Siirry pääsisältöön

Häiritty kalkkuna-kontakti

Aamupäivä tokoiltiin Inkan & Sätkän kanssa täydellisessä kelissä. Täytyi vaihtaa alkuun toiselle kentälle ja Rastaalan koulu olikin aika hyvä, piilo ja autot sai lähelle ja tilava kenttä.

Paikka istu: hyvä.
Paikka makuu: lapsia tuli jalkkistelemaan. Ruuti keksi kahteen otteeseen nuuskia maata. Niistä komennukset. Outoa, ettei mennyt lonkalleen.
Gava odotti sen aikaa kytkettynä aitaan. Haukahteli pariin otteeseen ja istui sekä makasi.

Sätkä sai aloittaa. Liikkuroidessa kävin aina palkkailemassa Gavaa. Välillä se haukahteli, kun vein ohjatun kapulat esim.

Gavan treeni 1: 
luoksetulo 2kpl: molemmat tuli kovaa. Nyt otin muutamat juoksuaskeleet 15-20m. Kutsun paikallaan seisten ja kehut parin metrin jälkeen ja liikun namin kanssa poispäin. Jossain vaiheessa lelua jalkojen välistä.

jackpot namikäsi ja imutusta: oikealla kädellä nameja syöden ja vasen rapsutti. Hyvin teki ja söi ahneesti, kokoajan kädessä kiinni. Sitten myös imuttaen seurausta, ihan suoraa. Loppuun pari käden jahtausta ja lopussa saa aina jackpotin.

Ruutin treeni: 
Kisamainen 

  • zeta: alussa kontakti karkasi liikkurin "liikkeelle mars jälkeen". Huomautus. Lopussa vika asento, seisomisesta seuraamaan ei ollut kuulolla ja ei lähtenyt heti mukaan. Huomautus ja uusinnalla parempi. Kierroksia vähän liikaa, kun äänsi aluksi. Saan syyttää niukkaa pallon heittelyä.
  • ruutu: hyvin. Häiriömerkkejä oli zetasta. Vapautin pysähdyksestä sinne. 
  • tunnari: pariin otteeseen toi väärän. Sitten vasta oikea. Kierroksia liikaa. Ei voi sanoa tuulen syyksikään. Ihmettelinkin, kun laukkasi kapuloille ravin sijaan.
Erikseen Ruutille kaukoja: 15m matkalta. Alkuun ei suostunut nousta istumaan (seisoi). Yksittäisiä siirtoja palkaten. Loppuun pitkältä matkalta istumaan nousu. Häiriönä oli Inkan nostelema tunnarirasia. 

Gava treeni 2: 
Hain Gavan autosta. Makoili siellä vaikka aluksi sinne jätettäessä kuului yksi hau, Ruutin treenin aikaan.
Maahanmenot:  Kalkkunaleikkelettä namina. Nyt teki hienosti hissinä. Muutama kappaletta liikkeestä käsiavulla. Enää ei tarvitse kauaa pitää kättä maassa.

Häiritty katsekontakti: Sätkä tuli häiriöksi. Alkuun Sätkä paikallaan ja kävelin ohi. Kaikesta kontaktista jes ja nami. Seuraava häiriö, että Sätkä liikkuu ja vika häiriö Sätkä leikkii. Leikkiminen oli vaikea ja kerran piti haukkua, kun Sätkä haukahti. Se oli epäilyttävää. Muuten tarjosi tosi äkkiä kontaktia, vaikka saattoi katsoa muualle välillä. Hieno pentu, lopussa jackpot. 

Juoksevan koiran perään olis joskus kiva sännätä. Lopuksi Gava sai juoksennella Sätkän kanssa. Gava paimensi ekaa kertaa myös toista koiraa, kun keksi Sätkää tuijotella. 






Hetkellinen muoti

Nyt kotiin nukkumaan! Ja mökille lompsis!

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...