Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

28.8.2011

Linnojen viikonloppukurssi

Oltiin Ruutin kanssa lauantaina Teemun ja sunnuntaina Niinun koulutuksessa.

Teemun radalla oli ansa esteitä ja enemmän ne haittasivat ohjaajaa. Alussa A:n kontakti oli ihan keppejen alun lähellä. Ruu tiputti lähtöriman, ei katsonut sitä tarkasti.
-> treenejä joissa lelu palkka maassa ja kun koira katsoo esteeseen lupa mennä.

Kepeillä mä ennakoin liikaa ja jättäydyin jälkeen ja lisäksi Ruu bongasi putken sivussa.
-> kepeille häiriötä, kuten putki.

A:n kontakti oli nätti speedbumbilla (käännyttiin vähän) tein takaaleikkauksen. Rima sen jälkeen tuli kerran alas, Teemun mukaan se ei ollut ohjauksesta kiinni. Seuraavaksi suoraputki, johon jarrutetaan omalla liikkeellä, jarrut pohjaan kun koira on melkein putkessa ja tepsi! Sitten tehtiin kerran putken leijeröinti laittamalla putkeen ja sieltä pussiin. tämän kuvion voisi joku kerta tehdä, palkkasin siitä kerran pussille päin.

Päällejuoksua otettiin toisella treenikerralla. Ensin ilman rimaa, koira kutsutaan yli, seistään paikalla ja lelu tiputetaan seläntaakse. Seuraavaksi sama liikkeestä, matalalla rimalla. Ja sitten takaakierto ja lelun tiputuksella. Sitten pystyttiin tekemään niitä jo peräkkäin. Täytyy liikkua sen verran edessä että se tuntuu liian pitkältäkin matkalta. Teemua nauratti kun sanoin yhdestä kohdasta että olin liian edessä, vaikkein ollut. :D Rimoja tuli tällä vedätyksellä alas, ohjasin ihan oikein. Mutta Ruu ei katso aina yhtään rimoja, ekan oli ponnistanut 20cm korkeudelta. Meidän pitäisi siis kipeästi saada Vapulle aika, koska muuten täytyy aina varoa rimoja ja se on aika vaikeeta.

Tehtiin sitten kohtaa missä tuli renkaalle persjättö, olisin jättänyt sen aluksi pois koska se ei ehkä suju. Mutta juuri niitä heikkoja kohtia pitää treenata! Eka kerta sujui tosi hienosti. Sitten tuli väärin ja treenattiin sitten että Teemu heitti pallon renkaan kohdalta ja näyttämällä sitä renkaan läpi. Tehtiin loppuun "liioiteltu" persjättö. Ei pidä pelätä ottaa leluapuja treeneihin. Jatkossa oli kaksi hyppyä suoraan, muista hidastaa vauhti kun koira ottaa valmistelevan laukan ja kääntää itseä. Toiselle hypylle pystyi tekemään myös vekkiä, koska ei ollut kiire. Muurille piti myös valmistelevalla laukalla lähteä kääntymään ettei veny. Kerkesin hyvin valssin + persjätön, vaikka ne tuntui oudoilta. Nyt Ruuti vaikutti enemmän siltä mitä Teemu muisti viime kerrasta, sanoi alkuun että oli vähän vaisua tai jotenkin erilaista ohjaus.

Ei ehditty tekemään kohtaa putki - hyppy- pituus ja kepit, ansana vieressä puomin kontakti. Tätä olisi voinut koittaa leijeröimällä, joka vaati sivuttais etäisyyttä. Tai törkkäsyllä koiran puolelta. Lisäksi itse puomin toisella puolen ohjata suorittamaan putken läpi tullessa kepit.

___

Niinun koulutus

Rata oli haastavampi tänään. Alkuun oli tuttu pussi- okseri- takaakierto kohta. Tässä kuitenkin pystyi tehdä takaaleikkauksella. Eka tuli kauheasti toistoja kun ensin Ruu tuli väärin päin hypyn, mun moka. Sitten lähdin liian aikasin ettei ponnistanut. Kun sain sen hypylle unohdin ottaa haltuun ja se meni muurin ja renkaan kauempaa. :D Hups. Sitten tein sen jaakotuksella. alkuun hätäilin koska ajattelin et kauhee kiire persjättöön, mutten ois kerennyt sitä.
-> Pitää treenata tollasta pakkovalssia ja että lähden liikkeelle, lelu palkalla. Lähtöä sain myös hinkata kun nousi välillä, pitäisi palkata siitä joskus pallolla ylläriksi.

Takaakierto sujui hyvin, mutta sitten käänsin liian hitaasti ja koira lukitsi ponnistaessaan rekaan. Mun valssi suuntautui myös ihan väärin! sen pitää mennä sinne minne ollaan menossakin ja kun koira on valmistavalla laukalla sen pitää jo tietää mihin se menee. Ja kuten Niinu sanoi, että koira oisi vaikeampi tulla välistä kuin hypätä hyppy. Joten miksi ei voi uskaltaa liikkua.. lopulta sain kerran onnistumisen. Parhaiten kun aloitin heti valssia, vedin sitten kuljettamalla seuraavalla hypylle, siinäkin vedin helposti takaakiertoon kun olin liikaa esteessä kiinni.
-> ennakoiva valssi, missä on jotain vetävääkin näkyvissä = mahdollisuus lenkittää

Sen jälkeen mentiinkin puomille ja siellä oli kieputuskuvio kahteen suuntaan ja vetämässä puomi&putki. Nämä on meidän heikkouksia, koska se haluisi pitää etäisyyttä. Tärkeintä tällaisessa kuviossa olisi saada pyöristettyä koiran linjat, ettei sen vauhti töksähdä aina kulmiin. Alkuun piti vekata hypylle, Ruu jäi kahdesti seläntaakse. Mikä ihme sitä veti mussa päin, tai sitten sillä oli vaan niin kiire eteen ettei olisi malttanut olla "kädessä". Sitten seuraava käännös meni aika teräväksi ja mä jäin myöskin ihan liian pitkäksi aikaa ihailemaan koiraa! Koitettiin ennen koiran ponnistusta tehtävää "jaakotusmaista" nopeaa käännöstä jonka jälkeen ohjaus jatkuu heti. En muista sen nimeä, mutta niitä ei kannata alkaa viljelemään tai menettää tehonsa, sopii vain harvaan paikkaan.
-> treenaa liikkeestä kohden tuloja, joista palkka kun tulee lähelle

Ei keretty tekemään takaakiertoa muurille (pakkovalssina tai saksalainen), renkaan jälkeen valssaus, lipillä (?) tai mikä sen nimi olikaan, ohjaus jossa ensin valssi ja vedetään vielä valssilla koira etumatkalla riskiesteen ohi ja tehdään persjättö vieden koiran oikealla esteelle. Ohjaaja pääsee edelle ja varmistaa houkuttelevan väärän esteen ohituksen. Pituus ja kepit.

Tärkein kokoviikonlopusta oli:
- liikkeen nopeuden säätely, rintamasuunta
- Koiran pitää tietää ennen ponnistusta mihin jatketaan -> muuten olet myöhässä tai jos rima tippuu.
- Treenaa "riskiohjauksia" missä on riski epäonnistua. Muuten ei tapahdu kehitystä/oppimista.


Treenattavaa lista, yhteenveto

TEEMUN OPEISTA
- lelu palkka maassa ja kun koira katsoo esteeseen lupa mennä
- kepeille häiriötä, kuten putki & takana olo
- putki - hyppy- pituus ja kepit (ansa puomi), leijeröinti
- puomin alta putkesta kepeille

NIINUN OPEISTA
- valssin ajoitus! vaikeutta häiriöesteellä
- treenaa liikkeestä kohden tuloja, joista palkka kun tulee lähelle
- vekkaus kuvio
- muurille pakkovalssi/saksalainen
- valssi + persjättö, lippi (?), ansaesteen ohitus
- pituus ja kepit

Yleisesti keppejen suoritukseen varmuutta.
Ihme kyllä tänään Niinun radalla ei rimoja tullut alas, kuin ehkä alussa mutta eilen tuli enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!