Siirry pääsisältöön

Paimennusta ja kuvista osa 2/2

Maanantaina paimennettiin pitkästä aikaa Eijan luona Siuntiossa Lillgårdissa. Viimeinen arki-illan paimennus nyt, kerran 16:45 aloitettiin hämärällä ja lopetettiin aika pimeällä. Joukossa vielä mustiakin lampaita. ;) Täytyy katsoa, jääkö viikonlopuille aikaa vai onko aika jäädä talvitauolle.

Aloitettiin sillä, että menin lähemmäs lampaita ja lähetin oikean flankille, joka tosin on niistä se huonompi.. Gava lähti tosi nihkeästi ja halusi tulla tosi suoraan. Sitä jännitti taas sen verran tauon jälkeen ja kesti vähän, että rentoutui ja alkoi kuunnella.
Tehtiin ihan peruskuljetusta hiukas, Gava välillä tuli liian lähelle, joten lampaat meinasi juosta mun ohi tai sitten yksi mustavalkoinen lammas oli etunokassa. Huitasin välillä jos yritti tulla liian lähelle sivuun. Olivat ihan liikkuvainen porukka. Tehtiin kuljetusta laitumen toisessa päädyssä.

Sitten flankkeihin treeniä, kerran alkuun ne oli huonot. Vasemmalle lähti hyvin ja vahingossa taas pysäytin Gavaa lampaiden taakse, varmaan sen takia, kun näin että lähti vähän hidastamaan. Uusi flankkikäsky silloin vain, ettei ennakoi jäädä taakse. Tosi vaikea on tietty piste sen ylittää eli sain ainakin oikean flankissä monestikin sanoa, että nyt oikeasti sinne oikealle. Eikä saanut mennä väärään suuntaan. Jos ei millään niin kävin häätämässä. Myös jos tulee sisään, voin kävellä kohti Gavaa ja ajaa sen kauemmas. Alkuun oli vaikeampi, kun Gava tuli sisään silloin kun lampaat oli meidän välissä. Sain sitten käveltyä sellaisessa ajoituksessa vastaan, että pystyin lampaiden nenän edestä tulla Gavaa kohti. Parit jankkaamiset tätä ja sitten Gava alkoikin juosta seiniä (aitoja) pitkin. Kun tuon vääntää rautalangasta, ettei saa oikoa niin kaaret aukeaa tosi hyvin. Ja flankkiä tehtiin siis niin, että kävelin toiseen suuntaan kuin koira lampaita ympäri, eli välillä en ollut tasapainossa ja Gava sai juosta toiseen suuntaan. Jos oli hyvä, sain pysäyttää ja pyytää ajamaan.

Poispäin ajo: tätä niin, että Gava sai ajaa lampaat mun jaloista pois. Sitten suuntakäskyjä antaen yritin poispäin, ajaa mutta lampailla oli veto seläntaakse ja Gava helposti lähti liikaa flankkaamaan ja kuljetus näytti joltais juopon kävelyreitiltä. :D Eija keksi sijoittaa mut laitumelta pois eli aidan taakse. Gava, kun haluaa tuoda aina lampaat mulle. Oli alkuun hieman hölmistynyt, kun ei pystynyt tuoda mulle. Ja toisekseen myös iso merkitys oli sillä, kun käskettiin että odotan aina mitä lampaat tekee ja flankit on ihan minimiä eli vaikka metrin. Ekoissa tein virheellisesti niin, että koira oli lampaiden kannoilla, flankkasin koiraa liikaa ja lampaat poukkoili. Ja jos Gava on liian lähellä se ei uskalla työntää vaan lähtee helpommin flankille. Kun maltoin tehdä pientä flankkiä ja katsottiin mihin lampaiden päät kääntyy tai mihin ne lähtee. Ja sitten vasta lupa koiralle ajaa niin tosi hienosti meni! Huomasin kyllä jotkut kerrat, kun Gava varasti makuulta ilman lupaa. Käskin toki takaisin makuulle, mutta olisi voinut jonkun noista "käräyttää". Mä pystyin 5-30m päästä huutelemaan ajamaan tai flankkejä ja Gava toimi! Kerran ei totellut, kun huusin väärää käskyä ja toisella olisi mennyt päin seinää. :D Ja yksi oli, kun lampailla oli veto ja Gava koki, että jos lähtee flankille lampaat voi karata.

Paristi lampaat karkasi vedon suuntaan. Gava ihan nätisti yritti hakea ne. Kerran onnistui, kun lampaat ei mennyt nurkkaan. Kun taas ne meni nurkkaan niin ei uskaltanut mennä tarpeeksi reunasta työntämään niitä pois. Ajatteli silloin varmimmaksi pitää ne siellä. Avattiin portti ja Gava sai irrottaa lampaat Eijan tukemana nurkasta ja pääsivät kavereiden joukkoon. Gava malttoi hyvin antaa lampaiden lähteä, joskus kun on yrittänyt karata perään.

Mitä tänään (ma) opimme, malttia itselle. Keskity lukemaan lampaita poispäin ajossa. Flankeissä muistaa, etten pysäytä tasapainoon tai jos niin pitää mennä sen yli! Hyvä, kun käytiin vielä kertailemassa ja sai ajoon onnistumisia. Nyt on vähän parempi mennä lauantaina kokeilemaan uusia lampaita, uusien kouluttajien pariin ja ehkä vähän uusia juttujakin kun näkee enemmän kisamaisempia asioita. Täytyy vaan tehdä niitä asioita, mitkä on meille tuttuja ja ottaa oppia muista. Yleensä Gavan alun mahdollinen jännitys on vähempää jos on ehtinyt paimentaa tiheämmin.

Lopuksi mentiin vielä yhteislenkille pimeään metsään. Ruuti sai osittain seurata namipalkalla ja paristi yritti syödä jonkun, selkeästi vieraassa porukassa on herkempi. Hakuporukat yms vaikka olisi uroksiakin menee jo tosi kivasti ja tietää ettei saisi sanoa. Kytkettynä siis. Gava juoksenteli hyvin vapaana isossa laumassa, yhden nartun kanssa vähän nostelivat niskakarvoja.

Vielä kuvia viime lauantailta osa 2/2







Korppikotka Ruuti

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...