Siirry pääsisältöön

Nova avoimen kisaharkassa

Lauantai iltana halusin avon kisatreenit Vantaan hallilla, mutta palkattuna ja tarvittaessa helpotettuna. Kiva, että sai pisteet kuitenkin!

Tultiin ajoissa paikalle, ja Nova oli sopivasti vikana. Ensin hallin ulkopuolella halusin palkata pari kontaktia, oli tosi vaikeata ja kesti. Sisällä hallissa pysähdyin jos kiskoi kovasti. Palkkasin, kun otti kotnaktia. Saattoi näyttää aika hallitsemattomalta, mutta aloitin sillä etten kiellä nuuskimista, mutta palkkaa saa vaan kun tarjoaa aktiivisuutta. Käytiin kentän reunat läpi. Pikkuhiljaa nopeammin kykeni kontaktiin. Tehtiin myös maahanmenon tarjoamista, joka on toisaalta myös yksi hyvä rauhoittava aloitusrutiini.

Ennen paikkaistumista: tein muutamia jättöjä istumaan. Keskimmäisessä oli liikahtaa maahan, mutta ehdin sanoa istu ennen. Palkkasin istumisia ennen kehätarkkia. Kehätarkissa ekalla meni istumaan, pyysin seisomaan ja malttoi seistä. (Kehänulkopuolella, hihnassa ja sen jälkeen sai palkata)

Paikka istuminen 10: Nova vilkaisi jossain kohdin naapuria. Matka oli tosi pitkä (25m). Koko rivi istui hyvin.

Ennen vuoroa käytiin myös lyhyt lenkki. Sitten treenailtiin vähän seurausta, virittelin ja tehtiin seisominen.


Liikkeestä istuminen 10: Ihan ministi hidastin käskyssä, hyvin meni. Videolta katsoin, että ennen kuin olin kävellyt 10m, joku häiriö tapahtui takana, mitä vilkaisi ja nosti tassua.

Ruutu 8:  Lähti lujaa, ja bongasi myös virittelyssä. Videolta kuuntelin, että huusin stopin, kun ehti jo ulos ruudusta. Gavan kanssa on helppoa, kun jatkaa perälle niin voin huutaa kun selkeästi on ruudussa ja tietää mihin mennä seisomaan. Voisin siis pysäyttää kun ylittää etureunan, vaikken halua jatkossa sitä jäämään niin alkuun. Korjauksella meni takaisin ruutuun. Kehuin seisomisen. Sitten käskin maahan ja kävelin sivulle.

Luoksetulo 8,5: Sivulta maahan käskin vahingossa down- käskyllä. Onneksi Nova tajusi ja vähän oppinutkin sitä. Meni kuitenkin vähän sivuun maahan. Jarrutin kädellä sivulletuloon.

Seuraus 8,5: tässä hyvä asenne. Oli ehkä vähän edessä ja varmaan pientä poikitusta. Peruutus oli hieno! Käännökset hyviä ja kontakti pysyi.

Hyppy 9,5: vähän törmäsi ja tallasi varpaille sivulletulossa. Katsoi liikkuria "käskyssä", mutta käskin vasta kun katsoi muhun.

Nouto 9: heitin kapulan ja palkkasin kontaktin kahdesti. Ekassa oli aika kyyryssä kapulan heiton jälkiltä. Mutta ei nytkynyt. Ennakkoon olin miettinyt annanko hakea. Mutta päätin kontaktista antaa noutaa. Palautus vauhti oli vähän hitaampi. Vähän epäsiisti nosto, kun syöksyi kapulalle.

Liikkeestä seisominen 9,5: virittely ennen liikettä. Sitten jäävänä. Tässä liikkui kun tulin rinnalle ja kun olin takana. Lämmittelyssä ei testattu näitä, voisi sitäkin muistutella ennen kehää..

Kaukot 8: palkkasin ekan nousun. Sitten tehtiin loppuun. Kun astuin sivulle niin nousi istumaan. Tulin ehkä vauhdilla sivulle, mutta tämä käynyt aiemminkin. Niin monesti palkannut istumista. Ja en ole kaukoissa makuulla monesti siirtynyt sivulle.

Merkin kierto 9,5: Ekasta käskystä ei ollut varma saiko mennä. Luulen, että unohdin myös virittelyn. Hämäsi kun tuomari sanoin, että tässä vähän apua kun merkki tuodaan ennen liikettä. Ehkä oletin, että se riittää. Nova lähti toisella käskyllä (toki kun tottunut että ekana on virittely). Hyvin sitten.

Kokonaisvaikutelma 9



Kommentteina oli, että sivulletuloissa en katsoisi koiraan. Nova osaa kyllä ilmankin, mutta itse tulee katsottua niin tarkkaan. Tämä unohtuu, kun treeneissä saa olla miten haluaa. Voidaan tulkita apuna.

Vauhtia riittää tässä pakkauksessa. Hypyn heitto ei ollut ihan riittävän pitkä, kisoissa tuomari voi pyytää uusimaan, jolloin kannattaa olla treenattuna sellainenkin. No heittelyähän on tehty..

Itse olin tosi tyytyväinen! Vire pysyi sopivana, teki kuten treeneissäkin. Onneksi oli 1,5h odottelut ennen kehää. :D Ihan alussa silloin saattoi vähän vinkua kun oltiin vasta tultu halliin, mutta kehässä ei yhtään koska oli jo sopivan keskittynyt. Siirtymät meni hyvin, ja seuruutin ulos kehästä, josta sai palkan. Jos kontakti karkasi niin jarrutin ja kehuin kun katsoo. Työntekijät oli meille vieraita, Novalle helpompi kun ei ole superkivoja treenikavereita. Gavan juoksutkin voi vaikuttaa, että vähän bongailityttöjä ja enemmän nuuski maata (onneksi parhaat päivät alkuviikosta).

Ehdittiin vahvistaa vähän autossa odottamista ja sinne menoa. Häkki on yleensä hallissa, mutta nyt en jaksanut sitä kasata.

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...