Bordercollie
BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutaja
TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

21.8.2018

Tokoa lenkin varrella, agia ja paimennusta

Torstaina kerran oli aikaa ja tuli mieleen napata lenkille tokokamoja mukaan niin pidettiin treenit keskenään Gavan ja Novan kanssa. Käveltiin nurtsille, missä koirakoulukin välillä.


Gavalle tottiksena pk- eteenmeno: jätettiin lelu aiemmin, tein sillä aikaa ohjatun ja odotettiin, että puhelimessa rupatteleva pikku koiran taluttaja pääsee lelun ohi (5m päässä siitä). Odotellessa ehdin ottaa seurausta, pysähdyksiä, liikkeestä istumisen, maahanmenon. Ja kohti vierasta koiraa seurausta. Sekä peruutusta tokoiluna. Ekassa eteenlähetyksessä lähti hyvin, mutta 10m päässä alkoi jo epävarmuus iskeä, juoksi kuitenkin loppuun asti. Jätin salaa lelun samaan paikkaan ja nyt meni varmasti. Hyppyäkin pitäisi muistutella (metrisen saisi rimallisella).

Tokoa Gavalle kahdessa osassa 
Ohjattu: Hyvin meni!
Eteenmeno: Ruudun lähellä meinasi lähteä kohti ruutua. Sitten suoriakin. Kauempana ok.
Eteenmeno & ruutu: Ensin yritti eteenmenoa, sitten totteli.
Kaukot: Hyviä vaihtoja! Lelu jalkojen edessä. Myös 15m.


Novalle tokoa kahdessa osassa
Ruutu: Testissä oli pallo 7-10m ruudun takana ja ruudussa alusta. Ensin yritti ryöstää palloa juoksemalla täysiä sinne. Kun malttoi pysähtyä alustalle (alkuun lyhyeltä matkaa) niin sai joko juosta takapalkalle tai hakea multa lelun. Loppuun paras, missä malttoi seistä paikallaan ja odottaa hetken ennen vapautusta eikä ennakoinut liikkumista mihinkään suuntaan.

Kapulan heitto: Pari lähelle heittoa. Palkkasin pysymisen.
Ohjattu ja merkki: Ensin jätin metrin päähän oikeasta kapulasta. Sitten Nova sai hakea sen käskystä. Sen jälkeen opiskeltiin merkin ja alustan tarkoitus, selvisi että täytyy mennä alustalle eikä merkin päälle seisomaan. Sitten sai ketjutettua merkin läheltä (alustalle meno) ja oikean hakemisen!

Liikkeestä seisominen: Käsiavulla muistui mieleen. En tehnyt takana kävelyä.
Kaukot: 5m matkalta hyviä!

Kotona jatkui myöhemmin Novalle seurauksen vasempaan käännöksien naksuttelua. Ja palkka lensi vasemmalle.
Kaukoja molemmille, Novalle myös seiso-istu-seiso. Gava teki lyhyeltä matkaa pätevästi. Nova teki maasta istumaan nousun 7-8m matkalta, ennätys! Gavalla istu-seiso-maahan harvemmin tehty mutta sujui.


RETKEILYÄ
Viikonloppuna pe-su retkeiltiin Seitsemisen kansallispuistossa Tampereen takana Henkan, Ruutin ja Gavan kanssa. Seitakierroksella reilu 20km lenkki, 2 yötä. Lauantaina käveltiin 17,7km, ennätys!

AGIA
Maanantaina agilitykentällä kuvailua ja Novalle tuli samalla A & puomi, kepit lainaohjaajan kanssa ja in-in käskyissä häiriönä putket (ensin karkasi putkeen). Laitan kuvia myöhemmin. 1 ja 2.

Agikuvat Anne Barck photography 



PAIMENNUS
Ma iltana paimennusta Gavan kanssa. Lillgårdissa Eijan opissa Emmin & Fisun kanssa. Katsottiin hakukaaria, ajamista kahden tolpan ympäri. Ensin olin liian hätäinen ja lampaat sai juosta. Sitten mentiin rauhassa. Aitaa lähin nurkka oli vaikein, missä myös koira huomasi että lampailla oli vetoa, toiseen suuntaan mihin haluttiin. Gava ei sitten flankännyt heti oikeaan suuntaan ja kun meni ei riittävän laajasti, että lampaat meni pois linjalta. Hyvä, että tajusin ainakin itse että linja on suora reitti ei 10m sen sivussa. Kivasti sai kyseltyä ja vinkkejä kisoihin liittyvästä ja testailtua osia.

Hyvä hakukaaritreeni loppuun. Ekassa missä Gava haki lampaat tolppakoiran läheltä ja lampailta vetoa muhun päin meni nihkeästi ja lisäkäskyin oikean kautta. Ylhäältä hakiessa lampaat pois vedosta, meni hienosti vasemman kautta. Otettiin niin, että oli tolppakoira edelleen ja kaksi ihmistä lampailla. Kerran lähti huonosti flankille, stoppasin maahan ja kutsuin takaisin. Gava sai siellä kehuja, jos teki hyvin. Koska jännittää lampaiden kohtaamista lopussa. Kerran en stopannut tai sanonut uutta flankkiä ja räjäytti porukan. Seuraavassa autoin. Sitä seuraavassa odotin, että tekee noston ja nyt malttoi hyvin! Ei tarvinnut apuja edes. Itse osasin olla vesisateessa hiljaa ja kun huppupäässä ei kuullut niin hyvin. Pitää muistaa, ettei huomauta, hyvästä voi kehua. Ennätysmatkalta sujui nyt flankit hyvin, toki huonotkin joukossa mutta myös hyviä. Eikä tarvinnut niin hokea käskyä. Ja treenin alkuun Gava teki tosi kivasti! Gava myös tottelee jo paremmin ajamista kaukana.

Tolpalle saapumiseen täytyy muistaa, että voisi kävellä L- muodossa, ensin kohti lampaita ja sitten kääntyä 90 astetta ja kävellä siihen suuntaan mihin koira lähetetään flankille. Varsinkin tällaisen silmäkoiran kanssa. Ja kun koira tuo lampaita tolpalle niin itse kropalla ohjaa mille puolelle haluaa lampaat. Nyt seisoin kuin sillipurkissa paikallaan. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!