Siirry pääsisältöön

Nome muistuttelua, esineitä ja agi juoksaria

TI NOME & ESINEET
Äitin kanssa Luukissa, lenkki ja treeniä. Kuvia. 

- Novalle markkeerauksia damilla alkuun, heitin sen nähden damin ja huusin "vaak vaak". Malttoi odottaa hyvin ja pääsi hakemaan. Seuraavaa ennen sai seurata kohti damia ja takaisin. Kun teki hyvin pääsi noutamaan. Matka oli max 30m? Ekassa yritti lenkittää takaisin, muut paremmin.


- Novalle variksen vienti hakuruutuun, ei saanut nähdä mihin jäi. Alkuun lähempänä n. 15m. Olin lähempänä lintua katsomassa. Ekassa yritti ottaa vähän siivistä ja testaili miten saa kannettua. Tiputti linnun 1-2m päähän jalkoihin. Päätettiin ottaa näihin pallo palkaksi, koska lintu on vielä siistimpää. Kriteeriä tiukennettiin myös, että lintu pitää tulla käteen. Ja jos sitä matkalla tiputtaa niin se ei ole jackpotin arvoista. Vika uusittiin niin, että lintu jätettiin Novan ja äidin väliin ja siitä nouto n. 10-15m matkalta. Se oli hyvä. Kerran Nova haki 30m matkalta linnun ja siinä huomasi, että meinasi viivytellä ja korjaili otetta, josta huomautin siellä päädyssä ja sitten toi hyvin. Yksi tauko Novalle väliin, variksen nouto parani toistojen myötä.





Gavalle esineruutu

- äiti vei esineet.
1. Ensimmäiselle lähti epävarmasti kävellen ja ravaillen. Meni sivuun, minne meni tallausjälki. Alueella oli takatuuli ja meni esineen ohi, kunnes sai hajun rinteeltä. Paikansi hyvin muovirasian.
2. Toinen esine oli keskivälillä n. 15-20m. Se löytyi nopeasti! Otin palautukset eteen, ekan meinasi tuoda sivulle. Toisen palautus hyvä. Koska toka oli hyvällä asenteella ja niin hieno niin halusin, että näytetään kolmas. Ettei tule vain huonoa toistoa.
3. Näyttämisen jälkeen Gava sai hakea hanskan kiven takaa. Vauhtipalkka jalkojen välistä. Gavalle jäi tästä kerrasta hyvä maku.


KE AGIOMATOIMI A:n juoksari ja kepit 

Novan kanssa jatkettiin A:n juoksarin kanssa. Jatkettiin kolmas treeni nyt vedättämisen kanssa. Koska haluan, että tulee lujaa tai saa oppia kuinka "käsitellä" vauhtia.
1. Jatkettiin vielä helpompaa niin, että alkuun lelu oli 1,5m päässä maassa. Otin hypyn kierron ja juoksin vedättäen kontaktin ohi.
2. Sitten lelu kädessä ja heitin sen kontaktin jälkeen.
3. Ajattelin kolmannella ottaa putkeen, mutta tulikin yhdellä loikalla alasmenon yli. Huomautus ja jätin lelun odottamaan.
4. Juoksin eri puolta vedättäen ja nyt juoksi hyvin.
5. Seuraava onnistui siivekkeen kierto, A ja putkeen!

tauko

1. A:n juoksariin jatkoa. Ensin lelu maassa ja nyt lähdin jo aiemmin pinkomaan Novan kiertäessä siivekettä. Juoksi oikein!
2. Jätettiin pallo suoranputken taakse ja oli hyvä juoksari vedätettynä ja putkeen meno! Jes!

Käytetään vaikeissa lelua lähellä ja vahvistaa ettei mua voi jahdata. Samoin täytyy tehdä niitä, missä otan sivuttaisetäisyyttä tai jään jälkeen. Ja missä tullaan kovalla vauhdilla esteelle, 1 esteen käännöksestä vs putki ja 2 hyppyä tms. Ja häivytetään palloa, niin että joka toisessa on ja sitten taas ei.

Novalle vielä keppitreeniä: putkesta avokulmaan, ekassa väärin. En ehtinyt auttaa. Autettuna sujui. Ei tullut tässä kokeiltua itse ollen toisella puolella. Sitten kokeiltiin umpikulmaa niin, että takaaleikkaisin. Nova hyppäsi muurin 2-3m keppien takaa. Jätin lelun keppien loppuun kuten aiemmissa. Pystyin jäädä kauemmas tai ottaa etäisyyttä. Umpikulmat ei sujuneet, vain loiva. Nova on sitä mieltä, että kepit aloitetaan aina ohjaajan puolelta. Se ei ole hoksannut jyrkempiä kulmia, vain suorat lähestymiset.

Gava kävi tekemässä nopean keppitreenin: suorasta putkesta joka syötti vähän keppien väärään kohtaan ja umpikulmaan. Ekassa tuli niin lujaa, että valui melkein metrin välin ohi ja haki väärin sisään. Sitten osasi jarruttaa ja onnistui kaikki muut. Olin enemmän sisäreunalla mikä vaikeampi.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...