Siirry pääsisältöön

Kympin arvoista kisaamista Sipoossa ja Sporttirakki

Sunnuntaina Sipooseen kisaamaan agililitya. Siellä menikin kokopäivä 14-19.

Ekalta radalta hyl: Gava irtosi yhden hypyn liikaa. En tehnyt suunnittelemaani valssia ja liian myöhään yritin saada kääntymään. Muuallakin jalat vei koiraa ja oli päässyt vauhdin makuun. Loppupäässä kastui siiveke, nostin sen ja korjasin riman. Siitä seuraten pois radalta.

Toiselta radalta 10: heti toiselta esteeltä eli renkaalta virhe, tuli reunasta ja osui siihen. Seuraava rima myös, mun ohjaus myöhässä kun mietin rengasta. Päätin sitten sisuuntua ja päätin etten laske lenkittämään tai tekemään omiaan. Radan loppu olikin hieno! Sain työstettyä kaikki vaikeammat linjat ja keinukin vauhdista sujui. Tästä jäi hyvä fiilis, etten luovuttanut alun jälkeen. Ja jopa tulos, 10 virhepistettä. Mutta mentiin oikeassa järjestyksessä kaikki. Video


Kolmas rata (hyl) oli ihan kiva, tuloksia sieltä ei montaa tullut. Radalla oli yksi kaari missä piti irrottaa myös koiraa niin Gava lähti sen liian laajasti, tuli yhden hypyn ohi ja hyppäsi jo seuraavan hyl. Korjasin jostakin kohtaa ottaen käännöksen tiukasti. Loppu sujuikin a:n ja puomin kontaktit toimi. Ainiin yhdestä putkesta livahti hypyn väärälle puolen eli olisi sielläkin tullut hyl. Lopun vaikeampi renkaalle irrotus, valssi rinnakkaisella hypylle ja vastakäännös sujui. Tässä tuli virheitä myös koirilla.

Kepit sujui joka radalla! Niille tultiin kovaa ja ihan suorasta linjasta. Kahdesti lähdössä 2 tai 3 esteenä. Itse sain vietyä radat läpi päättäväisesti virheidenkin jälkeen. Videolta näkee kyllä, että nyt viime kisoissa oon seisottanut aika pitkään kontakteilla ja niissä hurahtaa aikaa. En jotenkin uskalla liikkua ennakkoon jo edelle, puomillakin ohitan koiran vasta kun pysähtyi. Sain katsottua myös kisaradan linjoja koiran silmin ja pistin merkille mahdolliset ansat tai missä linja on vaikea. 

Lepakkotreenejä on nyt taas tehtävä, koska joka radalla oli kohta missä karkasi vähän lenkille, lepakoimaan. Jos olin yhtään myöhässä tai tein loivaa kaarrosta tms.


Novakin oli mukana, maksien ajan autossa. Muuten pääsi lenkeille ja odotteli minit&medit hallilla. Osan aikaa häkissä tai käytävän vieressä "käy siihen" maaten. Tehtiin myös seurausta, katsekontaktia ja kaukot kertaalleen. Hyvin keskittyi hälinässä, välillä seuraus oli vähän väljempää. Hihna selkeästi myös häiritsi jos se osui tai tuli roikkumaan selänpäälle. Nova otti tosi chillisti kisat, ei vielä tiedä mitä niissä tapahtuu. :D 


SPORTTIRAKKI
Kirjoittelin muuten tuossa jo huhtikuussa yhden postauksen uuteen Sporttirakki palveluun, en muista siitä täällä maininneeni. Kiitos kutsusta perustajalle! Ajattelin alkuun hyödyntää pohjia, mitä on tullut tehtyä blogiin 2on-2off kirjoitusta tehdessä. Tässä siitä lyhennelmä ja paranneltu versio. :) Ainakin näin alkuun olisi muutamia agilitysaiheisia postauksia alkeisiin liittyen. Tietty osalle se on tuttua, mutta pentutreeninä, jos haluaa kerrata mitä voisi tehdä ja kun aina löytyy lajista kiinnostuneita. Tokostakin lupasin miettiä jos sieltä tulee jotain aihetta mieleen. Siellä on isompiakin nimiä mukana, mutta näköjään ainakin sata lukijaa löytänyt tuon postauksen. Ajattelen itseni tavallisten harrastajien kastiin. :D

-> Sporttirakki.fi: Agilityn 2on-2off pysäytyskontaktien opetus 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...