Siirry pääsisältöön

Nolla!

Lauantaina Gava oli maxi3 agilitykisoissa Lohjalla, tuomarina Petteri Kerminen. Oltiin vuorossa toisena, maksit aloitti joten ei ehtinyt katsoa koirakoita ennen omaa vuoroa. Kivoja ratoja! Testissä oli namipalkat ja seurausta, tosin Gava kyllä välillä kiskoi meidän hihnaa radan jälkeen.

Ekalla radalla oli keinun jälkeen kohta, mitä mietin mutta päätin sitten että tämä olis paras ja täytyy vaan vaatia jarruttaa keinulla. Yllätykseksi, saatiin koko rata nollana läpi! Videokin onneksi otettiin vaikka ajattelin, että turhaa, mutta kerran kun joku ehtii niin miksi ei. :D Kärkeen hävittiin aikaa, mutta seisotinkin kontakteilla ja ihanneaikaan pääsi silti reilusti.



Viimeksi saatiin kaksi nollaa lokakuussa. Joten oli aikakin.

Toisella radalla karkasi jo 3 esteen jälkeen putkesta suoraan hypylle ja yhdessä kohtaa myös takaakiertoon. Muuten tarkemmassa ohjauksessa olis ollut mahiksia.

3.rata: Hyppärillä sitten ohjausvalinta oli huono, joka kostautui jatkossa. Ja oli Gava kyllä vähän tuhmakin, valutti käännöksiä ja luki ylimääräisiä esteitä radalle tai teki takaakiertoja.. No hyppärissä 10 ekaa estettä nollana. :D Kisakirjassa on vain 2-luokassa yksi hyppärinolla.

Mutta siitä saa olla tyytyväinen, että kepit (jotka helpossa kulmassa) toimi, kontaktit toimi, in-in kohdat onnistui vaikka helpompina välistävetotyyppisiä, rimat 55cm pysyi. Ekan radan vire oli paras.


Nolla hamppari piti hakea! Kisapaikalla ei taaskaan ollut mokkapaloja ohjaajalle!

Kisakokemusta saadaan ainakin ja treeni-ideoita. Olin ennakkoon päättänyt, että jos rimoja tippuu siitä että on huolimaton korjaan. Voisi myös ajatella, jos osuu joku vaikea kuvio joka ei suju niin uusii ja lähtee pois. Ehkä nollan jälkeen, ohjaus vähän meni lepsummaksi. Gava vaatii aika rohkeata ohjausta ja käännösten kertomisen kunnolla. Tyytyväinen saa olla myös siihen, että itsellä on hyvä fiiliskisoissa ja saadaan kisata siellä, mikä ollut tavoitteena. Vielä itselle lisää rohkeutta liikkua!

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...