Siirry pääsisältöön

Novan ekat 3lk agilitykisat ja haasteita

Flunssa meinasi iskeä ja samalla oli Lohjalla agilitykisat Novan ja Gavan kanssa kolmosissa. Novan ekat 3lk kisat. Gava oli luokassa n. 14 ja välissä oli 25 koiraa. Tuomarina Mika Kangas. Lämmintä juomaa ja lääke kisapaikalla niin ihan hyvin mentiin. Oli vauhdikkaita ratoja, enkä ehkä ihan normaaliin tapaan jaksanut ainakaan ekassa juosta.

Tuloksellisesti 6x hyl. Mutta oli siellä siistejä pätkiäkin ja oli paljon kohtia mihin hyllyttää.

Gavan radat sain videolla. Novaa en, kun oli niin lähellä tuttujen ratoja.

Novan kanssa ekalla radalla 
- oli sivuttaisetäisyyttä suoran putken takia, joka tuli molemmin puolin n. 2m A:n molemmin puolin. Kontaktivirhe, hyvin haki vähän sivuttaisetäisyydellä A:lle.
- kepeillä kesti vedätyksen, suora putki, muurille suoraan putkesta ja takaakiertoon. Tuli putkesta mua kohti, mutta sain korjattua muurille. Sen jälkeen koira hukkuikin vähän takaakierrosta, taisin tehdä yhden suunnittelemista ohjauksista, takaakierto vastakäännös vaikka se olisi ollut lähinnä Gavalle. Kääntyi liian hyvin ja keinun ohi (ansaputki oli laskeutumiskohdassa). Korjaus keinulle ja ehkä oli siinä hätäinen?
- Sitten piti vaihtaa taas puolta ja ajattelin takaaleikkausta, Nova ei ollut samaa mieltä ja tuli vain mua kohti joten pyörähdin siitä valssin.
- yhteen putkeen lähetykseen ja hypyn leijeröintiin ei suostunut. Oisin voinut tajuta kiertää hypyn, mutta Gavalla taas tämä toimi..
- putkesta putkeen (pimeä kulma) ei suostunut irrota, aavistuksen mun varpaat oli kääntymässä tai en ihan sisäänmenoon tähdännyt, kun piti ehtiä jatkoon. Korjaus lähetys.
- in-in tyylinen sujui, ansaputken ohi, nätti käännös. Takaakierto työnnön tavoin, tuli niin läheltä että rima tippui? Puomilla teki nopean 2on-2offin ja jatkoi matkaa.

Nova tokalla radalla
- agirata toiseen suuntaan vähän sujuvampi näin
- puomin alastulo oli hätäinen, lähti ennen lupaa mutta koski kyllä (tähän piti tehdä päällejuoksua)
- kolmen hypyn kuvio meni aika nappiin, samoin putkesta putkeen irrotus. Tähän suuntaan pääsi "suoraan putkeen".
- okserin jälkeen kyseli vähän takaakiertoa, kun ajautui vähän huonoon kohtaan. Keinulle vähän päällejuosten ja taisin astua tassulle. Malttoi jarruttaa keinulla. Muurin käännös ok, takaakierto, suoraan putkeen ja kepeille. Nova juoksi kohti tuomarin jalkoja ja siitä sitten kääntyi oikein kepeille. Lyhyeen putkeen sanoin käännöskäskyn ja tulikin niin tiukasti sieltä. Juoksi A:n sijaan putkeen. Tässä oli vielä enemmän sivuttaisetäisyyttä. Korjauksesta oli myös juosta putkeen. A:n alastulo näin yksittäisenä oli hyvä.

Novan kolmas rata:
- Alussa oli niistomainen kohta, menin valmiiksi sinne. Nova otti kiellon ja haukkui mulle kun ohjasin niin epäselvästi. Gavan kanssa toimi tosi hyvin. Nova olisi vaatinut sitten liikettä enemmän.. Osa vaan meinasi lähteä putkeen, joka oli vieressä. Oli sitten niin lähellä hyppyä, että rima tippui, kun korjauksesta hyppäsi.
- muurille käännöskäsky ja kääntyi pienesti. Haki suoraan putkeen. Gavan kanssa ehdin persjätön (ja törkkäsy kepeille epäonnistui), mutta Novan kanssa tuntui etten ehdi. Nova kuitenkin hassusti juostessa vaihtoi puolta mun seläntakana ja haki oikein kepeille.
- käännöskäskyllä hypylle, sekin hieno ja putkeen.
- suorasta putkesta pituus oli vähän päällejuoksumainen, ehdin vähän jäljessä/rinalla ja Nova ei tykännyt epäselvästä ohjauksesta. Sain siltä haukut ja korjauksella meni pituudelle.
- Hyppykaari onnistui.
- tein persjätön ennen yhtä viisto hyppyä, siitä piti viedä putkeen ja sanoin "tässä" kun vieressä oli ansahyppykin. Nova kääntyi niin tiukkaan kohti ja hyppäsi sivussa olevan hypyn! Sen jälkeen loppu sujuikin oikein, myös suoranputken toka sivussa olevan hypyn takaakierto.
- Loppusuorakin oli ok, toki sanoin siellä jes ja tuli hyppimään lähelle. Mutta hihnanotosta lähti jo eteenpäin kun tiesi lelun odottavan kulman takana.



Gavalle radat oli vähän lepakointia esiin tuovia.
- Ekassa ajautui takaakiertoon, kun valssasin hypylle huonossa kohtaa.
- Tokassa lenkitti okserin ohi ja jouduin korjata sinne.
- Kolmannella radalla kepeille ehdin persjätön, mutta sisäänmenot ei sujunut. Vauhtikaaressa niin, että juoksi putken ohi ja jatkoin siitä. Putkesta putkeen kohdassa ehti myös aika pitkän lenkin.. Lopussa myös luukutti suorasta putkesta väärälle hypylle eikä kuunnellut kutsuja.
- kontaktit hyvät
- kepit 2/3 sujui

Gavan radat
Novalle vaikeata 2 niisto ja kepit Gavalle

Kommentit

Luetuimmat:

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Hakua, esineitä ja tottista sekä vauva kuulumisia

Vauvakuplasta on päässyt irtautumaan kauppareissujen lisäksi myös ekoihin treeneihin. Ikää nyt kohta 6kk (2.10). Ihana päästä metsään ja vähän treenailemaan!  Kotona vauvan ja koirien kanssa on sujunut ihan hyvin. Gavaa ei haittaa jos vauva oleilee lähettyvillä. Luulen kuitenkin että tilanteen näkee paremmin sitten, kun oppii ryömimään. Tofu kerran murahti mökillä, kun kannoin vauvaa ns kävelyasennossa sen ohi. Tofulla ollut tapana murista muillekin lapsille jos ne lähestyy ja se lepää jossakin. Pitää koittaa opettaa, että väistäisi muualle. Ja leikkiaitaustakin löytyy sitten avoimen alakerran rajaukseen..  Ma 13.7 Tottistreeneissä käytiin ekana nurtsilla Malminkartanossa. Istu ja maahan erottelut sekoittui. Muuten meni suht hyvin pitkällä nurmella. Su 9.8 haku uudessa paikkaa Erjan mökin lähellä Nurmijärven Herusissa. Tofu oli tosi hyvä! Yhdessä taisi kääntyä silmukan ja vikalla maalimies oli aiemmalla piilolla, mutta löysi silti. Haukut oli hyviä.  Su 23.8 esineruutua...