Siirry pääsisältöön

Agilitytreenejä eo-karsintarataa by Nova ja Gavalle nollatreeniä

AGILITY

PE iltana treenattiin Josefinan ja Raimo bc:n sekä Annan ja Soma bc:n kanssa AST:n kentällä (jäi kirjaamatta). Puolessa tunnissa rakennettiin kolmistaan eo karsintarata, joka oli Jari Tienhaaran käsialaa, kenttä pienempi niin piti pienentää jotain välejä. Ajattelin alunperin sitä Gavalle, mutta G:llä oli kisat tulossa viikonloppuna niin Nova pääsi. Gava teki takaakierron, kontaktit, ja keppikohdan. Kaikki sujui, paitsi takaakiertoon meno, putki syötti hypylle. Paitsi jos olin tönäisemässä.


Novan koko treenivideolla. Saksalainen oli meidän mittasuhteilla vähän huono ellei takaakierto toimiva. Pyörityksestä ehdin myös hyvin jatkoon ja Josku kokeili in-inillä. Nova tuli nätisti muurilta, kun toinen bortsuista meni ansaputkeen. :D

Keinulla taisi lähteä ennen vapautusta, kun toisella kerralla otin sen ratapätkään mukaan. Enemmän ohittamista ja myös jollakin toistolla radan yhteydessä.

A:n juoksukontaktin käännöksistä sanoin, ettei osata ja ne opettamatta. "Suostuin" sitten ottamaan ne kaaren kanssa tai päädyin siihen. Kokeilemisen arvoista myös laittaa siiveke reunaan, miten Raimo teki. Oli myös eroa, että näytänkö Novalle mihin sen pitää juosta tai enkö näytä. Toki aina ei ehdi. Jälkikäteen ajattelin, että tottakai meidän pitää niitä treenata! Milloin muuten ne opittaisiin!



KE SAIJAN TREENIT - GAVA 

Käytiin ensin kohtia radasta läpi ja yritin jättää tekemään niissä kohdissa kuin pystyi. Lyhyinä pätkinä koko rata sitten yhdistäen vähän pidemmiksi pätkiksi. Lähes kaikki ok. 
- Vain 20-22 pätkässä valssi kohti koiraa, että jarruttaa hyppyä 20. Sitten vastakäännös 21 ja pääsin siitä hyvin liikkeelle. Peruskäännöksellä 21 lähti kaarrattamaan hyppyä 11 kohti ja tuli oikean hypyn ohi.
- 15-17 kuulosti hurjalta tehdä persjättö okserin jälkeen. Ekalla yrityksellä, Gava lähti 9 hypylle enkä saanut otettua haltuun kun oli niin kaukana. Se yllättäen sujui, kun otin etumatkaa keinulta, hyvin Gava sen teki vaikka olin keinun alussa. Kerran rima 15 kun jäi jälkeen ja oli vähän seläntakana (katse muistettava). 
- Ekat kepit takaaleikaten, lähti vähän liikaakin vasemmalle kunnes bongasi kepit, no oli ainakin helpompi. Kesti mun sivuttaissiirtymisen, mihin se keppien lopun ongelma kadonnut? Kokeilin sitten pyörittäen 10 takaakiertoon ja kepeille, kun olin 2-3 kepin kohdalla niin sujui ja koirasta katsoen näki oikean sisäänmenon. Kisoissa oon vaan sijoittunut väärin, nytkin tuntui että mahtuisi mennä väärin, muttei koiran kulmasta katsottuna. 18 hypyn takaa onnistui myös lähetyksellä, kun tiesi missä kepit on. :) ja leijeröiden hypyt. 
- 24-27 oli vaikea, tai koska koira tulee kovaa, pitää kasata 25 hypylle ja kääntyä mun liikkuessa 26, jossa päällejuoksu ja pitää ehtiä alta. Yritti alkuun kaarrattaa hypyn ohi, mutta taistelin sinne. Kokeiltiin, että kävin vähän jarruttamassa 25 hypyllä lähempänä. Onnistui vaikka vähän laajemmilla kaarroksilla. 
- Muurille 30 pyöristettävä, kääntyi hyvin putkesta 

16 oli okseri
Sitten nollatreeniä! Näitä tehtävä lisää. Rata tuntui aika kivalta ja suht helpolta viime viikkoiseen. Hyppy rykelmässä piti vain muistaa mihin mennään. Edellinen koira teki stiplusta alkuun, kun oli myös osaavampi. Kokeiltiin myös tätä, mutta Gava alkoi jo väsyä ja tiputti toistamiseen 6 riman, jota ei aiemmin. Meni nyt sen tiukemmalla käännöksellä, alussa meni kaarroksen lenkittäen jolloin helpottui, pienet siivekkeet hypyssä. 
- Kerran olin saada koiran hypylle 5, väärä jalka ja hätiköin, saman tyylinen oli kisoissa, treenisuorituksissa tässä ei ollut kertaakaan ongelmaa. 
- Kun oltiin kolmesti menty lähtöön niin aloitin 4 hypystä. Vedettiin rata läpi 31 asti, kepeillä oli tullut joku rytmivirhe että skippasi 2 väliä, mietin että meni vähän hassusti mutten huomannut ja jatkoin. Muuten meni puhtaasti. 

Mutta selkeästi, kun tuli pidempää pätkää alle niin Gavankin vire nousi. Ja itse ohjaa ehkä eri tavalla, kun ajatukset on myös jatkossa. Pätkissä ei tarvitse miettiä ehtimistä jatkoon. Nollatreeneissä ehkä ahdistavinta se, jos tulee stipluja ja pitää kyllä muistaa pitkä rata. Välillä niitä on pakko tehdä, että saa lähemmäs kisatilannetta. 

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Lenkkipäiväkirjaa

Voisin pitää vähän tilastoa Ruutin edistymisestä (toivottavasti) Aamulenkki : yksi tappelu uros russeli tuli vastaan rähisten ja kulman takaa etten kerennyt ottaa Rasmus lähelle (fleksi), Ruuti oli suht lähellä mutta kun kelasin Rasmusta tuli tappelut. Yritti toistensa päälle ja Ruutilta lähti pantakin niin vedin niskasta sen kauemmaksi. Kokoajan murisivat toisilleen. Kaksi onnistuutta ohitusta, molemmat eripuolin. Yksi Ruutin tuijotus, rupesi murisemaan, menin tekemään siitä lopun. Yht: 1xtappelu, 1x tuijotus, 2x onnistunut ohitus Päivälenkki: Onnistunut kapean polun ohitus, vedin Ruutin seläntaakse tiukalla remmillä ja Rasmus edessä. Tein samalla tapaa ohituksia, Rasmus ei paineistu ja saa mennä vanhempana edellä. Ruuti mun takana ja pystyn pitää sen seläntakana. Muut ohitukset sujui ja yhdessä saivat vähän seurustella, Ruuti murisi niin Rasmus pääsi leikkimään. Ruuti meinasi ensin huutaa ja kiskoa, mutta pidin istumassa käskyn alle, siitäs sai. Yht. 5x onnistunut ohitus. Tä...