Siirry pääsisältöön

Ulkoasun kesäisempään ja 3xhyl, läheltä piti!

Uutta ulkoasua hempeällä teemalla :)



AGILITYKISAT

Hurviteltiin 4kk tauon jälkeen Gavan kanssa Kirkkonummen agilityn iltakisoissa. Saldona 3xhyl, joista kaksi viimeistä oli niin läheltä piti. Ohjaajan piikkiin molemmat, joka valssaa suoritettavan esteen eteen!

Ekalla radalla tuli takaakierrosta rima alas. Puomilla en vaihtanutkaan puolta ja ohjaussuunnitelmat muuttui. Sortui sitten kohtaan mihin olisi pitänyt valssata eikä tehdä vetoa ja G haki mun ohjauksen mukaisestikin kepeille, jotka oli pari metriä hypyn takana. Oli varmaan myöhässä mun vetokin ja ohjaus eli hyl, loppu ok mutta takaaleikkaus A:lle oli aika kökkö (sekin suunnitelman muutos).

Tokalla radalla (videoselvittiin kaikki vaikeat kohdat ja sitten keinulle päätin vassata ja huomasinkin, että olin ihan koiran linjalla. Muutenkin olin katsonut kulmaa, että jos koira kääntyy tiukasti ja ohjaus tulee myöhässä sinne tullaan viistosti. Niin kävikin ja Gava hyppäsi keskeltä pois, kun tuli niin huonossa linjassa. Korjasi heti takaisin itsensä, mietin itsekin miten toimia ja hylly siitä tuli, kun meni keinua takaisin päin. Mietin vähän, kun keinulta tultiin ilman lupaa pois mutta jatkettiin sitten loppuun. Kepeiltä piti taas vähän tönäistä pituudelle niin epäilin mennä toista puolta..


Kolmas rata (video) oli hyppäri ulkona. Tämä oli helpoin näistä ja toisaalta vauhdikkain. Gava haukkui ja meni lujaa, koitin ohjata rauhallisesti ja liikkua suht tasaisesti. Yhdestä putkesta tuli hypylle huonossa linjassa, päätin odottaa, että laskeutuu sieltä kunnes lähetän putkeen musta pois päin. En ehtinyt pituutta ennen valssiin, takaaleikkaus toimi myös. Ajattelin hakea putken läheltä kepeille, mutta peitin kepit ja Gava näki vain muurin, mihin ehti lähteä tullessa satalasissa. Loppu oli ok, mutta tokavikalla esteellä olin huolimaton hyllyn takia ja jäi vähän seläntaakse ja tuli hypyn ohi.

Kiitos seuralaiselle Sannalle kuvaamisesta ja muillekin kisaseurasta. Onneksi tosi pienet kisat! Huomenna jatkuu!



 Intersportista löytyi 39e näppärä liivi, oikeaa kokoa ei ollut, mutta XL:ään mahtuu hyvin tavaraa taskuihin. :D Oho selfiekuvista jäi mun pää, mutta Gavan pää on tilalla. ;)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...