Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

14.7.2014

Noudon alkeita ja Jakke Lehtosen luento

Illalla tehtiin Gavalle lelun vauhtinouto. Sain päähäni kokeilla ohjatun kapulalla. Ekan kerran rallatteli sen kanssa olkkariin ja vaihto. Toistoilla ei olisi enää hakenut ja nostanut kapulaa niin tehtiin pari pitotreeniä. Liikuttelin kapulaa ympäriinsä ja jos tarrasi kiinni -> palkka.

Aamulla ulkona (talon ympäristössä lähellä). Ruuti sai seurata, tehdä kaukoja 5m:stä ja noutaa. Ohjatun kapula pomppii paljon heitettäessä ainakin nurtsilla.

Gavalle kapulan suuhunottoa namipalkalla. Erilaisista kohdista ja päästiin siihen, että kapula on maassa ja liikutan vähän sitä. Kerran otti sen myös ojentaessa istuen. (Voi hyödyntää sitten kun opettaa eteentuloa kapulan kanssa takaperinketjuttaen). 
Suurimman osan otti kiinni hyvän otteen kulmahampaiden taakse. Välissä oli tauko. Oli kuuma kohta tokoilla, ei tuullut.

Aamuruualla pelkkiä sivulletuloja. Kiinnitin huomiota kohtaan ja saatiin täydellisiä sijaintejakin. Kerran sivulla katsekontaktia. Vikoilla käsi pystyi olla aikalailla paikallaan. Käskynkin muistin sanoa.
Parit kaukot myös, nyt tajusin oikean käden kohdan (kokeilemalla oppii). Seiso istu, vähän ylhäällä suht avoin namikäsi, että yrittää kokoajan syödä ja istuu huomaamattaan. (etujalat lähes paikoillaan aluksi) Istu- seiso, namikäsi kohti massua ja vaikka peruuttaa istuen ja siten nousee kelpaa mikä vain liike. Nousisi myös kädellä nostaen, mutta ensin näin.

Iltalenkillä oli ihanan innokas pentu, loikki kohti treenitaskua. :D Iltaruuan kanssa kapulan pitoa, naksuttelin ja eri kohdista sai nostaa. Myös imutin eteenistumaan ja siinä kapulan ottoa suuhun. Gava vaikuttaisi siltä, että kapulan naksuttelu voi auttaa pitoon. (Ruuti taas oppi, että nappaa niin nopeasti kuin pystyt ja sylkäise niin saat sitä enemmän namia)
Sivulletuloja, meni taas hienosti ja hyvä kohta. Nami pystyi alun jälkeen olla nyrkissä. Kahden asian kuurimuotoinen opetus (päivässä) voisi sopia. Kuvaa mun kärsimättömyyttä opettaa vähän kaikkea. :D

Ruuan vaihdon tällä viikolla, että syö kolmesti päivässä. 

(kännykän videosta napatut screenarit)

Eikun mä meen tästä ohi..
Käpynouto rantavedestä sujui eilen pariin kertaan.
Kunnes Ruuti pilasi leikin ja toi ison kepin tyrkylle.

Päiväksi auto täyteen AST:laisia -Mäntsälä mielessäin ja Jakke Lehtosen luento "Terve lihaksisto terveessä koirassa" (katiska.info). Koirien ravintovalmentajana työskennellyt. 4h luento ja paljon asiaa, taas saa soveltaa opeista mikä meille sopii. AST:laisista oli 7kpl paikalla + parit muut agilityihmiset eli melkein puolet yleisöstä. Onneksi niin pystyi puheessa käsitellä myös agilitykoiraa, eikä vain vinttikoirien ratajuoksua tai voimankäyttökoiria. Paljon tekstiä, lue jos jaksat, mä ainakin kertailen näistä!

7s ajan elimistö tuottaa maitohappoja (aiheuttaa väsymisen) unaerobisissa lyhytkestoisissa suorituksissa. Esimerkiksi agilitytreeneissä, joissa koira pysähtyy kontaktille alkaa uusi suoritus ja maitohappoja syntyy lisää. Jokaisella kerralla kunto tippuu eli energiamäärä vähenee ja se näkyy myös vireenlaskuna loppupäässä. Tästä kestää suorituksesta riippuen agilitykoiralla n. 24h (vetokoirilla 48h), että kuntotaso nousee normaaliin ja jokaisesta suorituksesta se vähän kasvaa. Jos seuraava suoritus alkaa ennen palautumista kuntotaso tippuu alkuperäisestä. 
Kunnolla on myös vaikutusta, kuinka koira jaksaa läpisuorituksen. Väsynyt agilitykoira ei tee niin tarkasti ja on riski loukkaantumiseen. Esimerkiksi väsynyt nyrkkeilijä, reaktio kyky ei ole yhtä nopea yms. Agility unaerobisena suorituksena on samankaltainen kuin voimankäyttökoirilla, suoritus johon kestävyyskunnolla jota voi harjoittaa pitkillä lenkeillä tai pyörän kanssa juoksuttaen ei ole merkittävää hyötyä. Sen sijaan voimakoirilla käytetään lyhytkestoiseen suoritukseen painoilla harjoittelua. 
Agilitykoiralle, voisi olla hyötyä treenata välillä metsässä hetken juoksun ja puiden yli hyppelyn ajaksi alkuun 1kg paino ja sitten esim 300g painoilla lisäten (painovaljaat) tai samaan tyyliin. Täytyy muistaa kuitenkin, että lihasmassa syö ketteryyttä ja tuo painoa. Agilitykoiran tärkeä olla laihassa kunnossa. Jos on satunnaisesti harrasteleva niin hieman rasvaa ympärillä suojaa enemmän. 
Hangessa juoksu tai vedessä juoksu on myös raskaampaa, tosin riskinä on että siinä paino kohdistuu eritavoin kun valjaissa laitettu paino (lumisena talvena, jolloin vinttarit oli juossut paljon hangessa niin keväällä löytyi paljon etupäävammoja koirilta). Myös koiran kantoreppu kelpaa, mutta se hieman enemmän estää koiran liikkeitä. Tai tietty vetää jotakin painoa. 

Akuutin ylikunnon merkkejä:
(kestää 2-4vk) on haluttomuus, agressiivisuus tai toistuva lihasongelma (tulehdus). Nosta alkuun rasvapitoisuus ylös, koska rasvasta saa energiaa. Narttukoirilla, myös juoksujen kierto voi häiriintyä (niinhän anorektikoillakin ihmisistä). 
Jos vire on jatkuvasti liian korkea se voi ajaa koiran rajan yli ja ylikuntoon. Esimerkiksi koira, joka ui aamulla itsensä piippuun (kasa maitohappoja ja energiaa kulutettu), illalla agilitytreeneissä piippuun ja vielä illalla koirakaverin kanssa leikitään itsensä piippuun. Pitää muistaa pitää taukoa. 
Ylikuntoinen koiralla on riski loukkaantumisiin. Myös jos treeni ja kisakausi on liian pitkä ja koiralle ei pidetä vuoden sisään ollenkaan esim 1kk pituista taukoa. Esimerkkinä oli vinttikoira, jota treenattiin 12kk putkeen (kovakuntoinen) ja sitten joutui pitkäaikaisella saikulle. Myöskin laatu tärkein eikä määrä. Liian suurella määrällä helposti rikkoo koiran, mielummin varovaisesti liikkeelle! 

Lisäravinteet: 
Agilitykoiran ruokaan lisäisi 1. sinkki (lähes kaikissa koiran ruuissa on sitä liian vähän!), 2. Magnesium 3. Kalium ja 4. rauta. Kalium vaikuttaa koiran nestetasapainoon ja tuhoaa maitohappoja -> auttaa palautumisessa. Rauta vaikuttaa veren hemoglobiini arvoon, hyvä arvo on 160, edullinen ja helppo testata eläinlääkärissä. Kreatiini (lihasten nopeissa suorituksissa käyttämä energianlähde) lisää lihasmassaa -> paino nousee ja veden määrä kropassa. Suositteli kasvunaikana ja kreatiini palautusjuomassa lisää anabolia (korjataan ja rakennetaan kuntoa). Vaikutus kestää kuukauden. 
Hevosille on myös monivitamiinilius, joka sisältää mm. ADE vitamiineja (1dl liuosta, 9dl vettä: 1 l pullo. 30kg koiralle 15ml). 
Nivelvalmisteista glukosamiini tärkein (ei rusto tai vihersimpukka)! Agilityssa ehdoton, joka päivä tai muulle työtä tekevälle! Annosmäärä ei ole tutkittu 30kg koira syönyt 1g (1000mg). Voi syöttää myös vanhalle koiralle. Ihan ihmisille tarkoitettu halvin löytyvä "puhdas" valmiste. Katso hintoja (joka päivä syötettynä hinnalla on pidempää aikaa miettien eroa).

Itse ruokinta: 
Ja jos koira syö 50% raakaa ja 50% kuivaa niin sinkkiä ja D-vitamiinia (koirat ei saa sitä auringosta). D-vitamiinia useamman päivän välein Ruutille (0,7x kg /125) n. Magnesiumia 150-200mg 30 kilon koiralle. Monissa lisäravinteissa ihmisten halvin vahva vitamiinilisä suhteutettuna koiran painoon. Jos koira syö pelkkää kuivaruokaa olisi tärkeä lisätä sinkkiä lisäravinteena (sitä saa raakaruuastakin, mutta liian vähän). "Lihaisuutta kuivaruokaan" voi lisätä kypsentämällä puhdasta lihaa (ei hevosta tai rustoja sisältävää) uunissa tai keittämällä. Esim nauta. 
Yrjölän puurosta koira saa vain hiilihydraatteja, jotka sisältää vain rasvaa ja kehnoa energiaa. Saman vaikutuksen saa lisäämällä rasvaa nyrkillisen. Hiilarit vie myös vettä. Voi sitä keittää, muttei ihmeellistä etua siitä vaivasta. (Merisuolan lisääminen siihen ei haittaa, koska koira tarvitsee natriumia)

Paras on syöttää 80% raakaa ja 20% kuivaa. Sen 20% tarkoitus on toimia kuituna ja ei ole kovin suuria eroja ruuissa (esim itse käyttää Best Friend Advange Regular ja yksi tuttu Purina One). Hillsillä yksi pentue oltiin syötetty ja kaikille tuli terveysongelmia, kun taas muille pentueille samasta suvusta eri ruualla ei. Myös omat koirat on reagoineet siihen eivätkä kestä syödä sitä.. Kuivaruuista mikään ei korvaa raakaravintoa ja ei voi valita hyvää. Se on kuitenkin kuivalihaa. Acanasta on kahdenlaisia kokemuksia kaikille sekään ei sovi. Voi olla halvempikin merkki, jos koira pysyy sillä hyvässä kunnossa. 
Mainitsi myös, että eläinlääkäreillä on n. 2vk ravintokoulutus ja senkin pitää Roal Caninin edustaja, että ne ei välttämättä tiedä paremmin, jos ei omia kokemuksia tai perehtynyt erikseen. Jos syö lihaa ja nappulaa, niin turvottaako vai ei riippuu koiran nestetasosta, joillakin se saa vatsan löysäksi eli nestetasapaino liian suuri (ei märkänä). Samoin vatsan voi saada sekaisin liian korkea magnesium, rauta tai kalium annosmäärä. 

Öljyt: 
Samoin Nutrolinin vaikutuksen saa syöttämällä koiralle rypsi/rapsiöljyä, pellavasöljyä ja kalaöljyä (esim Kennelrehulta lohi&pellava, auto tulee Leppävaaraan). Jos koira lihoo herkästi kasvirasvat on hyvästä (nopeata energiaa), muuten eläinrasvasta saa parhaiten energiaa. Nutrolin Sportti on taas lähinnä kalaöljy + rypsi/rapsiöljy. Nutrolinia tietty käyttää ja maksaa itsensä kipeäksi, siinä vain tavallisen talliaisen puolesta on sekoitettu eriöljyjä yhteen purkkiin ja neuvottu annostelu. Tavallinen Nutrolin pelkkää kasviöljyä (parempi laihduttavalle). 
Brändeistä myös Aptuksella kaikkea, toimiihan sekin mutta maksaa. Ihmis- tai hevosvalmisteista parempaan hintaan. Ei usko myöskään Back on trackin kiinalaisiin kykyihin, vaan suojaava takki ja istuu suht hyvin.
Nutrolin halusi lähettää vastineen luennolla puhuttuun:
Nutrolin Sportin tärkeimmät raaka-aineet ovat kalaöljy, luonnollinen alfa-tokoferoli
(E-vitamiini) ja astaksantiini (seokseen lisätyn rypsiöljyn määrää ja roolia kommentoidaan
myöhemmin). Nutrolin Sportin päiväannos (10 ml) sisältää 2000 mg kalaöljyn omega-3-EPA ja DHA rasvahappoja, 100 mg E-vitamiinia ja 2 mg astaksantiinia. E-vitamiini ja astaksantiini ovat luonnon
tehokkain antioksidanttipaketti. 
Kalaöljyn omega-3 rasvahappojen vaikutuksista urheilijoilla on julkaistu paljon tutkimuksia.
Myös Lehtonen kirjoittaa aiheesta www.katiska.info sivuilla ”Rasva ruokinnassa – Anaboliaa
omega-3:lla”. Ei ole kuitenkaan samantekevää mitä kalaöljyä urheilukoiralle annetaan omega-3-
rasvahappojen lähteeksi. Arvostettu urheilufysiologi ja valjakkourheilija Arleigh Reynolds painottaa
kirjoituksissaan ja esitelmissään hapettuneiden öljyjen haitallisuutta urheilukoiran ruokinnassa. Ne
rasittavat elimistöä ja tuhoavat elimistön omia antioksidanttivarantoja. Hapettuneen öljyn tunnistaa
helposti sen härskistä hajusta ja tummasta väristä.
 
Olemme mm. rahoittaneet öljyjen hapettumiseen liittyvää tutkimusta Tanskan teknillisessä yliopistossa ja siitä saatua oppia olemme siirtäneet Nutrolin öljyjen valmistukseen. Eräs tehdyn tutkimuksen opeista on se, että kalaöljyä voidaan stabiloida (eli parantaa sen hapettumiskestävyyttä) lisäämällä seokseen pieni määrä kasviöljyä. Tämän takia Nutrolin Sportti sisältää kalaöljyn lisäksi runsaat 10% rypsiöljyä.
Nutrolin antioksidanttiseos sisältää pelkästään luonnollisia
komponentteja, tokoferoleita ja rosmariiniuutetta. Lopputuotteen laadun kannalta on myös
tärkeää, että käytetyt raaka-aineet ovat korkealaatuisia.
Nutrolin-tuotekehityksestä vastaa tohtori Mikko Griinari. Hän on kansainvälisesti tunnettu rasvahappotutkija ja Helsingin yliopiston kotieläinravitsemuksen dosentti. Mikon julkaisuihin voi tutustua täällä: http://scholar.google.fi/scholar?q=griinari&btnG=&hl=fi&as_sdt=0%2C5 

Mitä, jos koira ei juo? 
Jos ei ollenkaan juo pakko juottaa. Ruuan sekaan vettä. Myös koiranmakkaraa tai kissan pateeta ja niiden sekaan vettä. Piimä rasvallinen, paitsi laihduttava koira voi olla rasvaton ja jos maito ärsyttää niin testata hylaa. Piimä imeytyy hitaammin kuin vesi (proteinia ja rasvaa). Jugurtti on myös hyvä, jos ei ole koiralle liian rasvainen. 
Esimerkiksi Fitdog palautusjuoman vaikuttava aineosa on maltodekstriini (20v vanha keksintö). Se avaa solut ja nostaa insuliinin ylös (verensokerin) -> palautuminen. Mutta ei sisällä ollenkaan proteinia mitä koira tarvitsee palautumiseen solujen avaamisen lisäksi. Muitakin samaa ainesosaa sisältäviä on. Piti sitäkin rahastuksena, muttei sanonut että haittaa muttei selvää hyötyä. 

Palautusjuoman tekee itse (30kg koiralle), 1h päästä
- 2 dl vettä
- 2 dl piimää
- nokare lihaa
- 40-60 g proteiinia (mielummin annetaan paljon ettei lopu kesken, lihaa ja kanamunia taas saisi syöttää älyttömästi samaan määrään) BCAA (Branced Chain Amino Acids)- haaraketjuista aminohappoa (joka muodostaa kolmanneksen lihaksen tarvitsemasta proteiinista) -> isoille lihasryhmille tärkeä! Sama kuin ihmisille käytettävä.
- (natrium)Bikarbonaatti (leivinsooda/ruokasooda) max. 0,5tl pitää kokeilla oikea määrä (hevosilla se luetaan dopingiksi, mutta koirilla ei. Palautusjuomassa ei paranna suoritusta, mutta auttaa palautumisessa) Voi käyttää myös päivää ennen suoritusta neutralisoi 92% maitohapoista. Voi ärsyttää vatsaa!
- suolaa 0,5tl
- (Eine ?) sokeria 0,5tl
- tilkka öljyä
- magnesiumia 100mg määrä riippuu koirasta (ihmisten tabletteja)
+ mahd. 1tl kreatiinia ja beeta-alaania
Miksi? Happojen neutralisointi ja palautumisten aloittaminen. Ei maltodekstriiniä, koska se ei neutralisoi happamuutta, ei auta anabolissa (palautumisessa), hukkaa nestettä, nostaa ruumiinlämpöä, kramppiriski ja ei lisää energian määrää.
Kauan palautuminen kestää? 24-48h (sama ihmisten palautumisessa), vain riittävä lepo estää ylirasitusongelmat

Viilentämisestä:
- Viilennysloimi toimii lyhytkarvaisella koiralla. Loimen oltava silloin kylmä, kylmälaukussa tai puristettu kylmästä vedestä.
- Pitkäkarvaisella koiralla kastellaan jalat, vatsa ja kevyesti sisäreisiä. Jos pitkäkarvaisella koiralla kastelee selän lämpimällä vesi lämpenee nopeammin (kuin haihtuu) ja hautoo selkää, viilentävä vaikutus on noin 1-2min. Lämpötila on kuitenkin koiralle lähes sama varjossa kuin auringossa. 

Suosittelee lyhyitä 3s venytyksiä ennen suoritusta, mutta saman saa myös max. 12s spurteilla. Itse käyttänyt päänvenytyksiä, jalkojen pujottelua tai pyörähtämistä.

Kisapäivään valmistauminen ja sen jälkeen? Esim. Su aamuna kisat (lajista riippumatta). 
Pe: Annetaan ruokaa 2/3 ja lisätaan saman (1/3) verran rasvaa tilalle (voi/kalaöljy/lihaa enemmän -> ei kasvirasvaa tai esim Lidlin turkkilainen jugurtti).
La: Annetaan ruokaa 1/3 ja lisätään 2/3 rasvaa tilalle. Tarkoituksena on aiheuttaa pieni nälkä, mutta riittävä energia. Pieni nälkä aktivoi ja lisää vireyttä. 
Su: Aamulla enintään juotetaan (voi sisältää suola, magnesium, kalium yms elektolyyttejä). Jos joku väittää, että koiralla on nälkä niin vetokoirien suositus on ei ruokaa 24h sisään. 

Jos kisoissa on useampi agilityrata. Palauttava ruoka tai juoma vasta viimeisen suorituksen jälkeen!! Jos kesken kisojen antaa ruokaa (tai banaani, tonnikala) -> verensokeri nousee ylös -> estää verenkierron ja maitohappojen pois lähtemisen  (1 radan maitohapot lihaksissa). Ja toisen radan maitohapot siihen päälle. Palkkanameja ei lasketa tähän. 

Ratojen välillä voi juoda vettä säännöstellen (viileätä!). 10min reipaskävely heti rasituksen jälkeen, poistaa parhaiten maitohappoja! (aina koira ennen sosiaalisiatarpeita) Kylmällä juoksevalla vedellä huuhtelisi jalat polvista alaspäin, vatsan ja reisiä voi käsin kostuttaa (vaara lämpimiä reisilihaksia kylmällä suihkuttaessa saada ne jumiin). Koiran voi myös antaa kahlata purossa. Talvella takki päälle pakkasessa, kun läähätys lakkaa. 

Sitten autoon lepäämään, noin 30 minuuttia. Jos koira ei rauhoitu auto ajetaan kauemmaksi. 
Koiralle ravilenkki (ihmisen nopea kävely). Sitten autolle ja palautusjuoma.  

Illalla 1-2h kuluttua koiran ruoka ja heraa (40g mittalusikallinen, laajempi aminohappokoostumus kuitenkin "rakettitieteen puolelle", mutta voi kokeilla, nesteet voi tulla aika äkkiä läpi). 

Koiralle annetaan kaliumia 1pvä ennen ja jälkeen kisojen. Kalium säätelee nestetasapainoa ja tappaa maitohappoja. Esim. 30kg painoiselle 600mg (määrälle ei tosin suurta perustetta, kokeilla). 

Kotiin tullessa tarkkaile virtsan väriä, jos se vaalea on nesteytys ollut pielessä. Silloin estämissä on tärkeintä kalium.

Rasituksessa koiralla on veri lihaksissa, ei sulata ruokaa ja ruuansulatus toimii vasta 1-2h kuluttua. Levossa veri on ruuansulatuksessa, lihastoiminto on heikkoa, solut vain ottavat (eikä anna) ja koira on valmis fyysiseen työhön 2-12h kuluttua. 

Seuraavana päivänä koiran "tsekkaus". Tiedettävä miltä lihaksisto tuntuu terveellä koiralla. Hälyttäviä merkkejä on, jos lihas ei jousta, on kova, kuuma (vs toinen puoli). Riisinjyvän tuntuinen on kuona-aineita. Patti voi olla jumissa oleva paikka (ihmisellä niskassa tuntua). 
1. Pään venytykset ja niskan lihakset tunnustellaan eri asennoissa. 
2. jalkojen venytykset eteen ja taakse, tunnustele toisella kädellä lihasryhmät
3. lapaluiden välissä pitäisi olla kuopat, jos ei ole niin hieno peukalolla ja toista jalkaa voi nostaa.
- Huomioi ristikkäinen rasitus (heijastuu). Jäykkyys on usein venyvemmällä puolella. Huulenpielistä voi nähdä myös nopean eron. Yleisimmät jumipaikat on lapa ja ristiselkä. Voi myös vakoilla oikeassa hoidossa ja matkia samaan tapaan. 
Hierojat löytää ongelmapaikat, muttei ratkaise itse ongelmaa. Itse voi oppia siitä. Hieronta rentouttaa lihaksia (kovat lihakset jumiutuu helpommin). Fyssari ehdoton vamman löytyessä. Ei uskonut niin osteopatiaan, lähinnä vakoili mitä siellä tehtiin ja toisti samaa kotona. 
1 kerta: ei vakavaa vammaa. 2-3 pahempi jumi jne. 
Tämän mukaan meilläkin olisi aika paljon uudistettavaa ruokinnassa. Ehkäpä jossain vaiheessa uskaltaisi lähteä 50% 50%, kun noita raakaruoka paikkojakin hyvin lähellä. Ja Ruuti syö aika vähän. Silloin tuntuisi, että aamulla kuiva ja illalla raaka.. Enemmän pelottaa heittäytyä tuollaiseen. :D

Seuraavana päivänä myös hihnaliikuntaa tai ei revittävää liikuntaa ja normaaliruoka.

Apteekit ja vähittäistavarakaupat yleensä kalleimpia. Halvin esim sporttimekka.fi . 

Lisäravinteista meille
- Sinkki (saanut biotiini forttea, jossa 15mg sinkkiä. Sitä ennen kuitenkin kynnet katkeili niin on vähän auttanut. Oikea tarve 2mg/elopainokilo = Ruutilla (17kg) 8,5 mg. Ihmistabletti on 15mg eli aikalailla se puoliksi.)
- magnesium (voi antaa säännöllisesti n. 100-150mg Ruutille. Ihmistabletti 100mg "Magnesia Sitraatti 300")
- kalium ( 1pvä ennen ja jälkeen rankan suorituksen)
- jauheista BCAA ja hera vaatisi vähän ihmettelyä ja kokeilua.. (ehkä myöhemmin tai pienenä annoksena treeneihin..)
- Ruutille hankkia lisäksi kalaöljyä ja pellavaöljyä, nyt syönyt luomu rypsiöljyä (vaihdellut paljon). Voisi vähän vuorotellen viljellä. Gava saa nyt pentu Nutrolinia, katsoo sitten uusiksi.

Kysy aina treenissä miksi ja mitä hyötyä? Opi muista.

** Tarkistettu sähköisistä materiaaleista. 

2 kommenttia:

  1. biotiini fortessa on kylläkin 15 mg sinkkiä yhdessä tabletissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä olikin. Taisin katsoa äkkiä rakeiden määrää tai biotiinin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!