Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

5.10.2014

Tokoileva lammaspaimen

Aamulenkillä päätin tehdä jotain pientä koirien kanssa, kerran Ruuti hivuttautui kohti nurmikkoaluetta, missä ollaan treenattu. Narupallon jämä oli taskussa niin sillä sitten.

Ruutille vähän seurausta ja kaukoja. Kaukoissa tein 2-3 siirtoa kaukaa. Sitten kävelin reippasti ja tuiman näköisesti sivulle, ekalla kerralla nousi ylös! Erona tuossa vaan, että teki sen kun tulin sivulle ei silloin kun lähden kävelemään kohti. Hyvä, että näkyi vähän jotain eilisestä. Sitten tein vielä pari samanlaista ja yritin aina marssia vihaisen näköisesti sivulle, siinä hetki ja sitten palkka.

Gavalle tein monta lyhyttä treeniä vain sivulle ja seuraa 1-3m, josta valitsin hyvän kohdan. Gava halusi aina myös lelun heitettyä molemmille, paimentaa Ruutia ja näin sen piti luopua paimennusasenteesta ja tulla tekemään hommia eri mielentilassa. Sivulletulossa saattoi hetken näkyä, myös Ruutiin keskittyminen, mutta seurauksen teki hyvin. Lopussa tuli hyvin hommiin "paimentamisen" jälkeenkin. Ja seurauksesta sain poimittua aika hienoja kohtia ilman apuja. Pään kanssa se on tajunnut jotakin, kun pää ei aina osu mun jalkaan.

Videolla Gava paimentaa Ruutia :D Jos toisella koiralla on lelu niin silloin pitää paimentaa.


Bc:t porukoilla


 
Tuosta nurkkauksesta tuli Ruutin yksi lemppari nukkumapaikka, kun laitoin karvan sinne



Iltapäivällä tavattiin ekaa kertaa tokotreenien merkeissä Heta ja bortsupoika Joltti. Asuvat ihan meidän lähellä ja käveltiin treenipaikkaan. Joltista kuvia.

Ruuti teki ruudun täydellisesti ja seuraamista.

Gava teki sivulle tuloa ja seuraamista. Huomasi, ettei Gavalle sovi sellainen treeni että puhun kauheasti välissä. Ehtii keksiä kaikkea muuta hauskaa, onneksi muulloin ei ole tuollaista.

Parit maahanmenot namilla. Ruutuun juoksu lelulle.

Kapulan pitoa ja pari noutoa, metskulla ja puukapulalla.

Paikalla istumista 2-5m. Meinasi alkuun lähteä siitä kun käännyin ja pysähdyin. Palkkailin alkuun, että pysyi siitä. Sitten yksi eteentulo käsiavulla.

Paristi sain huutaa Gavalle ettei saa haukkua, vaikka Ruuti leikkii.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!