Siirry pääsisältöön

Pelottava treenireissu

Ruutin kanssa mentiin Pasilaan junalla ja sinne tokoilemaan. Ruutistahan on hirveetä mennä junaan. Juna oli myöhässä ja jouduttiin odottelemaan. Nähtiin yksi bc:n omistaja ekaa kertaa (ilman koiraa). Juna tuli ja Ruuti kiskaisi päänsä pannasta ja juoksi pari metriä. Totteli pysähtyä ja nappasin sen kainaloon ja hölkittiin junaan. Ajattelin, jo että tänkö takia myöhästyy. Sitten tein hihnasta kiristyslenkin kaulaan. Seuraavalla kerralla sopivampi panta päälle. Hirveetä kiskomista myös junasta pois, tuntui että kahden raiteen ihmiset vain tuijotti meitä. :D

Mentiin Tainan, Misty kelpien ja Manta bc:n kanssa tokoilemaan. Messukeskuksen jalkkiskenttien hiekkakentälle tai joskus se on myös parkkipaikkana käytössä. Häiriötä olikin runsaasti, kun oli kasoittain junnuja jalkkistelemassa muille kentillä. Ruutia se ei häirinnyt. Katsomokin oli siinä ihan vieressä. Lämmintä myös, shortsi ja toppi keli.

Paikka istu 2min: hyvin.
Paikka makuu lyhyt aika, totteli jätöt ja ylösnousut.

Misty teki ensin.

Merkki: pitkältä matkalta + toiseen suuntaan merkin kierto. Kahdesti palkat.
Ohjattu: tehtiin kohti monia merkkejä ja viistosti ruutukin. Hyvin haki. Vapautin heti nostosta. Tehtiin molemmat suunnat.

ruutu: merkkejä oli 2 lähekkäin. Juoksi oikean läheltä ja meinas mennä sitten toiselle. Toistolla ok, otin myös toisen häiriömerkin. Itse ruutuun hienosti takareunaan, hyvä Ruru!

luoksetulo: ensin kaksi läpijuoksua. Olisin voinut vapauttaa nopeamminkin. Loppuun yksi heitetyllä pallolla seisomisesta. Oli ihan nopea, muttei siitä ihan äkkijarrutusta  saa.

tunnari: merkin lähettyville. Rivi ja vauhtina palautus. (ei ollut nameja niin lelu) Ei tarkistellut.

Treenaa:
- merkki, häiriömerkeillä
- kaukot! Unohtui taas.

Sen jälkeen katsomaan ja kuvaamaan 1pvä:n ikäisiä työlinjaisia aussiepentuja! (Red'n ready)
Ilta agilitya kouluttaen.




Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...