Siirry pääsisältöön

Tofun tottis ja haukkutreeni

La 22.10 tottis ja haukut Tali Tofulle treenit. Mukana Minna&bc Konsta, Sara&belgi Nästi, Erja&hoffi Zena, Veera&bc Ike. 

Seuraus ja paukut: leikkiä ensin. Sitten lihapullalla seurausta. Ekalla ampumisella pää vähän nytkähti, mutta pienesti. Tokalla ei reaktiota. 

Seuraus: tehtiin vielä lelun kanssa muutamia seurauspätkiä. Pysyi skarppina. Lelu kainalossa ja sitten oikeassa kädessä piilossa. Tehtiin n. 3-10m pätkää. Kertaakaan ei nuuskinut maata, kuten kuukausi sitten. Ja vire pysyi hyvänä. 

A-kiipeäminen: ensin loivempi ja sitten kisakorkeus. Tarvitsi käsiapua molempiin. Muutaman tuli ohi pienemmällä avulla. 

Hyppy: tehtiin n. 70cm ja sitten n. 80-85cm. Alussa matala, korotus ja lopuksi matalempi. Korkeammalla ekojen jälkeen alkoi vetää takajalkoja enemmän alle. Alussa myös muutaman, missä ojensi jalat niin joissakin takajalat heitti vähän liikaakin yli selkälinjan. 

Alussa kokeili myös juosta ohi, toista kertaa näin kahden palkan välissä juoksutusta. Sitten, kun ohituksesta ei saanut palkkaa niin ei mennyt enään ohi. 

Videot saatu messengerin kautta ja huonolaatuisia. 



Eteenmeno: laitoin Tofun kentän sivuun odottamaan ja vein tyynylelun. Sitten lähetin pidemmältä matkalta kuin viime ti. Juoksi hyvin, kun oli vähän apua siitä että näki osittain mun menon lelun kanssa. Ja tehtiin eteenmeno ilman suurempaa viivettä lelun viennistä. Juoksi suoraan ja tasaista vauhtia. 

-tauko


Haukut Sara maalimiehelle. Berran tyyny jalan alle. 

- haukun aloitus n. 3, 5, 10, 4. Ekoissa hyvä haukku ja ok kohta. Sitten lopuissa meinasi haukkua niin kohti kasvoja niin treenattiin vähän, että heti kun haukkui lelua, joka oli kauempana kasvoista niin sai palkan. Paikkaa ei olla niin harjoiteltu. Tehtiin muutamaa aloitus. Leikki ihan ok:sti ja keskittyminen säilyi ilmaisussa. Haukkui yhtäjaksoisesti. 

Itse pysyin paikallaan ja olin n. 8m päässä. Vikoissa tosin tulin ihan lähelle, pyysin Tofun korjaamaan lelulle ja täytyi sanoa "sano". 

Noin kuukauden sisään 7 treeniä, joista ainakin yhdet vain Nova/Tofu. Plus kotipiha tai muun ympäristön harkat. Tarviin treeniseuraa, että tulee lähdettyä varsinaisesti treenaamaan ja intoa siihen on onneksi hakuryhmäläisiltä löytynyt. :) 

(Nova jäi miehen kanssa kotiin.)

Kommentit

Luetuimmat:

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...