Siirry pääsisältöön

Yökyöpelivuorossa tokoilemassa

TOKO

Perjantaina Niinun hallille vuoroon klo 22. Seurana oli Veera ja aussiet Rinna ja Dot (+ Sara katsomossa).

Novan kanssa

- katsekontaktia ja namista luopumista

- liikkeestä seisominen, aluksi istui ja meni maahan! Sitten toimi. Tehtiin häiriötä, että takaisin tullessa menin rinnalla kyykkyyn tai takana. Liikkurilta, että juoksi takaatapäin ohi, ekalla liikkui. Ja liikkuri alkoi hyppiä, ekalla liikahti häiriöstä. Toisella kertaa kesti molemmat. Ihan ekassa oli liikahtanut mun seläntakana.

- ruutu: Nova näki alustan viemisen treenin alussa. Hyvä ruutu. Toisella toistolla tehtiin, että Veera palkkasin Novan nameilla. Toisella kierroksella ruutu eri suunnasta ilman alustaa meni takareunaan, nurkkaan tosin. Palkkasin keskelle.

- kierto: tötsän edessä numerolaput, ei haitannut kuitenkaan.

- nouto: tehtiin sellainen missä kapula oli liikkurilla, heilutti kapulaa ja tiputti sen. Pyöräytin Novan pannasta ympäri, istui ja vapautin noutamaan. Lähti juoksemaan kapulan kanssa omaa kierrosta! Käskytin tuomaan. Toisella kerralla heitin kapulan, mutta palkkasin vain kontaktin ja pysymisen.

- seuraus: juoksua, peruutukset ja hidasta. Eka peruutus tosi hieno! Toisessa oli aueta kolmannella askeleella. Palkkailin vähän eri kohdissa namilla.



Gavan kanssa

- kierto-ohjattu: agilityhypyillä. Kierto oli ok. Stopin sijaan istui. Tehtiin erikseen että pyysin luokse ja pysähtymään, sujui toistolla. Mutta kapulalle menon unohti, ekassa oli lähdössä uudestaan kiertämään (sellaistakin palaa on tehty) sitten taas juoksi ruutuun (puomin ali). Ehkä kolmannella tajusi kapulan.

- ohjattu: keksittiin että parhaiten saa etäisyydet muuttamatta esteitä on lähettää merkille, johon piti juosta puomin ali. Ja siitä kapulat. Ekoissa Gava ei tajunnut merkkiä. Sitten ei huomannut vasenta kapulaa, joka oli lähellä seinää ja putkipainon värinen. Yritti hakea keskimmäistä ja mennä ruutuun. Oikea oli helpompi, vaikka siinä oli epävarmuutta.


Video haaste ohjatusta

- eteenmeno: ensin ilman apuja, alku hyvin mutta sitten meinasi mennä taukoviltille. Toisto lelulle.

- luoksetulo: stoppi ok. Nuuski ekassa. Toisessa yllätin kutsumalla.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...