Siirry pääsisältöön

Paimennuskausi korkattu!

Matkattiin aamulla 7:45 kohti Someroa Mian ja bc Maicon kanssa. Woollandiasta oltiin varattu paimennus, kaksi kierrosta lampailla. Gavan kanssa mentiin keskivälillä. Autojen ollessa kauempana pidin Gavan tolpassa kiinni odottamassa. Hienosti makoili pääosin siinä. Vähän tärisi välillä innosta ja tuijotti silmä kovana lampaita. Sääksi oli ennustettu sateista, mutta onneksi pysyi vain pilvisenä. Ensimmäistä kertaa käytiin Gavan kanssa Marikan opissa ja tykkäsin.

- KUVAT



Gavan ensimmäinen kierros lampailla (viimeksi käyty marraskuussa):
laitoin ensin liinan perään ja se olikin tosi pitkä ja meinasin ekat pyöritykset kompastua siihen. Otettiin liina irti. Tehtiin maahanmenoja, flankkejä ja kuljettamista. Flankkejä esim 3-4 toistoa per suunta, niin että tulee hyviä. Ja ihan lyhyitä neljän osa ympyröitä tai max puolet. Marika neuvoi lähettämään ja jos ei lähde oikeaan suuntaan menen eteen ja lähetän silti. Ei luovuteta ja estetään vain väärä suunta. Kun koira lähtee kiertämään heti vastaan ja maahan.

Maahan käskiessä mielummin vaikka koiraa kohti askel. Itse helposti jotenkin ajattelin taaksepäin ja lähdin peruuttamaan. Gavahan on siitä oppinut, että peruutan kun käsken maahan niin Gavakin valuu eteenpäin maahanmenoissa tai sitten tottelee vasta toista käskyä. Nämä lähti jo paranemaan. Ja jos ei tottele käskyä niin heittokeppi muistuttamaan. Seuraavalla sitten tottelikin. Kun näin kuivalla maalla demottuna ohjausmallin niin oli helppo matkia samaa lampailla. Otin paikan vähän lampaiden edestä, lähetin flankille ja samalla kävelin lampaita ympäri koiran kiertäessä eli pysyin koiran ja lampaiden välissä. Sitten kun maahan niin kohti koiraa askel tai sitten paikaltaan. Kepin voi laittaa myös poikittain.
Joitakin treenejä kun on tehty myös, että koira lähetetään kiertämään ja ollaan itse lampaiden takana, koira maahan lampaiden taakse ja kuljettamaan. Mutta ne liittyy varmasti sitten hakukaariin..





Kuljettaminen onnistui sekalaisesti. Välillä Gava ehti kiertää paristikin lampaat ja välillä ehdin estää sen flankit. Lopettaessa Gava luopui hyvin lampaista ja "riittää" käsky toimi. Melkein unohtuu miten viime vuoden alussa sen sai melkein kalastaa lampailta. :D




Gavan toinen kierroslampailla: 
Molemmilla kerroilla lampaille tulo onnistui hyvin. Jätin Gavan maahan ja menin lampaille, sitten sieltä walk on ja maahanmenoja.

Nyt saatiin hyviä flankkejä. Marika hyvin täsmensi myös, että sillä kun on naputeltu painetta ja sitten lähetetään koira, vaikka pää kääntyisi ei aina tiedä onko koira oikealla mielentilalla. Siinä kun ottaa flankin niin, että lähtee kohti koiraa ja antaa luvan flankille kun koira näyttää hyvältä helposti voi välttyä ne kaahailu flankit. Saatiin nyt molemmilla kierroksilla tosi hyviä toistoja. Gava ei kertaakaan räjäyttänyt lampaita, ei kaahaillut tai yrittänyt tulla liian lähelle. Itsekin olin jotenkin luottavaisin mielin ja tuntui, että Gava on taas miettinyt viime vuodesta. Kun se käyttäytyi rauhallisemmin lampailla.




Flankeissä Gava lähti paremmin oikealle (away), mutta vasemmalle (comebye) yritti välillä karata oikealle. Tosi paljon vaikutti myös, jos siirryin pois tasapainosta ja lampaat liikkui mun perässä niin Gava olis halunnut silloin ainakin lähteä lampaita vastaan eli väärään suuntaan mihin yritin itse ohjata. Vielä on aikaa siihen, että suunnat sujuisi pelkällä käskyllä tai vähemmillä avuilla. Ehkä niitä voisi taas muistutella vähän kotonakin..

Kuljettamisessa hyvä pointti oli, että koiran pitäisi mennä paljon hitaammin. Se jotenkin selvensi mun ajattelua ja aloin jarruttamaan koiraa, joko painokas Gaavaa tai sitten maahanmenoja jos yritti lähteä pois tasapainosta. Välillä Gava kyllä meni vähän enemmän toisella laidalla, mutta ehkä lampailla oli vähän pyrkimystä siihen suuntaan. Ihan lopussa saatiin ihan täydellinen kuljetus, etäisyys hyvä, Gava pysyi suoralla linjalla jne. Tässä käskytin maahan aina välillä ja annoin maiskutuksella luvan lähteä liikkeelle.




Muilta katsottuna hakukaarta tehtiin esim paloissa eli koiraa pysäytettiin maahan keskenkin kaaren jos lähti oikomaan ja sitten lähetettiin uudestaan. Jos kisoissa koira tekee hakukaaren ja lampaat ajautuu pois linjalta ne on korjattava takaisin linjalle ja sitten vasta ohjaajalle lampaat. Jos koira hakee lampaat banaanina siitä ei taas saa pisteitä. Esim lampailla on välillä veto jonnekin kohtaan radassa.


Alkukesän paimennuspäivät Lillgårdissa ei käy meille niin täytyy nyt keksiä ja varata kalenteriin jotain muuta paikkaa. Somerolle asti ei viitsi kovin usein ajella, mutta ehkäpä nyt kesällä ainakin toisen kerran. Nyt ehkä tietää vähän kuinka toimia ja uskaltaa käydä välillä muuallakin. Viime vuonna oltiin vielä niin ummikkoja, toki vieläkin mutta enemmän ymmärtää.

Treenaa: 
- flankkien lähetys ja aika nopeasti maahan
- kuljetuksessa pysyy takana
- maahanmenossa koiraa kohti tai paikaltaan, heittokeppi jos ei tottele





Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...