Siirry pääsisältöön

Sadeaksaa!

Oli Shantin agilitytreenit ja kahden ryhmän osanotto oli 3/12. Tulihan se vesi vähän läpikin. Käytiin lenkillä ennen ja ruu juoksi kelpin kanssa rallia. Mun tuurilla sade vähän lakkas kun vuoro tuli. Treenin teema oli häiriöputket ja takaakierrot. Tavoitteena oli tehdä 2 nollaa. 

Otin ruutille myös kahteen kohtaan häiriösiivekkeet ennen varsinaista hyppyä. Eka saatiin tehdä ihan yksittäisenä ja treenin ainoat rimat tuli niistä. Lähdössä oli extra siivekkeet, sitten okseri, joka yllätys sujui, kun ekakin oli vaikea. Ja toiset extra siivekkeet puomin jälkeen. 

Alussa kepeille avokulma, sisäänmenon lähellä, että lopussa putket tyrkyllä. Jyrkempi käännös suoraan putkeen hyppy vähän viistosti, hyppy takaa u-putken edestä. Hyppy viistosti, ruu teki niin nuolevia hyppyjä. Puomi, hyvä stoppi. Sitten monesti rata kaatui extra siiveke hyppyyn. Takaa hyppy, irtoamista hyppy putkeen ja lätäkön hyppytakaa, jäin ite lähes kuivalle maalle, vähän empi väärää, mutta ekalla kertaa tuli oikein, toistot parempia, takaakierto ja hyppy. Jossa myös kerran valssasin ja tuli melkein virhe (kielto). 

Yksi nolla vedettiin ja toinen saatiin puomin jälkeiseen rimaan asti ja sitten loppu osa.

Takaakierron ja U-putken kohdassa testasin eri ohjaustapoja, kerran niitä löytyi. Niin että meni u putken pidempää reittiä, takaakiertoon toisen siivekkeen kautta, tässä tuli pieni lenkki putkeen päin. Niistona kieputus, ekalla ei kääntynyt, mun rintama suunta ei ollut oikein. Ja sitten oli suunnittelema twisti (saksalainen ilman persjättöä), eli takaa ja oon melkein toisella puolella kun hyppää mua kohden yli. Tässä tuli jyrkempi kulma väärän putken pään ohi ja ekalla kertaa ruu vilahti sinne, sitten otin liian kovaa haltuun ja tuli rima. Kun pidin käden ja katseen sujui. Tämä oli näyttänyt parhaimmalta. 

Yksi paikalla istuminen (ennen rataa), ruu ei tainnut tajuta kun oli liikkunut eteen ja mennyt maahan. Korjasin ja nyt istui. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...