Siirry pääsisältöön

Tokomotivaatio varmistettu

Ilmoitin Novan sitten avoimeen 31.3 tokokokeeseen, joten tuleepahan treenattua. Nyt sitä tajuaa, että millä sitä motivaatiota ainakin saa. :D

TI TOKO

Tokoiltiin sulassa metsässä (hätä keinot keksii ;).

ruutuun lähetys ensin lyhyeltä matkalta. Kosketusalusta lenteli, ei palkkaa. Näytin ruudun ilman alustaa ja nyt oli hyvä. Sitten kokeiltiin n. 15m matkalta, ekassa juoksi sivuun mihin äiti oli kerännyt keppejä. Olikin hyvää häiriötä, kun keppejä siivoili poluilta. Toistolla sitten juoksi ruutuun asti ja ihan perfecto!

Jäävät: 
Merkkitötteröiden kanssa. Nova katseli eteen, että mitäköhän noilla keksitään.

- liikkeestä seisominen, erotteli oikein. Kävelin ekaa kertaa 10m matkan ja pysyi hyvin. Ympäri kiertäessä toistin käskyn, taisi pysyä paikallaan tai ministi 1 tassu liikkua. Vapautin siitä.

- liikkeestä istuminen: ja vau tämähän meni hyvin! Nova on kyllä istumista tehnyt nomea varten suullisesti luoksaristopin tyylisesti. :D Juuri samalla käskylläkin. Ei tullut kokeiltua ihan 10m matkaa, mutta ympärikävely toimi, vaikka oli kyllä vähällä liikahtaa. Ympärikävelyä täytyy vielä vahvistaa eri asennoissa.

- seurausta eteenpäin ja peruutus. Nyt oli hyvä! 2 askelta.

- nouto: liikkuri sanoi "käsky". Ekassa nousi takapuoli. Sitten vaadin, että pitää ottaa kontakti. Ne auttoi ja pysyi paremmin. Sai noutaa sitten 2m matkalta. Hyvin toi sivulle.
Pito oli vain levoton, pidin kättä kapulan vieressä tai koskin siihen, kunnes piti hyvin. Hyvästä pidosta "jes" ja palkka. Yksi pitämisen muistuttelu sivussa ja käden tuomista lähelle.

Sisällä Gavalle ja Novalle paikkaistumista n. 10m matkalta.
- Eka 1min aika hyvin. Palkkasin koirat.
- Toinen 1min, Nova meni puolivälissä maahan. Korjasin ja palkkasin, kun pysyivät vähän aikaa.
Täytyy ottaa kotona tavoitteeksi siis alkuun 1min, että saadaan onnistumisia. Mutta kasvattaen 2min. Ja häiriötäkin voi tehdä.. Voisin treenata myös piiloon menoa.

Peruutusta myös sisällä molemmille. Nyt Gavalla meni käännöksen jälkeen paremmin.


KE koti ja metsä TOKO

Paikka istuminen, G ja N sisällä: Katsoin noin minuutin kellosta. Hyvin pysyivät, nyt matkaa n. 15m.

Metsässä (muualla on meillä hankea tai jäätikköä, tämä aurinkoisella paikalla oleva rinne ainut mikä sula)

ruutu: Ruutu oli vähän eri kohdassa kuin viimeksi. Näyttöä ja sitten ilman apuja. Toistoja tuli useampi, mutta loppua kohden ruutu parani. Novan mielestä oli super hauskaa, piti muistaa itse kuitenkin pysyä rauhallisena eikä lähteä villitsemään. :D
               Vaihtelin matkaa läheltä ja kauempaa. Kauempaa tuli alkuun näkyviin se, että pyörähtää heti nauhan taakse. Käskin uudestaan ruutuun käsimerkin kanssa ja palkkasin, jos peruutti taakse tai pyörähti sinnepäin. Videolla sitten sujui heti ekalla, vika toisto.
                Seisoessa sai luopua namista ja paristi heitin namin joka meinasi hukkua neulasten joukkoon. Tehtiin myös ympärikiertämistä, aluksi liikkui, odota- käskyllä ja käsimerkki pään lähellä sujui. Yhdessä seisomisessa tiputin lelun eteen ja kiersin ympäri.

2s video ruudusta :D Painoin vähän myöhään kuvaamaan.

Jäävät: 
seisomaan stoppi, 10m kävelin ohi ja kävelin sivulle. Palkkasin siitä. Kerta takapalkalla, jonka korjasin kun lähti kääntymään. Palkkasin seuraavan mulla olevalla lelulla.
Istumaan jäävä ei ekalla sujunut. Toisessa otin vähän painokkaammin koiran puoleisen askeleen ja sujui.

Paikallaan istuminen, Nova (Gava seisoi repun luona): Päätin hyödyntää treenin innostuksen ja vähän läkähdyksen. Jätin paikallaan istumaan niin, että kävelin ruudun läpi 25m päähän. Laskin mielessä numeroita, mahdollisesti liian hitaastikin. Mun laskuissa 40-60 aikaan alkoi olla vähän levotonta, vilkaisi Gavaa ja lopussa meni lonkalle istumaan. Menin hetken päästä palkkaamaan. Näitä lisää!

Muistin testata myös n. 15m matkalta maahanmenoa: eli jätin seisomaan lenkin varrella ja käskin maahan. Hyvin meni lähes samalle paikalle. :)

Gava kokeili metsä ruutua: ekalla käskyllä hämmästyi eikä totellut. Toisella juoksi takanurkan kaatuneen merkin taakse. Kolmannella käskyllä meni oikein ruutuun. Viime talvena Gava teki merkkiä metsässä.

Kellarin käytävällä muistettiin myös käydä.
Kaukot, Nova: tehtiin pitkästä aikaa kaukot ja yritin laskea 5s. Palkkasin toisen istumisen. Sitten kertaalleen laitoin maahan, kävelin 8m ja kävelin sivulle palkkaamaan. Käskin alussa maahan vahingossa "down" käskyllä, Nova lähti kyllä maata kohden ja vähän jäi miettimään kyynerpäät ylhäällä. Toinen toisto samalla ja autoin namilla maahan. Toisaalta olisi hyvä oppia myös toi Gavan käyttämä käsky. :D

Kaukot, Gava: Sanoin Gavalle kyynerpäistä ja nousi istumaan, kun luuli sitä käskyksi. Siirrot muuten hyviä ja palkkasin jonkin verran seisomista.


Näihin treeneihin vois varmaan sanoa, että on melkein kuin pistäisi rahaa pankkiin! Säästää treenimaksuissa ja saa edistettyä liikkeitä. Itselle on helpoin, kyllä treenata yhtä koiraa eteenpäin. Nyt panostetaan Novaan ja Gava saa tehdä välillä pientä.


Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...