Bordercollie
BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

4.4.2019

Tokotreenejä ma-ke

MA omatoimitokoa:

Novalle tunnarin pitämistä, maasta nostamista ja viltin alta etsimistä. Takajalkoja puolipalloille.
Ulkona odottamista ja vuorollaan kaukojen maahanmenoa.

Gavalle kaukoja sisällä. Yksin tehtynä oli hyviä, paitsi kun Ruuti seisoi ihan takana.


TI TOKOA HALLILLA Tattarisuolla

Gavan kanssa
- tunnari: Ekassa nosti väärää, tarkasti loput ja toi oman. Toisessa nosti nopeasti yhtä, tarkasti ja totesi että se mitä nosti ekana oli oma. Tunnarin muistuttelua siis! Liikkuroituna myös on eri juttu, kun liikkuri koskee kapuloihin.
- kierto-ohjattu: tötsä lähellä aitaa oli nyt hyvä. Toki oli vähän epävarman näköinen virittelyssä. Otin vauhdista vasemman kapulan ja onnistui. Erikseen oikea ja jätin vähän lähemmäs vasenta kapulaa. Ei totellut ja meinasi hakea viimeksi noudetun. Seuraavassa kuunteli ja onnistui. Hyvin muisti agilityhypyt ottaa mukaan.
- kaukot: alussa toinen tassu vähän liikkui, mutta en 15m päähän nähnyt tuliko eteen tai taakse. Ajattelin kokeilla useamman vaihdon, tehtiinköhän 4? Sitten Gavalle tuli jumi istumasta maahanmenoon, joten otettiin pallo etupalkaksi. Ja sen jälkeen totesin taas, että jään vähän lähemmäksi ja palkkasin namilla useamman vaihdon. Se toi rentoutta tekemiseen. Otti liikkurista jonkin verran häiriötä, vaikka matkaa koiraan ehkä 5m etuviistossa. Näitä tehtävä lisää. Kerran myös nousi seisomaan, mutta ei malttanut odottaa siinä riittävän pitkään. Tehtiin ainakin maasta-istu-seiso-maahan. Seisomasta ja istumasta maahan oli vaikea.

tauko

- ohjattu: ensin merkin palkkausta. Ekakin ok, mutta seisoi vinossa. Namipalkalla haettiin suoruutta. Tuli vain tosi lähelle merkkiä, alustan kanssa voisi muistutella.. Hyvin muisti merkin, eikä jämähtänyt kapuloihin.
Halli oli kapea, joten metri seinästä oli oma ja kapulan takana oli taas värikäs putkenpaino. Keskikapulan luona oli tyhjää. Gava suuntasi siis sinne, sama oli viime treenissä kun haettava lähellä seinää. Ehkä huono tapa jäänyt myös päälle. Ne mitkä sujui, Gava kääntyi liian jyrkästi (musta katsoen vasemmalle kapulalle), melkeimpä juosten keskikapulan ja vasemman välissä ja sitten koukkaa ulospäin. Täytyy nyt saada laajempia kaaria, joten tehtiin haettavaa kapulaa niin, että koiran piti kääntyä loivemmin. Gava silti kääntyi liian tiukasti ja suuntasi sen jälkeen oikein. Tämä on ollut näkyvissä jo joskus aiemmin, mutta silloin on sujunut vielä oikein. Ennen Gava tarkisti kapulat seisoessaan odottamassa käskyä, jolloin tiesi etukäteen missä on. Ja voittajassa toki ei ollut vaaraa nähdä keskimmäistä. Vikassa näytettiin koiralle kapulan paikka ja sitten sai hakea, silti kääntyi liian tiukasti. Voi olla myös, että tässä oli vähän sama kuin "pitkän heinän" kanssa kesällä, jolloin kapulat ei erotu niin hyvin ja koiran pitää itse osata suunnat. En ole laskenut, mikä on haettavien kapuloiden suhde merkkiin, samaa matkaa voisi tehdä mutta että kapula on loivemmassa kulmassa eli pidempi matka kuin 5m keskimmäiseen.

Nova pääsi myös tekemään
- kehääntulo: palkkasin ensin katsekontaktia sivulla. Sitten jos pysyi eteenpäin käveltäessä sivulla, ilman käskyä. Jos karkasi pysähdyin.
- tunnari: ensin pitoa. Alkuun oli selkeästi huonompia (löysempi ote, tai otti syvemmälle) ja parani toistojen myötä. Näistä näki myös milloin on keskittynyt kunnolla. Sitten maasta nostoja, ne oli hyviä. Sitten tunnarin piilotus, putkenpainon alle ja koskin vähän muuallekin. Jäin lähemmäksi, hyvin etsi ja nätisti nosti kapulan. Nappasin sen ja vaihdoin namiin. Nyt ei eilen eikä tänään yrittänyt kertaakaan pureskella, mitä oli nuorempana. Ja koska mielentilan täytyy olla sopiva niin pitotreeni alkuun on hyvä ja on se hyvä muutenkin olla hallussa.
- ruutu: näytettynä, 20m matkalta ei ongelmaa irrota. Meni vain sivuun ja kävi katsomassa apparia. Tehtiin sitten lyhyemmältä matkalta keskittyen paikkaan. Tarjosi etureunaa, kun peruutti tai pyörähti taaksepäin, palkkasin heittämällä namin. Ne vähän kimposi johonkin ruudun alueella tai taitava kopittelija Nova otti kopin ennen kuin sain heitettyä namia takareunaan. Siirtyi näissä keskikohtaan, mutta ei ihan taakse. Vaikka välillä näytettiin ja välillä taas lähetin suoraan. Häiriötä oli agilityesteistä kolmella puolella ruutua. Ja ruutuun muuten mentiin myös kahden hypyn välistä!
- kierto kauempaa: kokeilin ensin huonosti, pitkästä matkasta lähtien ja totesin, että kiertää hypyn ja putken. 10m kohdilta kiersi oikean merkin. Pidensin matkaa ja sujui vielä. Mutta kun oltiin putken tasossa, kiersi putken. Kokeilin jättää koiran ja menin lähemmäs tötsää, tuli mun ohi ja kääntyi kiertämään putken. Ei päästy edes hypyille asti, kun oli putkihäiriö niiden edessä. Täytyy pikku hiljaa, vahvistaa pidempää matkaa. :)

Nova teki tänään kivasti ja hiljaa. Viretila oli sopiva, vaikka oli innoissaan lopputreeneistä.
Gava ei ole kiinnostanut Novaa enään perjantain jälkeen. Juoksuista oli neljä päivää, jotka aiheutti ihastumista.

TI Ulkona Nova teki kaukoja takajalat tiilenpäällä, siihen hakeutui hyvin. Vähän toki jalat saattoi liikkua 5cm sisällä. No alkuun löysempi kriteeri.. Seiso-istu-seiso vaihtoa.

TI Metsässä käpytunnari: kolmesti kävyn etsiminen. Laitoin kohtaan missä oli muitakin ja koskin maahan vieressä. Ekassa vähän ihmetteli käpyä, palkkasin. Toisissa otti suuhun, mutta ei tuonut kun kehuin jo. Hyvää hajuerottelua, vaikkei vieraan hajua ole vielä.

2017

KE NURTSITOKO omatoimisesti (eka tokoilu lähinurtseilla!)

Gava ohjattu: haettava vasen loivemmin. Nyt hyviä. Merkki myös ok.

Nova ohjattu: 
- vein lähemmäs haettavaa kapulaa ja menin koemaiseen paikkaan, pyysin tuomaan (ei ollut keskimmäistä), toi hyvin ja kääntyi oikein.
- Sitten miniohjattua, missä heitin aina haetun kapulan. Kiepautin merkin taakse (uusi juttu) ja pyysin hakemaan. Oikea oli helpompi, vasemmassa kerran empi, meni kohti mutta palasi ilman kapulaa. Luopui hyvin toisesta kapulasta ja vire oli hyvä.

Myöhemmin sisällä ja ulkona:

Gava, kaukot: tosi hyviä. Mutta kun päästiin erottelukohtaan, missä ekalla maasta istumaan ja sen jälkeen tuli maasta seisomaan niin ei kuunnellut/erotellut alkuun. Oon monesti tehnyt 1-3 vaihtoa.. Nyt tuli siis 4. m-i-s-m-s. Nyt pysyi seisomisissa, mutta kehuinkin niitä.. Nyt maahanmenot oli helppoja, kun tiistaina ne jumitti.
Neljän vaihdon sijaan, mahdollista olisi myös palkan jälkeen aloittaa samasta "lähtöasennosta" mutta ottaa kuitenkin eri vaihto. Itse ehkä liian mekaanisesti on toistanut samaa kaavaa..

Nova, puolipallot: takajalat löytyi ehkä vähän helpommin. Ruutikin kokeili, rauhallisena (joo nyt 11v:nä :D) onnistui paremmin. Kokeilin vähän istumaan menoa, mutta näillä ei onnistunut.

Nova, kaukot: päätin ottaa ilman apukeinoja. Jatkettiin seiso-istu-seiso teemalla. Aluksi sähelti ja yritti liian nopeasti, se ei toimi alkutreeneissä. Tehtiin siis hidastetusta filmistä ohjaukset ja halusin että tekee hitaasti. Se toimi ja keskittyi kunnolla ja suurimmassa osassa tassut pysyi. Käsiohjauksella näytin tulla kohti tai kuonon vieressä "työnsin" peruuttamaan. Seiso käskyn sanoin, mutta istumaan menoon pitäisi ottaa oma sana.. Tai sitten käytän samaa kuin Ruutiilla "iiiistu" tai "iiii". Gavalla behind tarkoittaa maahanmenoa. Ba(aa)kom on toinen mikä tuli mieleen, mutta onko liikaa muistettavaa. Pakki on jotenkin liian lyhyt.

Gavalla lähestyy tokokoe 13.4 Tampereella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!