TOTTIS

Ke 1.9 tottista Talissa Minnan ja bortsujen kanssa.

Novalle

  • seurausta, seurauksessa ampumiset koetyyliin, nyt vasemmalta. Ekassa pysähtyi katsomaan ja lähti paikaltaan. Sitten kun pidin namia luovuttavana, niin paikka pysyi. Alkaa siis innostuneena katsoa. - > sellaista treeniä että kriteeri täyttyisi.
  • makuuta ja ampumiset: palkkasin niin pentutyyliin, paitsi ekassa nousi istumaan. Halusi kurotella että näkisi ampujan. Vire nousee lähinnä. Taputushäiriöllä myös, joka ok. Sitten kapulan heittoja kauempana ja palkkailin taas tiheään ettei ehdi jämähtää katsomaan. Ekaa nousemista lukuunottamatta pysyi makuulla. 

Tofulle 

  • ampumiset 1 seurauksessa, namikäsi esillä (ekaa kertaa? vain haulikkoa kuullut ja autoon). 
  • Ja ampuminen 1 makuulla, palkkaillen. Käänsi pään makuulla, mutta pysyi hyvin. Ei kiinnostanut sen enempää. :)
  • Liikkeestä maahanmenoa, namikädellä. 
  • Tofu teki pressuhyppyä n.50cm edestakaisin namikipoille. Alussa kiersi, sitten hoksasi. Kolautti muutamassa, voisi tehdä agin hyppytekniikkaa..
  • Seurausta, ilman namia kädessä. Vähän takana oli, mutta ok. 
  • Vietiin lelu ja eteenmeno, meni lujaa ja suoraan! N. 70m? Tuleekohan tästä Tofun bravuuri. Nome auttaa tässä. 
  • A- este, harjoiteltiin ekaa kertaa matalaa, ensin vierestä ohjaten ja lopuksi sujui yli kutsuen. Keskijyrkkä sujui myös namilla. 
  • Vieraan kapulan pito edessä. 


Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...