Siirry pääsisältöön

Jari Kantoluodon tottis

KE TOTTIS

Keskiviikkona mentiin Novan kanssa ekalle Jari Kantoluodon yksärille. Raskin törsätä ja ostaa uudesta hallista vuoron (tekonurmi). Olin aiemmin käynyt Jarin viretilaluennolla. 30min treeniaikaa menee nopeasti. 

Mainitsin seurauksesta ja että halutaan tehdä myös hyppyä. 


Seuraus: Aloitettiin seurauksella ja katsoi vähän kuinka virittelen ja treenataan. 

- peruutus suoraan liikkeestä, pidempää matkaa. Nyt ehkä 2 askelta ok. Sen jälkeen palkka. Voi treenata yksittäisenä, että saisi tuossakin suoraksi. 

- pyörähdys vasemmalle, seurauksessa kun hyvä kohta, pyörähdyksen jälkeen palkka mutta ei aina. 

- aktivointi vahvistaa paremmin liikettä kuin suoraan palkka. Kantaa myös pidemmälle. Esim kun nyt toiminut se, että pallo tai nami on vasemmassa kädessä luovuttavana. Ideana, että nyt näillä aiemmin mainituilla saadaan apu pois ja saadaan seurausta paremmaksi ilman palkkaa. Suoraan palkalla, koira saadaan helposti myös keskittymään palkkaan vs tehtävään. 

- vaihtelee matkan pituutta 7m, 15m, 20m, 10m, 30m.. 


Leikkiminen: vaikka Nova repii lelua hyvin niin se aiheuttaa turhaumaa. Sen jälkeen helposti juokseekin pidempään. Juokseminen on ok, tykkää kantaa ja juosta. Mutta toki hallitun rajoissa.. 

Nova tykkää enemmän jos lelua heitellään, että saa tehdä lyhyitä noutoja ja alkoi tuodakin paremmin. Tämä huomioitava myös noudon palautuksissa, ettei palkkaa taistelulla. 

Ja _ennen kuin_ heitetään lelua, täytyy katsoa että on auki eikä vain maanisesti kyttää lelua. Silloin käskettiin esim istu ja pyöri tai istu,maahan, istu ja pyöri. Käytin sik-sik käskyä, mutta ei aina käsimerkilläkään mennyt. Useimmiten kyllä. Jos ei kuunnellut niin takaisin istumaan, keskittyminen ja uusiksi. Joutui pyörähtämään poispäin lelusta. Siitä palkka. Näihin kun muistaa keskittyä niin pitäisi saada kapulaakin ehkä paremmaksi. 


Hyppy: kerran 80cm hyvin. Otin sen 7m matkan ja vauhtipalkka suoraan. Sitten 90cm ihan pieni koskeminen, mutta palkka silti. En olisi itse huomannut koskemista. Oli keltainen pressuhyppy. 


Kapulaan kiinni jäämisestä oli puhetta. Mutta ei ehditty sitä katsomaan. 

Nova sai kehuja ja että on kiva koira. :) Teki tosi kivasti uudessa paikkaa ja ajan loppuessakin tapitti innoissaan, että mitä tehtäisiin. Oli ehkä vähän rauhallisempi kuin välillä, mutta teki silti hyvin. Tai hyvässä vireessä. Oikein hyviä neuvoja nyt jatkaa näiden yksärien ohjeilla.


Koirakalliolla oli kivat lenkkimaastot ainakin valoisalla. Rauhallinen metsä autotie umpikujaan sekä traktoripolku meni nätille lammelle. Metsään asti ei ehditty. 


TO AST:lla pentukaveri Tofulle ja Nova treeniä

Tofu näki samanikäistä pentukaveria, joka oli taas jalkavampi ja kömpelömpi. Nukkui hyvin autossa Novan treenin tai ainakin oli hiljaista. Treenattiin Shantin kanssa samaan aikaan ja sai lämppäseuraa.

Novalle tottista, vietiin eteenmeno palkka odottamaan. 

- seurausta 15-30m välillä. Peruutusta tai pyörähdys siitä. Aikas kivaa! 

- eteentuloja maasta, eka piti muistutella. Sitten sujui 15m matkalta. Jalkojen välistä palkka. 

- eteenmenossa ekaa kertaa käskin maahan. Tuplakäsky, mutta kuunteli ja vapautin siitä lelulle. Noissa hyvä kyllä tehdä myös vaikka niin, että odottaa että haen lelun ja tuon sen sille. Tokossakin pitää odotella makuulla.

Nova teki vielä pika agilitya. 

- Kokeiltiin sellaista, että neljä lelua meni maahan. Kun treeniliivi oli niin täynnä palkkoja. Sitten sanoin "jes" kun sai ottaa. Eka yritti varastaa muutamia. 

- Leijeröinti sujui hyvin. Putkeen lähetys leijeröiden myös. Ohitti yhdessä ohjauksessa jopa lelun, kun ohjaus jatkui ja kyllä toisessakin. 

- In-in kohta oli edelleen vaikea. 

Keinulle sellaisia, missä lelu päädyssä mutta ekan hyppäsi sivusta pois. Sitten hyppäsi ennen kuin pamahtaa alas. Osassa onnistui, selkeästi vähän on kovassa vauhdissa jännää. Ehkä pamautteluissa oikaistiin tai tehtiin niitä hitaammasta vauhdista. 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...