Hyppyrata, Anne Saviojan tuomaroimana 10vp: kielto pakkovalssissa, putken leijeröinti sujui, takaakierto päällejuoksu (kaarratti), kepeille meno, silmukkahyppy. Rima tuli joko pyörityksen jälkeisellä missä vedätin tai valssi hypyllä. Tästä kuitenkin tyytyväinen ja tuntui kivalta. :) Muutamia vaihtoehtoja mietin, mutta loppujen lopuksi tuli valittua parhaat mahdolliset. Tarkkuutta vain.
Agilityrata, Markku Kaukinen, hyl, video: tässä hyllytettiin kepeillä mitkä mentiin seinään. Itse sisäänmeno oli haastava, varmistelin sen tekemällä takaaleikkauksen, sylkkärityylinen ohjaus treeniin. Se onnistui. Mutta sitten Gava ei mennyt loppuun asti. Tätä on tapahtunut treeneissäkin, täytyy oppia menemään riippumatta mun sijainnista tai vaikka seinä tulisi vastaan tai putken suu/keskikohta.
Okserin rima tippui ja suoralla ehti pinkaista takaaleikkaus hypyn ohi. Ekan 5 hypyn jälkeen loppurata sujui "nollana" 19sek lähtien. Siinäkin oli haastetta kaikilla ennen puomia olevissa kuvioissa. Kun ohjaaja oli tehnyt takaakierron "silmukkamaisesti" ja lähti liikkumaan jos se yhtään vilkaisi vasemmalle missä lähellä oleva hyppy oli, koira meni sille lukien sen persjättönä. Osa koirista jäi myös lenkittämään. Tai sitten persjätön tai takaaleikkauksen jälkeen meni pitkäksi ja kävi kepeillä (5m?). Kaikki ei takaaleikkauksella irronnut muurille asti joka puomin toisella puolella. Käännöskäsky ja käännös ennen A:ta sujui kivasti. A:n tuli ravilla.
![]() |
Gavalla meni aikaa kiellossa 2-3sek |
![]() |
Kiellossa kepeillä meni aikaa 2-3sek, juoksareille (?) olisi silti hävinnyt jopa 5-6sek |
Läksyksi
- pakkovalssit liikkeessä ja lähtönä
- kepit päin seinää
- kepit terävään umpikulmaan, itse jäljessä
- okseri vinosti? tai kepeiltä terävän kulman jälkeen (3 radalla oli ok)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!