Siirry pääsisältöön

Jessican tokokoulutus ja videopätkiä evl

Lauantaina Jessica Svanljungin koulutus Strömforssissa Ruotsinpyhtäällä. Gavan kanssa oli 30min aikaa. Vaikea oli taas valita mitä tekisi ja tuntuu, että pitäisi vaan treenata. Mutta hyvä oli kuulla ulkopuoliselta kommentteja.
Pitkästä aikaa tokosta myös treenivideota, Gavan evl- liikkeistä. Sisältää "mokat" ja onnistumiset. 



Ruutu:
eteenmenossa katsoi vinoon ja lähti vinoon. Korjauksella merkittömän eteen. (Ajatus oli ruudussa)
Seuraavalla hyvä focus eteen. Mutta alkoi jarruttaa liian aikaisin, olisin voinut käydä näyttämässä oikean paikan.
Seuraavassa aavistus vino, mutta palkkasin takareunaan. Eteenmenon suunnassa oli myös hyppy reunalla.
- eteenmenossa täytyy harjoitella myös lyhyttä virittelymatkaa, tässä tuntui että oli rajallinen kentän kapeuden takia.. Vasemmalle näköjään helpommin lenkittää, tässä tapauksessa poispäin ruudusta. 

Ekalla kertaa ruutuun lähettäessä lähti, mutta pysähtyi (mietti eteenmenoa). Toisto hyvin, mutta lisäkäskyllä oikeaan paikkaan.
- kokeiltiin lelua ruutu nauhan alla, parempi litteällä lelulla. Huomasi pienen narupallon nopeasti.



Kierto-ohjattu:
Kierrossa lenkitti ja kova vauhti kapulalle. Stoppi seisomaan ja noutoon.
- mennä itse lähemmäs väärää hyppyä
- kisoissa hyppykäsky ajoissa
- voisin myös olla tarkkana, minkälainen kapulan nosto on ok.. tai joskus stopata sitä ennen tms 

Kaukot:
- ottaa häiriötä kävelevistä ihmisistäkin, enemmän häiriössä
- istu-seiso-maahan liikkui toinen tassu 5cm ja oli lopun vinossa (ei tehty sarjaa loppuun)
- vauhdikkaan asian jälkeen kaukot
- tehtiin nouto, kapulan heitto, maahan-käsky ja kaukot. Kaukoihin virittely jätössä. Korkeampi vire näkyi yhtenä ennakointina. Istu- seiso ja ei pysynyt seisomassa. Pidempää viivettä myös välillä. Tai viive ja palkka.

Gava on tehnyt tosi vähän liikkuroituna kaukoja ja ehkä häiriössä, enemmän omatoimisesti ehkä kimppatreeneissä ja apuna ollut esim lelu tai nami tassujen edessä. Yksittäisiä 1-3 vaihtoja. Jotenkin pelottaa se, että tulee ongelmia tai tekniikka huononee. Mutta pitää vaan tehdä vaikka lähempää ja helpossa paikkaa matkan kanssa.

Luoksetulo:
nuuski jätössä ja katseli ihmisiä.
- jättäessä ohjaaja lähtee juoksemaan ja kutsuu mukaan. Ekalla 2m, sitten 5m. 
- Seuraavassa kävelin yli keskivälin ja kehut, olisin voinut kutsua lelulle.
Oli jo parempi! Ekassa läpijuoksussa oli ok vauhti, ei ennakoinut stoppeja. 

Ohjattu:
- merkillä toinen käsky jo kun lähestyy. Meni oikein!
- kapulalle vähän syöksyi.
- eteenmenosta meinasi siirtyä sivulle, suun avaamisesta.

Zeta
- tässä ainut ongelma oli ohjaajan muisti. Sanoin "down", jolla Gava istui. Käskyllä "maahan" ei mitään ongelmaa. Joskus päätinkin että erottelee matalasti sanotun maahan paremmin. Muut käskyt (s)top ja istu. Down on käytössä sivulta maahanmenossa. 
- ohjaajalle myös että kävelisin vain suoraan, en yritä sovittaa askelia niin, että osun oikeaan seuraus positioon koiran viereen. 



Treenaa:
- luoksetulon jätöstä vapautus
- kierron tiiviys (lelu valmiina tai lelun heitto apparilta?)
- kaukoissa helppoa ja luonnollista häiriötä sekä vauhdikas liike alle tai kuuntelua esim kapulan heitosta kaukot
- merkillä toinen käsky ennen merkkiä
- eteentulo vino
- eteenmeno ja ruutu, ruudussa vaihteeksi alusta 

Taas mietin etukäteen, että mitäköhän sitä treenaisi ja että viime treenistä taas aikaa. Ihan hyvä kuulla kommentteja niin tiedää mistä jatkaa. Gavalla oli yllättävän paljon intoa ja vauhtia. Toki sisätreenit oli luksusta. :D 
Ensi vuoden kisan, kun saa merkattua kalenteriin niin jatketaan treenejä. 

Treenikavereista tuli kuviakin, ne vielä odottaa työstämistä (jonossa). 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...