Siirry pääsisältöön

Toppitokoa ja Ruutin kiertohässäkkä sujui

Tokoiltiin Malmilla Wilman ja pon Binan sekä Sannan ja bc:t Madde, Puhti ja Kate kanssa. 

Gavan kanssa:

- paikka istuminen n. 40sek, olin ehkä 30sek piilossa. Hyvin istui.
- erillisenä evl juttuja: koirat maahan (ensin käytiin piilossa ja koirat istui), Gava vilkaisi liikkuria ja vaati kaksoiskäskyn. Takana oli myös mölkyn pelaajia, joita Gava istuessaan vilkaisi. Luoksetulosta Gava oli taas tosi epävarma ja lähti ravilla. Tein vielä yksinään uusiksi ja hihkaisin kiinni leluun. Täytyy tuollaisissa ottaa "leluase käyttöön".

- Gava autoon hetkeksi

- Kierto-ohjattu: Wilma avusti meitä ja otettiin ensin niin että Gavan molemmille puolin vieteen kapulat eli oltiin kapuloiden tasalla. Hyvin lähti kiertoon. Mölkyn pelaajia toisella puolen kenttää jonkin verran vilkuili, mutta lähti kiertämään vaikka olisi vilkuillut samaan aikaan pelaajia. Sitten siirruin kapuloiden ja hyppyjen välimaastoon. Taas lähti hyvin kiertoon. Sitten hyppyjen takaatakin sujui. Kun otettiin lisähäiriötä, että avustaja koputteli toista kapulaa maahan Gava paristi juoksi sinne. Lisäkäskyllä ohjasin kerran kiertoon ja palkkasin. Osasta pyysin suoraan takaisin. Sivulletulot oli jotenkin aika tahmeita ja piti niistä jankuttaa.. Saatiin sitten hyvä toisto, missä Gava päätti lähteä kiertoon kapula lankaan menemisen sijaan.

Erillisenä jätin Gavan seisomaan "stoppikohdalle", näytin kapulaa ja hyppyä sekä sanoin niiden käskyt. Sitten jäin helpompaan kulmaan hyppyyn nähden. Kaikki kerrat meinasi pinkoa hypylle, sitten tajusi 1-2m kapulan ohi mentyä että se piti hakea, koukkasi hakemaan ja käskyllä muisti silti tulla hypyn yli. Näitä ei olla tehtykään kuin joskus kauan sitten Korrien koulutuksessa syksyllä. Vois tehdä vielä helpompanakin ihan, että kapula edessä ja hyppy lähempänä eli kuin estehypyssä pelkkää paluuta.. Gavan kanssa ei olla myös ajettu sisään, sitä että osaisi korjata hypylle hakeutumisen vaikka heittäisi kapulan suoraan ohi linjan. Toki vaikka Ruutikin osaa ne kaikista vaikeista kulmista niin kierto-ohjattuun ei ole yhdistänyt samaa.



- Ruutu: Päätin testata 20m matkalta. Menin lähemmäs katsomaan, Gava juoksi hyvää vauhtia noin metrin ruutuun sisälle ja pysähtyi siihen. Ei ollut siis ihan keskikohdassa. Käskin korjaamaan, muttei keksinyt muuta järkevää paikkaa. Selkestä ei osaa ainakaan yleistää ilman apuja, mikä se paikka olisi. Tehtiin sitten näytön kanssa, että useamman toiston jälkeen alkoi tajuta paikkaa. Vielä niin että avustaja näytti ja hihkui Gavaa sekä jätti lelun. Gava juoksi lujaa ruutuun. Sitten vielä sama ilman apuja ja menin heittämään lelun lähemmäs. Gava stoppasi just oikeaan kohtaan ja palkka. Tää tapa toimii, muttei ekalla kerralla kisoissa ruudussa kukaan ole hihkumassa. :D

Gava otti yllättävän paljon isosta mölkkyporukasta häiriötä. Täytyis useamminkin olla muuta häiriötä, huomaa ainakin odotuksissa että pää pyöri.


Ruutin kanssa:

- kierto-ohjattu: Ensin kierto, yllättävän hyvin lähti ja heti ekalla. Nyt pitää kehua Ruutia, kun monet treenit on alkanut sujua heti ekalla kierto-ohjattu. :) Alkaa kohta näyttää jo ihan siedettävältä. Erikseen otin istumaan stopin, vein merkin tasolle ja kutsuin sieltä luokse ja istumaan. Ja jes istui! Istumisenkin on alkanut tajuamaan, vaikka näytti toivottamalta. Ruuti 8v selkeästi miettii. Vielä erikseen noutoa. Vaati lisäkäskyn hypylle? Oli hyvä testata pitkästä aikaa kahdella hypyllä tätä ja oli vieraat hypytkin.

(Vanha kuva 2014)
- tunnari: ei ollut ihan paras veto heittää eteenmenopalkkaa kentän laidalle ennen tätä. Ruuti oli kokoajan menossa sinne ja muisti koko liikkeen ajan. Muutenkin aika pitkä taukoa ollut, että Ruuti olisi tehnyt tunnaria. En edes muista milloin. Rasmuksella oli ainakin tapana, että liike hajosi liian pitkän tauon aikana ja sai aina muistutella sen kasaan. Ruutikin otti nyt ensin muutamia vääriä ja meinasi napsia kapuloita nuuskiessaan. Loppua kohden tehtiin ehkä 5-6 toistoa, alkoi tehdä paremmin ja käyttää nenää. Täytyy nyt muistutella tätä useammin. Otin pois ne kapulat mihin hämääntyi eikä kaikkia edes nuuskinut. Tuuli taas jonkin verran.

- eteenmeno: Ruuti tiesi lelun niin oli helppo juttu. Kerran myös niin, että heitin itse lelun. Tässä vois muistaa myös sen että avustaja voi etuviistostakin heittää.. Tai avustaja vie palkan.

Jos nyt ottaisi tavoitteeksi muistutella kaikkia liikkeitä Ruutille, välillä liikkuroituna 3 liikettä kisamaisesti. Joskus niissä palkkaan "kehässä" joskus en. Voitaisiin sitten mennä kokeilemaan kisoihinkin ehkä parin kuukauden päähän?

Treenaa Gava:
- ruutu: ekalla lähetyksellä apua vs ei ole. Paikan hakua "vääristä paikoista".
- kierto-ohjattu: kapulan tuonti osuutta sekä ekaa toistoa kiertämisessä vaikeuttaen, kuuntelutreeniä kapula, tötsä vs hyppy?
- tunnari: tätä pitäis saada tehtyä..
- kaukot: seisomiset? Sekä istu maahan.
- eteenmenoa välillä?
- estehypyn vaikeita kulmia? Metskulla?

Treenaa Ruuti: 
- kierto-ohjatussa: avustajan kapulahäiriö? Kapulan tuonti
- eteenmeno, avustajan kanssa
- tunnari: muistuttelua
- kisamainen 3 liikettä, välillä myös kaikki..
- zeta
- luoksetulon stoppi takapalkalla

Oon vähän elellyt ehkä meiningillä, jos pääsisi sm kisoihin joukkueeseen edelleen avoon. Mutta nyt kun huomasin ilmon ja tarkistin päivän niin siellähän oli häät jo lauantaille. :/ Eikä niitä nyt voi skipata, vaikkei ole mun suvun puolelta.

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...