Siirry pääsisältöön

Anniina Myllyahon huippu agilitytreenit!

Sunnuntaina oli AST:n järjestämät Anniinan treenit Lägin hallilla. Tehtiin kahteen osaan, rimat ekassa 55 ja tokassa 50. Alkuun katsoin parit kohdat mitkä nopeasti tuli mieleen, muut oli tutustunut toiseen rataan missä numerot (joka mölli-1lk). Valitsin valkoiset neliöt koska niissä tuntui olevan sopivasti haastetta. Piirroksesta jo huomasi, että on pahoja (lue hyviä) paikkoja, tiedän mitkä kohdat on Gavalle vähän vaarallisenkin näköisiä ja sitten joissakin oli haastetta radanluvun kanssa tehdä valintoja ja mitkä vihjeet sanon. Monta hyvää kohtaa jäi tekemättä! Gavalla oli paljon haukkumista, kun pistin jarruttamaan ja menemään vaikka liikuin varomatta.

Sen tietää myös siitä, kun tuntuu että radassa on niin monessa kohtaa vaikeita kohtia, ettei jää siihen 1-2 jolloin rata onkin helppo muistaa. Pänttäsin illalla ja aamulla rataa 38 numeroon asti. Paikanpäällä tuntui, että oli pieniä välejä ja näytti jotenkin niin pahoilta kohdilta. Sen epäuskon jälkeen on kyllä paras fiilis, kun ne kohdat saa työstettyä läpi. No ei ensimmäisellä, mutta haastettiin ainakin koiraa, että ohjaajaa. Ja tietää mitä harjoitella!

Radalla niissä kohdin missä ei tarvinnut irrota mentiin ansahyppykin 14 hypyltä 5 ja 21 hypyltä 10. Sitten taas ei irrottu riittävästi 19-20 nurkkahypylle, en sanonut eteen. Ja 11-13 pätkässä olisi auttanut että koira juoksee kovaa eteen ja ajautuisi jo niin takaakiertoon (Gava laskeutui muhun päin suoran tokavikan ja hyppy oli väärinpäin edessä). Huomasin myös, että kun sain pätkästä valita sijainnin niin siihen oli tosi iso ero siihen mitä tultiin radalla. Täytyy harjoitella sitä, että ehdin vain edellisen hypyn tasolle. Leijeröinnistä oli vain haittaa, koska en päässyt ajoissa liikkeelle ja koira tuli hypyn ohi. Kääntyy nykyään putkesta niin hyvin katsomaan missä olen. 

5-6: takaakiertoon enemmän tönäisten kohti koiran linjaa. Että pyöristäisi ennen hyppyä jo eikä anna mennä siivekettä nuollen kiertoon. Tein samalla vastakäännöksen ja pidennetty päänkääntö oli mahdollinen (nähdä laskeutuminen ja kääntyä sitten). Tässä käytin myös in-in käskyä. Ekassa jäin aika paikalleen, kuten normaalia. Toisessa kun näin mihin pyrittävä liikuin paremmin.

5-10 aika katastrofi pätkä. Hinkattiin hyppyä 9 eniten, vaikea kun koira meinasi laskeutua päälle ja itse jouduin juosta niin koiraa krittäen. Vaikea kulma myös! Vaikeita on tollainen 9 hyppy, missä pääsee juoksemaan sen suoraan mutta pitäisi kuitenkin koota ja jarruttaa, käännös tapahtuu vasta laskeuduttua. Aika näppärästi kyllä kääntyi.

13-14 kriittisintä oli muistaa jarrun jälkeen liikkua kohti seuraavaa estettä tai oikeaan suuntaan. Kun jäin katsomaan niin irtosi.

20-21-kepit: oli vaikea, ekassa käänsin liikaakin ehkä jos olisin hokenut keppejä ajoissa olisi voinut mennä? Sitten puolivalssilla irtosi ansahypylle. Jäin ehkä liikaa paikalleen, jos olisin liikkunut oikeaan suuntaan.

16-18 Gava tuli nätisti saksalaiseen, toki tein vastakäännöksen hypyllä 17.

Tästä radasta löytyykin monta treenin aihetta talvelle.

Video kokotreenistä

Treenattavaksi jäi radasta myös, mitä ei ehditty kokeilla

25-27: joko in-in, vastakkaisella kädellä kiinni ja oma kroppa kuitenkin suoritettavalle hypylle. Tai sitten puolivalssia.
28-31: tuntui myös hankalalta (29-30 putkiansan takia ja kummalla puolella olisi paras..)
36-37: suoraputki ja kepit (ansahyppy ja vauhtikaari ennen)

Tässä vielä parhaat palat video ilman virheitä, onhan se siistin näköistä kun sujuu! Ja kun noi vaikeat kohdat vielä saa opetettua ja siedätettyä mun liikkeeseen. Mitä kestää kokoajan paremmin. Ja muistaa virheet, eteenmeno, takaakierrot, käännös..




Menen aina vähän skeptisenä uudelle kouluttajalle. Mutta nyt tuli hyvä fiilis jo tutustumisessa ja olin samaa mieltä ohjauksista. Kivasti helpotettiin vaikeissa kohdissa ja kotiläksyjä tuli. Ennen koulutusta kysyi myös toiveita. Toivoin haasteita ja radanlukua, molempia tuli. Suoraviivaisia ratoja saa aina myös vähän pelätä, juuri siksi kun vauhti kiihtyy niin paljon ja Gava kiihtyy kilpajuoksusta. Näissä sopivan pienissä osissa sai kerrottua että tekeminen loppuu, jos tulee rima alas ja saa palkkaa kun kestää sen ja tekee oikein. Treeniaika tuntui loppuvan liian lyhyeen, vielä olisi halunnut treenata. Oisko ollut paikka kahdelle koiralle, mutta Nova on serkun kanssa kurssilla. Yksin en osaa myös keksiä kohtia, missä olisi riittävästi haastetta, hyvä kun se löytyy jostain ratapohjasta. Nykyään täytyy myös haastaa tekemistä sillä. Alemmissa luokissa pysyi ohjata enemmän takaa (loogisempia).

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...