Siirry pääsisältöön

Tokoa ja hyppytekniikkaa Puolarmetsässä

Tokoiltiin kimppatreeneissä Puolarmaarin nurtseilla. Kiitos kaikille häiriöstä! Shanti, Tia, Janni, Anna ja Marika.

Paik. istuminen 2min: sujui hienosti, Ruu oli reunassa. Jes taas onnistuneet treenit, yhdessä vaiheessa ajattelin oppiiko se koskaan istumaan. :D

Paik. makuu: evl käskytyksenä, hyvin Ruu totteli vaan mun käskyjä. 4min piilossa ja takaakävelyllä.

ohjattu: merkille meinasi taas ennakoida stoppia ja stoppasi vähän alle metrin ennen merkkiä ja sen sivuun. Käskin korjaamaan merkkiä ja palkkasin hyvästä. Suunnat sujui hienosti! Palautukset oli välillä aavistuksen vinoja, niitä voisi kerrata erikseen.

metsku: tehtiin lelupalkalla yksi nouto, palautus eteen. Vau hieno oli, ei ääntelyä ja poimi nopeasti.

kaukot: tehtiin hiekalla. m-s palkkasin kun kesti kävelyä tai kun kiersin sen. s-m oli parempia, puhtaita. Häiriötä oli kiitettävästi, takana tehtiin ruutua, käskyjä kuului ja leikkimistä.

pateen näyttämisen jälkeen:

seuraus: sain puuttua alussa ääntelyyn, eikä lähdetty ennen liikkeelle ja kehuin niin että käskin istumaan ja silitin. Tehtiin kaikki variaatiot. Peruutuksessa taas vähän ääntä.

ruutu: hienosti meni kahdesta häiriömerkistä huolimatta. Palkkasin ja erikseen jätin maahan ja tehtiin kävely seuraamaan tulolla, siitä pari toistoa ja lelulla palkkasin hyvän. Vielä vähän tiiviimminkin voisi tulla, tuli tosin niin lujaa.

tunnari: ensin puukapulanouto ja sitten tehtiin rivi. Ruu osasi jotenkin välttää aina oman ja jonkun aikaa työskenneltyä ehkä kahdesti katsottua muut huomasi vasta oman. Kesti siis hienosti työskennellä pitkään eikä tuonut väärää, jes! Toinen toisto vielä missä joutui käydä pari läpi ja huomasi niin kun sai hajun ja paikansi sen, tuuli toi hajun kapuloille missä oli. Näytin ennen tunnaria että laitettiin pateen loppu rasiaa, muttei se nostanut sellaista kisavirettä. Ehkä pitää alkaa tekemään ekana treeneissä ja pateella.. nyt kun tunnarit tulee vikana ja kerkee jo vähän väsyä. 90-2=88

Mentiin vielä käymään Shantin kanssa kentällä tehtiin hyppytekniikka sarja n. 3m välein. Nostettiin pikku hiljaa mineistä mataliin makseihin. Koiran piti osata arvioida välimatkat ja ponnistuksen voimakkuus. Ruuti oikasi hyvin takajalat taakse ja arvioi hyvin. Pidemmillä väleillä 3,5m tuli ensin yksi rima alas, toinen toisto hyvä. Kepit kerrattiin myös ja alastulo minipöydältä.

Kommentit

  1. heips! eksyin petsien kautta tänne teidän blogiin. :)upeita koiria sinulla! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Petsiessä käyn aika harvoin nykyään. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...