Siirry pääsisältöön

Mökkeilyä, itsetehdyt agilitysiivekkeet ja in-in treeniä

Puutöitä tein mökillä ja askartelin kaksi siivekeparia. Tein niihin 40 ja 50cm leveät siivekkeet (toinen parista kevyempi ja pienempi). Korkeus molemmissa n. 80cm (sääntöjen mukaan min 100cm). Tarkoitus käyttää takaakiertotreeneihin niin tein viiston jalan sijaan perinteisen mallin. Muutamiin tarvitsi sahaa, muuten löytyi sopivat laudan pätkät.



LA OMATOIMIAGILITY

In-in läksyjen treenausta, kierron kautta ja mietin x kohdan missä liikun.
Novalle ja Gavalle kaksi kierrosta ja sitten sain äidin kuvaamaan videotoistot.

Novalle vaikeita oli missä juoksin kovaa rinnalla tai jäljessä. Videolta katsoin että merkkaan 
Gavalle paremmin puolen.. Myös sellaiset missä menen edellä.

Gavalle vaikeata oli alkuun in-in ja persjättö seuraavalle hypylle. Heitin pallon aiemmissa toistoissa heti in-in hypystä ja tein persjätön samalla. Paristi Gava jätti hyppäämättä ja tuli mun mukaan.
Gava oli taitavempi viistosta tulla mun puolelle ohjaukseen ja sain etumatkaakin.



Illalla uusintatreeni
Nova:
- in-in sujui nyt paremmin! Yhtäaikaa juostessa yksi stiplu, muuten oikein. Onnistui myös edellä juosten.
- Takaakiertoja, saksalaisen sijainnista hyvin! Tiputin alasmenolle palkan ja vedätin ohi. Vähän meinasi liikkeen perässä valua ja hypätä viime tinkaan. Alussa ihan 10-15cm rima tipahti välillä ja niistä ei palkkaa.
- takaakierto viistosta kulmasta eli takaakierto päällejuoksu tyylisesti. Tämä vaikea ja alkuun väärin. Sitten hoksasi. Siivekkeen kierrosta 90 asteen kulmasta myös hyvin. Käytin eniten "out-out" käskyä kerran kaikki hypättiin ristiinkin. Sitten myös kauempaa kovaa lähestyminen ja taakse lähetys kauempaa.

Gava:
- in-in oli vaikein taas 90 asteen kulmasta. Jätin seisomaan 7m päähän. Itse lähemmäs hyppyä, kutsuin in-in ohjaukseen ja juoksin hypyn taakse. Siellä taas persjättö. Parissa ohitti hypyn, suurinosa oikein. Palkkasin persjättöön. Pystyin palkata vähän hitaammin.
Oon aina pitänyt ikävinä tuollaisia viistoja ohjaajan puolelle tuloa tai takaakiertoa, mutta täytyy opettaa vain varmiksi. Nova paristi kaatoi kierron kautta tai paikaltaan lähtiessä siivekkeen, ei onneksi osunut pidike kohtiin. Samaa saa radoillakin pelätä noista kulmista, mutta pitää saada yksittäisenä opetettua.
Näissä tuli hyvin myös tiputettua lelu ja juoksettua ohi. Eli vahvistaa sitä, että ei tarvitse jahdata.


SU OMATOIMIAGI 

Kohdat oli peräisin talvikauden radoista ja joku isompien kisojen rata. Otettiin vauhtia tolpan kierrosta tai ämpäristä. Ja vikassa oli myös kaari "esteenä". Että tuli itselle pakko ehtiä loppuun asti. 

Novalle 
  • Teemun radalta in-in ja ahtaassa paikkaa viistohyppy. Treeniradalla ongelmana oli, että tein in-in käskyn saattaen hypyllä ja sitten olin edessä seuraavalle mennessä. Hieman epävarmuutta hypätä mun jääden takana, mutta sujui. Kun olin ajatellut, että jään ekan siivekkeen tasoon, tässä ei ongelmaa. Alkuperäinen kohta talvelta. 
  • Takaakierto niin, että edellinen hyppy syöttää rimalle väärään suuntaan. Tässä vähän myöhässä ohjauskin. Tiputin lelun "alastuloon" ja liikuin itse pois alta. Tulee vahvistetua päällejuoksua. 
  • "ratakuvio" ämpäri, 2 hyppyä ja kaari: tämä oli jostain arvokisoista ulkomailta. Alkpr. radalla koira tuli lähdön suunnasta. Ajattelin että yksinkertaisin on in-in käskyllä. Novalla tämä sujui ekalla kertaa hyvin(?). Videolla taas ekassa toistossa olin vähän edessä ja meni väärältä puolen. Toisella in-in kohta tosi hyvä. Ja ihan ekan kierron meni kiertämään hypyn takaa. 


Gava teki Teemun radan kohdan oikein. Takaakierron oikein. Tehtiin myös in-in viistohypyillä välistävetona. 
Sitten sama "ratakuvio". Tässä oli ekalla hypyllä sitä mieltä, että hyppy on in-in jippoa, ei ollut kun ohjasin menemään suoraan. Täytyi korostetusti ensin auttaa ja kehua ekan suoritus oikein. Sitten kun saatiin se "ennakointi" pois niin sujui pätkä. Videolle se sujui ekalla ja meni raivoisasti, kun oli katsonut Novaa. Taas tuli hyvin ilmi, että kuuntelua ja välillä ottaakin samaan kohtaan eri tavalla. Jonkun yhden asian hinkkaus pitkään saa taas Gavan tekemään sitä ohjausta helposti vääräänkin paikkaan.. 


Treenaa:
- Gavalle kuuntelua suoraan vain in-in 
- Novalle viisto in-in hyppy ja itse jäljessä
- Takaakierto kaukaa lähetettynä, Novalle takaakierto viistosta kulmasta  (kuten esim rinnakkaiset hypyt työnnöillä/ push)
- In-in + persjättö ja putkiansa molemmille! 

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...