Siirry pääsisältöön

Pientä jälkimotivaatiota hetkellisesti ja muutakin

Aamupäivästä metsälenkille ja päätin siinä samassa sitten ahkeroitua tehden jäljet. Molemmat teki pannat kaulassa, kun en varautunut jälkikamppein.

Ruutin jälki: 5 keppiä, löysi 3 ekaa. Vanheni 30min. Nelosen yli kaahotti ja vikan käskin etsimään moneen kertaan, niiden luona enemmän kasvillisuutta. Jälki oli kaaren muodossa ja suhteellisen lyhyt, välillä pientä käännöstä. Jäljellä kuin höyryveturi! Paremmin pysyy kuitenkin jäljen päällä kuin nuorempana.

Gavan jälki nro 7: Pituus 45 askelta, vanheni 1h. Muodoltaan kaartuva ruohikkoa, mustikan varpuja ja kallion peittävää sammalta, pari jyrkempää nousua. Gava jäljesti paljon maltillisemmin kuin eilen. Tein pääosin jäljen laittamalla nameja joka toinen askel, hyvin meni niinkin. Kuitenkin sinne jää nameja syömättä. Kahdessa kohtaa alle metrin alueen pyörähdys, kun tarkasteli mihin jatkuu. Lopussa syötiin makuulta loppunamit.

Lisäksi KUVIA metsäreissusta, piti odottaa kauemmas että uskalti päästää irti ja takaisin päin tullessa Ruutilla hirveä hoppu, koska jälki.

"Oli pakko nuuskasta!"

 
 
 
Viikkoa vaille 7kk (27vk)


o O o O o O o

Tokotreenit Puolarmetsässä. Tokoiltiin samaan aikaan Shantin kanssa ennen Dracun pentujen treenejä. KUVAT

Ruutin kanssa
seuraus: vähän sivuaskelia ja tavallista kävelyä
zeta: 2x seiso. Hyvin.
ruutu: merkki nopea. ruudussa vähän "mun" laidassa. Käskin korjaamaan ja huomasi alustan. Vielä toisto, josta palkka.

Gavan kanssa
Dracu teki samaan aikaan merkkiä, kaikki juokseminen olis tosi hauskaa tuijottaa!
Tehtiin tosi helppoa seurauspätkää ja hetsasin niissä väleissä. Ja jos ei ollut kuulolla kosketin kädellä. Seuraus olikin melkein parempaa näin. Palkaksi namia ja välillä leikkiä. Seuratessa ei vilkuillut vaan ennen sivulletuloa "ilman hommia".

Käytiin tekemässä myös ruutua. Eka kerta niin, että Gava odotti n. 2m päässä ja vein lelun. Hienosti odotti lupaa! Valokuvatessakin huomaa, kun alkaa löytyä pennusta malttiakin odottaa paikallaan (jota en oo myös vaatinut tai erityisesti kouluttanut). Sitten läpinäkyvälle alustalle koskettamista. Kutsuin aina kauemmas (2-4m ruutunauhasta), pysähtyi seisaalleen ja siitä käsimerkki + "ruutuun". Hienosti meni ja muisti eilisen treenin. Taas tasatassu läimäisy alustalle. Palkan vien aina alustalle. Vielä ei osaa jäädä alustalle. Ruutin ja Rasmus oppi jäämään sen päälle vaikkei se aina kuulu kosketusalustan perus kriteereihin.

Ruuti pääsi tekemään osaa rally-toko radasta, kun sitä tehtiin pentutokojen vikalla kerralla. Seurasi tänään nätimmin ja enemmän maltilla. Palkkailin välillä. Kyltillä askel oikealle, ehti istahtaa ekalla kertaa ennen kuin sain tehtyä askeleen. Eteentulon kanssa, myös kerran sekoiltiin. Muut ok.

270 astetta oikeaan by Piki (Batman)
360 astetta oikeaan by Jedi (Shrek)
Istu, maahan by Jedi. Viivi siskosta ei tullut rally-kuvaa.
Askartelin, muuten noi rally-tokon numerolaput normaalia ohuemmasta muovisesta leikkuulaudasta, leikkasin neliöihin ja vedenpitävällä tussilla kirjaimet. Painaakin sen verran, ettei tuuli nappaa kiinni.

Gava sai leikkiä lempipentujensa kanssa lopuksi. Lopussa lämpötila oli vain + 6 astetta, hyrr!!

Mustavalkoinen aussie on siistein ;)


Kommentit

Luetuimmat:

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...