Siirry pääsisältöön

Soutaa huopaa..

Tänään mentiin Purina Openiin kisaamaan agi- ja hyppyradalle. Radat oli ihan ok. Mutta Ruuti teki taas saman kuin viime kenttä kaudella vähemmän tutuissa paikoissa eli himmaili hirveästi hyppykohtaa.

Meidän hyvät agilitypaikat, joissa hyppää kunnolla on
- Kirkkonummen halli
- Vuokkoset halli
- Piskipaja Veikkolassa (treenit)
- Niinun halli, Olarinluoma sielläkin tiputtanut tuurauksissa joskus pari, mutta muuten hyvin.
- AST:n kenttä
- Hyvinkään halli

Ei sovi
- Tuusula
- Purina-areena
- Porvoo
- Ihah, kivikko
- Lohja ulkokenttä

Tässä meidän suoritukset videolla. Kiitos Emmi!

Ekalta radalta tiputettiin kaikki rimat (4), muurin hyppäsi oikein (vaikka oli korkea, joka välillä vaikea) ja puomilla tuli juoksarina, siihen keskeytettiin. Videolta näkee, että ponnistaa liian aikaisin ja ennen puomia jotenkin liian matalan hypyn. Testasin hallin sivussa vihreän hypyn, sen hyppäsi hyvin. Noi alun hypyt punaisia paksuilla rimoilla.
HYL

Toinen rata ulkona. Lähdössä vaati toisen käskyn istuutua. Hah mikä pyllistys ohjaus 2 esteelle, sentään kääntyi oikeaan suuntaan. Alussa teki reippasti, mutta heti myöhemmin alkoi himmata hyppyjen ponnistuskohtia. Päästiin puoleen väliin nollalla. Kunnes takaaleikkauksesta rima ja sitten tuli kielto. Myös kieputettavalle hypylle kielto, kun ei lähtenytkään sillä ohjauksella. Mietin tuohon kahdella puolella ohjaamista valitsin juuri sen väärän. Olisi pitänyt vain pyöriä itse kieputuksessa ja ohjata toiselta puolelta seuraavaa hyppyä ennen putkea. Vikat hypyt meni rauhallisesti ja miettien ponnistuskohdat. Tämä rata olisi voinut olla puhdaskin, mutta Ruuti käyttäytyi himmatessa eritavoin kuin normaalisti, ja ei muutenkaan kiva saada puhdasta himmailemalla.
20vp

Treeneissä rimat on aina 55-60cm. Kisoissa oli nyt 60cm. Pitäis kai raskia tehdä välillä 65cm hyppyjäkin ja enemmän 60cm.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...