Siirry pääsisältöön

Novan 4kk treenikatsausta ja suunnitelmaa

Maanantaina ei ollut mitään sovittua menoa niin käveltiin vanhemmille ja käytiin äitin kanssa rauhassa läpi vähän mitä treenijuttuja olisi Novalle seuraavaksi ja katsottiin mikä oli tilanne nyt. Välillä tuntuu vaikeammalta äkkiseltään keksiä äitille läksyjä, mutta nyt olin vähän pohtinut niitä blogiin kirjoittaessakin. Otettiin äitille myös vihko, mihin kirjoitti itselle muistiinpanot treenattavista asioista. Ja sanoin, että voisi myös välillä listata + ja - tavalla mitä oli hyvää treenissä ja mitä huonoa -> treenattavaa. Videolta katseltiin myös Novan damin nostoja, hyvin ilman häiriötä toi damia luokse (seuraava vaihe tuoda käteen ja muitakin esineitä/leluja). Rasmus sai myös vähän demota kapulan pitotreeniä ja äiti sai sen kanssa harjoitella pari toistoa ja Ruuti näytti myös vatitreeni ideaa, sen käyttämistä sivulletulossa.

Sivulletulo ja paikallaan käännökset: tässä onnistui välillä käsi melkein paikallaankin. Välillä enemmän apua ja sitten tosi pienelläkin avulla. Novalla on vielä vähän epäselvää, mikä kohta sivulla jos apua on vähemmän. Tietää naksuttimen idean niin otetaan myös naksutin käyttöön, naksaus kun tulee hyvin sivulle. Jos selkeyttäisi paikkaa. 
Myös paikallaan käännöksiä, joissa saa hakea sivulletulopaikkaa. Samoin yhtä pientä askelta eteen voi tehdä. 
"Totista toko-ohjaajaa" opetin Gavalle, kun sivulletulo toimi, että pyysin käskyllä sivulle, seisoin jäykkänä ja hiljaa. Kun meni sivulle, joko heti takapuolen laskiessa tai sitten muutaman sekuntin kuluessa naksautin ja vapautin leluleikkiin. Ideana, että koira tajuaa vaikka ohjaaja olisi kuinka tylsä ja jäykkä niin kun se menee sivulle/ tottelee voi saada ohjaajan palkkaamaan ja kehumaan. Samalla tulee luotua odotusarvoa sivulletulon katsekontaktiin. Joskus vain siitä bileet ja joskus seuraamaan/ liike jatkuu. 

Katsekontakti: tehtiin tätä Novan istuessa sivulla ja naksuttelin kun katsoi. Namit oli vasemmassa kädessä ja vein nyrkin seläntaakse tai koiran taakse. Näihinkin kotona jossain vaiheessa viivettäkin mukaan ja sitten häiriöpaikoissa myös helpotettuna. 

Seuraus: tässä vaatii imutuksen ja aika äkkiä paikka muuttui jos nosti imutuskättä. Testattiin 1-2 askeleen seurausta ja pysähdys, ne toimi ihan hyvin. Seuraus lähtee sivulletulosta ja sen paikan tietämisestä, ennen kuin saa vähennettyä niin apuja. Imutuksella voisi vielä opettaa vasempaan kääntymistä ainakin ja tehdä palkitsevaksi olla lähellä. 

Paikallaan pysyminen: tämä sujui kotona hyvin. Pysyttiin tosin 3m säteellä, joten matkaakin voisi pidentää. Ja kulkea pois sivultakin sekä kävellen selkä koiraan päin. Voi naksauttaa kauempana ja tulla palkkaamaan. Tehtiin myös namihäiriötä maahan ja hyvin pysyi. 

Luopuminen: koira ihan vapaalla ja laitoin namia maahan ja peitin kädellä jos yritti ottaa. Eka katsoi sen maahanmeno merkkinä. Palkkasin, kun irrotti katseensa nameista ja otti kontaktia. Tästä hyötyä jos jättää takapalkkaa tai palkkaa maahan, että koira osaa olla ottamatta niitä ilman lupaa ja keskittyä muuhunkin välissä. 

Kosketusalusta: äiti näytti miten sujui. Hyvin hakeutui heti alustalle, oli oppinut tarjota maahanmenoa siihen. Tehtiin niin, että kun koskee nami heitetään vähän kauemmas alustasta ja saa tarjota uudestaan. Tästä apua vatitreenissä ja hokannut tarjoamisen ideaa. Ja voi käyttää ruudussa ym. 

Noutokapulan pito: Rasmus näytti oikeaa kohtaa ottaa kapula suuhun, kulmahampaiden taakse koloon ei liian syvälle suuhun, koska silloin helppo pureskella. Naksautus tai jes, kun oikea kohta ja palkka. Novalle kapulan otto paikaltaan oli uutta niin lähdettiin hakemaan siihen tarttumista, niin että kapulaa liikutettiin kuonon edessä noin 5-10cm päässä poispäin siitä. Oli laipallinen sorvattukapula niin pidettiin niistä kiinni, että valittavaksi jäi vain oikea kohta ottaa suuhun. Jos tarttui kapulaan ja tuntui, että sai siitä otteen heti jes + nami. Tässä helpompi käyttää naksaussanaa kuin naksauttaa, kun on jo namia ja kapula kädessä. Kun liikkeen kanssa sujuu täytyy kokeilla tarjoisiko istuessaan kapulan ottamista.  

Sosiaalinen palkka: vain tämä on kisoissa käytettävissä ja kannattaa muistaa hyödyntää vapauttaessa koiraa, ei ole pelkästään namin tai lelun antamista. Jos nameja ei ole valmiina voi naksauttaa, (vapauttaa paikaltaan ja) alkaa kehua ja etsiä samalla palkkaa. Helposti lajia aloitteleva myös kehuu ja höpöttää turhissakin väleissä kuin vain palkatessa. 

Treenaa:
- imutuksella myös vasempaan käännös 
- paikallaan pysyminen, vaihtele matkaa, sivulta jättö ja selän koiralle kääntäminen pois kävellessä 

Kännykkäkuvia


 


Gava oli paini jäähyllä koiraportin takana (Nova ei suostunut jättää rauhaan) ja Ruuti oli luun syönti rauhassa


Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...