Siirry pääsisältöön

Juoksaria ja matkalaukku pakattu

Perjantai iltapäivällä räntäsateessa Novan kanssa tehtiin toiset juoksukontaktitreenit matolla. Toistoja tulikin enemmän kuin viimeksi, täytyy alkaa laskemaan niitä ja vielä katsoa uudestaan dvd:tä että saisi jossain vaiheessa tehtyä aina yhteenvedon monta osumaa ja minkälaista tuli. Joillakin dvd:illä on kirjainlyhentein laitettu aina mikä toisto oli mikä, joista muistan vain jp= jackpot. Tänään itsekin yritin vähän paremmin palkata jos näytti hyvältä. Erotin aika hyvin takajalkojen kohdan mihin ne koski. Täytyy vain katsoa ja tarkistaa dvd:ltä, että mikä kohta oli paras ja pyritäänkö että laukan kaikki tassut osuu kontaktiin tms.

Nyt juoksin itsekin osassa mukana. Sitten kokeilin valmiiksi heitetylle pallolle, meinasi varastaa ja toi sitten pariin epävarmuutta saiko mennä vai ei. Sekin toimi ihan hyvin. Täytyy muistaa myös alkuun täytyi opetella katsomaan koiran laukkaa, saada se juoksemaan kovaa välittämättä ohjaajasta. Ekoissa treeneissä ei olisi ollut niin tarkkaa mihin koskee, mutta hyvä sitä on opetella jo katsomaan. Jos en muistanut vapauttaa "Nova" sanalla tai muulla selkeällä. Sanoin osassa "go go go" ja niissä epäröi myös saako tulla. Pitää jossain vaiheessa miettiä mikä olisi kiva käsky..



Lauantaina testasin luonnonvalolla ja salamalla sisäkuvia. Taustaa lakanasta ja sängynpeitosta, sitä sai kuitenkin editoida koska oli ryppyjä tai ei peittänyt koko aluetta. Ihan kivoja silti, kun en tykkää sisäkuvista tai osaa niitä yleensä ottaa. Meillä aika ahtaita kohtia, joten nytkin kun halusin terassin ovelta valoa siirtelemättä huonekaluja niin tausta ja koira tuli lähelle ja itse olin seinässä. Näissä sain nyt asennettua koulutukseen kuuluvan Photoshopin ja tuli sitäkin käytettyä, paljon on muuttunut ehkä 10 vuodessa. :D
- kuvat


 
Käytiin tänään myös OMD- areenalla Lepakkotreeneissä, niistä oma postaus..

Kommentit

  1. Ihanaa!! Juoksupuomiprojektia! Mä olen päätynyt samaan. Helmillä oli vahvat pysäytyskontaktit puomilla ja nyt ollaan treenaamassa juoksariin. Kokeiltiin aluksi vähän kaikkia tekniikoita, mutta nyt alkaa tajuamaan kriteerin kun palkkaan mm:llä oikeista osumista tehden vain alastuloa Jenny dammin tapaan. Wiille taas se tapa ei ole tuottanut mitään tulosta. Ei se vaan tajua sitä vaikka miten teen parhaani palkkauksessa ja yritän pitää kriteerin niin selvänä, kuin pystyn. Ajattelin seuraavaksi kokeilla Wiille mattotargettia, vai millä nimellä sitä kutsutaankaan. Saa nähdä löydetäänkö koskaan yhteistä säveltä. :) Mutta tsemppiä teille! Kärsivällisyyttä tarvitaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman hirvittää mihin sitä ryhtyy, mutta jos ahkerasti Trkmanin tavalla tekee uskoisin että se kantaa tulosta. Novalla vauhtia on ainakin jo itsestään ja lähtee hyvin lelulle. Sitten jää vaan musta kiinni, että osaan kertoa mitkä oli parhaita. Tärkeintä on myös alkuun saada juoksemaan koira täysiä ja tasaista laukkaa.
      Jenny Dammin tapa on sitten aikalailla samaa kuin aiemmassa juoksaripostauksessa mainittu Monan tapa. Ehkä sitten bortsu tai muu nopeasti naksuttelusta keksivä voi tajuta sen. Pinsereillä laukka on varmaan myös suht pomppivaa. :/ https://youtu.be/dGtDBC00e08

      Mattotargetti on varmaan vähän sama kuin se boxi mutta ilman reunoja. Trkmanin tavassa taas opetellaan ensin vain juoksemaan pitkää mattoa, sitten alastuloa jne. Yksi tuttu taisi kyllä tehdä noita Trkamnin mattotreenejä ja sitten laittoi maton palan kontaktipinnalle..

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...