Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

13.10.2015

Se juoksee! Kisakorkea A! Videomatskua! Sekä tokoa

Tänään peruuntui treenit, hyvä niin kun saatiin vapaaksi ilta mennä AST:n kentälle treenimään. Keli oli loistava, aurinkopaistoi ja oli suhteellisen lämminkin.

Skeittirampeilla käytiin lämppälenkki. Naksuttelin "mikä siellä" vihjeestä ramppien katsomisesta. Odotin, että Gava katsoi tai otti askeleita kohti ramppeja. Aloitettiin tuo kauempaa ja edettiin noin 10m päähän, rinteen alas. Hyvällä asenteella kokoajan mukana. Ei tuntunut jännäävän tuota etäisyyttä, mikä oli ekoilla kerroilla vielä tosi vaikea. Mentiin vielä vähän lähemmäs ja naksuttelin taas katsomisesta. Leikittiin myös. On nää harjoitukset näin satunnaisestikin vienyt asiaa eteenpäin ja huomaa, kun ei reagoi arjessa lapsienkaan juoksemiseen niin mitkä tilanteet on aiemmin jännittänyt Gavaa.

Puomin 2on-2off: Aloittettiin näistä. Toisessa päädyssä hyppy ja toisessa u-putki. Puomin alla myös suoraputki. Ekat oli tosi hyviä ja tein myös sitä, että jättäydyin taakse. Meni niissäkin hyvin 2on-2offiin mutta vähän vinoon. Testasin lelua edessä, mutta se taas hidasti 2on-2offiin menoa. Kerran nopealla vapautuksella tosi hieno nopea 2on-2offi, sellaiset tavoitteena kisoissa. :) Täytyy saada tehtyä vaihdelleen nopeita vapautuksia ja sitten sellaisia missä seisoo pidempään. Nyt treenissä yksi oli vain nopea vapautus. Taas tuli tehtyä liikaa toistoja, kun ehti vähän hidastua. Kahdesti huomasin, myös että ylösmenon loikkasi, en palkannut vaan otettiin uusiksi. Loppua kohden paremmin. Tehtiin myös kontaktin sivusta 2on-2offiin menoa.

Kepit: Tehtiin kahteen otteeseen. Testasin taas kisakeppejä, näistä saatiin parhaimmillaan 8 onnistumaan. Täytyy jatkaa treenejä 4+4 tai 6+6 idealla vielä, niin että voin palkata välissäkin. Näitä keppejä Gava ei ole aiemmin tajunnut yhtään, mutta hienoa kun alku edes onnistui.

Toisessa osassa otettiin 4+4 keppiä. Alkuun välissä palkaten, sitten laitoin pitkään jonoon. Nyt kun ajattelee niin viime kerralla jos parit oli metriä lähempänä toisiaan Gavalla tuli ekassa neljän parissa helposti virheitä. Nyt pujotteli ekan osan aina hyvin. Toki kotona on muutamia treenejä, mutta usein tilanne on ollut eri kentällä ja muualla. Saatiin nyt ihan 8 keppeinäkin onnistuneita. Oon tehnyt nyt helpompaa oikeata puolta (minä oikealla) enemmän ja sen huomasikin, kun otin nyt näin pitkinä keppeinä itse toisella puolella niin tuli paljon virheitäkin. Pieni onnistumisprosentti näissä. Kotona vasta mietin, että olisin voinut sen verran antaa periksi ja helpottaa vaikka kulmaa vikoista kepeistä.. Nyt Gavalla oli myös varmempi asenne kuin viime kerralla kentällä. Vielä jos varman päälle haluisin tehdä niin helpottaisin taas, mutten jaksaisi helpottaa taas kulmia paljoa ja jäädä junnaamaan. No edistystä kuitenkin pientä kokoajan! Tärkein, että Gavalla säilyy asenne, että se osaa ja keskittyy keppeihin. Vaikka välillä tulisi joku väli ohi, mutta asenne ja keskittyminen hyvä siitäkin voi palkata satunnaisen kerran.
Videolla näitä kepittelyjä. Kotipihassa on vähän paremminkin sujunut, nyt ahkeraa treeniä vain! Mietinnässä oli myös testata, olisko muistanut ohjureista viime kerrasta miten niiden juju menee jos olis kahta tapaa millä helpottaa keppejä 2x2 kepit ja ohjurit. Mutta en sitten enään niitä jäänyt testailemaan.



A:n juoksukontakti, kisakorkea: päätin tänään katsoa, että miltä juoksari näyttäisi kisakorkuisella A:lla ja onko siinä mitään toivoa. Treenejä oli siis aika harvakseltaan 5-6 kpl takana matalalla A:lla, jota on tehty harjalta ja A:n edestä. Kriteerinä palkkaan on ollut selkeämpi kosketus eli käytetty "naksutus" ideaa. Oikeasta palkkaa. Otin videolle kaikki toistot, näissä ei näy ylösmenoa, josta epäilin että ekassa (jossa kutsuin edeltä) ehkä olisi mennyt rajalle, muissa näin että meni hyvin.

Ekassa pelkkä A-este ja menin edelle kutsumaan. Käskynä taas "go go go". Käytin hyväksi putkea ja sai luukuttaa sinne ja sitten lelu. Seuraavassa tehtiin pituus ja A-este, tässä vauhtia oli harjalla vähän enemmän ja vähän enemmän liiteli siellä. Vielä selkeämpi kosketus sen takia, mutta en kuitenkaan tällaisia halua. Kolmas oli hyppy, pituus, A vauhdikkaasti lähestyen ja jäin vähän jälkeen/rinnalle. Koski selkeästi alasmenonkin. Näissä näytti pysyvän ihan hyvä rytmi ja harjan ylitys on tosi hyvä.

Nyt pitäisi saada vain toistoja alkuun näin vauhdikkaista toistoista ja eri esteiltä, että paikoista. Täytyy olla myös valmiina reagoimaan, jos ei suju tai miettiä apuvälineitä. Erikseen on myös käännöstreeniä joskus myöhemmin.. Hyvää näissä se, ettei ajatellut pysähtymistä yhdessäkään. (Aiempaa treeniä täällätäällä sekä ihan eka "Trkman" tavalla täällä. Motivaatio ei ole ollut paras mahdollinen näissä.)


TOKO:

Ruuti:

  • Merkin kierto ohjattua: merkin kierto 20m. Hyvin heti ekalla. Sitten jätin odottamaan stopin kohtaan ja käskin tuomaan oikean. Sähelsi kapulan ottamisessa eikä saanut sitä suuhun, palasi kapulalle ja unohti häsellyksessä hypyn. Seuraavalla toistolla hyvin. Vaihdoin renkaan tilalle päittäin tokohypyn (oli toisena esteenä) ja tehtiin myös vasen. Tässä meinasi lähteä kiertämään merkkiä, reagoin ja lähti kapulalle. Näihin tarvitsisi paljon "ekan toiston" toistoja. Eli kun kisoissa on se yksi mahis. Kyllä tässä vähän edistytäänkin. Otettiin kerran myös istumaan stoppi. Ja läpijuoksusta palkka, kun oli kapuloiden rinnalla. 
  • Eteenmeno (ruutu): tehtiin agilitykentällä väliin, missä ei ollut edessä muita esteitä. Häiriönä oli nyt viistossa linjassa 7m etäisyydellä kierrettävä iso tötsä. Ruutu virittelyissä ininää, koska ei bongannut heti ruutua. Eteenvirittelyssä hyvin lukitsi katseen eteen. Mutta ison merkin kohdalla lähti vinoon. Tehtiin ekat toistot niin, että juoksee 2-4m ja lelu lensi eteen. Sitten tehtiin myös Ansun videolta saatua vinkkiä eli ajatellen kuin kisoissa olisi stopannut seisomaan ja pitäisi saada vielä kauemmas. Lisäohjauksissa saa käyttää käsimerkkiä, joka helpottaa asiaa. Jätin siis seisomaan mun edelle ja eteen + käsimerkki ja jos lähti hyvin heitin pallon eteen + huusin jes. Alkuun teki myös sellaisia, että juoksi kiertämään merkin. En muistanut ihan ekoissa hyödyntää käsimerkkiä. Kivasti lähti sujumaan. :) Tätä kun treenaa vähän eri paikoissa niin sitten pystyisi kisoissa stopata heti seisomaan, jos lähtee vinoon ja suunnata uudestaan eteen lähetykseen. Itse ruutua (ei taaskaan) tehty. 

Gavan kanssa tokossa

  • Ruutu: tehtiin samaa kuin eilen Sirken opeissa. Tehtiin molemmista sivuista paikanhakua ja edestä. Ekalla lelu, sitten näyttö. Videolle otettiin vielä samat uusiksi (Sama video oli Sirken koulutuksen postauksessakin). Nämä sujui hyvin. Testasin myös noin 20m matkalta kutsumista ja lelu oli valmiina, mutta tässä vaikka testasin olla nyt eri puolella väisti mua ja tuli lenkittäen ruutuun. Tuollaisia ei haluta. Jo toisessa treenissä tykkään vauhdin muutoksesta.
  • Estehyppy: Kutsuhyppynä. Ekaan kaksoiskäsky. Alkuun tuli eteen vähän törmäten, enkä tykännyt siitä. Kaikki oli kyllä suoria. Tehtiin useampi toisto ja palkkasin vasta, kun tuli nätimmin eteen. Kerran myös nousi edestä ennen vapautusta. 


Kentälle saapuessa päätin tallata jäljen (nro 18) sänkipellolle kuudella kepillä. Ehti vanheta 1,5h kun tehtiin se treenien loputtua. No siitä ei tullut oikein mitään. Keppejä ei bongannut kuin ihan päälle osuessa ja jäljestäminen ei meinannut sujua ollenkaan. Olis kannattanut tehdä Ruutin kanssa ja vaan aktivoida sitä. Gava ei vaan hokaa. Tuli liian pitkiä välejä keppien välille ja kai pelto oli sitten liian hankala.


Aamulla me oltiin ahkeria enkä ollut niin jäässä, joten treenailtiinkin.

Gavalle: liikkeestä istumista, peruuttaen käsiavulla ja pari sivultakin. Tosi kiva into. :) Kerran selkeästi ajatteli maahanmenoa, mutta kuunteli ja korjasi istumaan.
Myös n. 4m matkalta kaukosiirrokset. Sivulta maahanmenoa sain huomauttaa, sitten paransi. Muuten oli taas tosi hyvät siirrot.

Kaukoja jäin pohtimaan. Niissä edistyminen on nyt vähän pysähtynyt. Välillä tulee onnistunutta, välillä ei. Sivulta maahanmenoa erottelee hyvin, mutta siinäkin tekniikka välillä väärä. Aiemmin ajattelin, ettei osaa mutta nyt oon ajatellut enemmän että pitäisi osata. Liikaa päässyt viime treeneissä kuitenkin vääriäkin joukkoon, joten miettisin että pitäisi käyttää nyt taas suurimmassa osassa jotain apuvälinettä, että saadaan pidettyä teknisyys paremmalla prosentilla ja ajatus etujaloissa (en ole laskenut mitään onnistumisprosentteja tms). Saattaa olla, myös että nyt on taas vähän epävarmaa, mikä toiminto oli oikea ja testailee jokaista eri. Sitten vähemmän niitä, ihan ilman mitään apuja tehtäviä. Ja ettei aina ekoissa pääsisi tulemaan virheitä. Apuvälineen kanssa Gava huomaa, että teki väärin, ilman sitä ei tajua niin hyvin. Viiveasiassa on taas edistytty, muistan kehua väleissä eikä Gava ennakoi heti seuraavaa asentoa. Ja kuten sanotaan niin pitää nostaa vain yhtä kriteeriä, jos lisään matkaa sen pitää olla ainut. Silloin on reilua, että on joku apuväline kun matkaa lisätään. Asennoista taas istumisessa ajatus saa olla edessä, mutta maahanmenossa olisi hyvä olla ajatus taakse. Sitä voisin vahvistaa myös palkkauksella. Tavoitteena, kun on saada teknisesti hyvät niin pitää saada pysymään tekniikka kasassa.

Ruutille: peruutus ja käännöksiä seurauksessa. Liikkeestä seiso, ekassa meinas istua mutta korjasi.


Gava treenaa:
- 2on-2off: välillä nopeita vapautuksia ja sivussakin ollessa välillä suoraan eteen vapautus. Ideana ettei se jättäytyminen tai sivuttaisetäisyys tarkoita aina käännöstä.
- kepit: vikat parit vähän helpommassa kulmassa tai 1-4m välillä 4+4/6+6 keppejä. Parempi rutiini niihin erillisinä.
- A:n juoksari: rutiinia ja mahd. pohtimista
- tokossa: merkin kierto, ruutu, liik.istu, tunnari, kaukot etäisyys (kuten käännykkään lyhensin "kaukomatka").

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!