Siirry pääsisältöön

Viikon treenejä ja kuulumisia: agi, toko ja haku sekä kuvia

ILMAISUA, AKSARATAja STOPPIA - Nova
MA ilmaisutreeni 
Äiti maalimiehenä, heitin rullan jalkoihin, Nova hakemaan ja etenin samalla. Ensin pellolla lyhyellä matkalla. Palkkasin kun toi sivulle. Unohdin jännitteen.

TI agirata kisamaisesti Novan kanssa, tein vähän vaikean harjoituksen esimerkiksi agilityyn tutustujille. Kepeillä korjaus, puomille olin myöhässä näyttämässä (saksalaisesta), takaakierrossa rima (valssasin edessä). A:n juoksari oli ehkä rajalta? Keinulla Nova koski kyllä hyvin muttei lähtenyt luvalla.

Ti luoksetulon stoppia Novalle
myös seurausta. Videolla myös joltain kerralta tunnari pihalta.

AGI Gava & Nova
To agility Marjon opissa 

Nova
+ ekat kepit
+ aan juoksari

Puomin ylösmenolla jos vedätin tuli ylösmenon yli tai rajalle. Kaarien kanssa voisi tehdä nimenomaan noita vedätyksiä.

Gava
+ in-in kohdat
+ kontaktit 

Novalle oli haastava in-in 5-6 väli. Hyppäsi sen verran ristiin ekan hypyn, että ajautui helpommin takaakiertoon. Itse olin myös liikaa lähellä koiraa vaikka A syötti hyvin hypylle 5.

Molemmille keppien hakua, Nova meni hyvin kun saatoin lähemmäs 20 (sitä ilman haki puomia). Gava taas juoksi 8 kohdassa hypylle, kunnes otin "tähän" ja kepit. Ja 20 kepeillä meni putkeen, sitten väärästä välistä sisään. Molemmilla oli 1 ohjuri molemmissa päädyissä. Nova kesti hyvin sivuttaisetäisyyden lopussa (unohdan treenata sitä, onneksi Marjo kysyi kokeilemaan). Mutta Gava taas kerran hyppi lopussa ohjurin ja ei mennyt loppuun asti. Toiseen suuntan myös Gava kerran jätti vikan välin välistä.

Molemmilla oli haasteita 13-15 kuvioon. Nova helpommin tuli ekan hypyn väärinpäin. Putki kun syötti väärin. Ja huomasi myös, että tässä kohdin itsenäisellä takaakierrolla olisi helpottunut oma liikkuminen seuraavalle hypylle. Gavan taas sain takaakierron sijaan kepeille, kun jäin katsomaan hetkeksi että tuleeko oikein enkä näyttänyt mihin rata jatkuu. Vaikea oli myös ehtiä 17 takaakiertoon. Gava taas ekan kerran jälkeen 15 hypyltä lähti myös hypylle 1, putken sijaan.

Novan kanssa oli haastava myös 27 putki A:n alla ja rengas, ekassa ei irronnut, sitten irtosi lelulle. Novan palkkaukset pyrittiin niin että lelu lensi linjalle kouluttajalta. Ei niin että olisi ihan selkeänä "targettina" vaan heittona (paitsi renkaalle meno).
sis.vaikutteita Max Sprinzin seminaarista


TOKO & ILMAISUA - Nova 
To illan hakuilmaisu & tokotreeni Novalle. Pitkästä aikaa Wilman ja pon:ien kanssa! :) 

Rullailmaisu
1. matkaa noin 10m, heitin rullan Wilman jalkoihin, Nova hakemaan "ukko" ja sivulletuonti, "irti" ja palkkasin itse
2. kasvatin matkaa vähän joka toistolla. Tässä vielä heitin rullan. Wilma vaihtoi myös paikkaa vähän eteenpäin. Ja joko istui tai makasi alustalla.
3. maalimies oli varjossa ja aiemmin meni lenkkeilijä takaa ohi. Nova ei ekalla lähetyksellä löytänyt n. 20-30m matkalta. Tokalla löytyi. Mutta taisi lähteä ennen kuin löysi rullan. Kävelin tai hölkkäsin aina kolmiomalliin.
4. pisto taisi tulla ekassa taas ilman rullaa, ei malttanut etsiä. Rulla oli jossain nurtsilla lähettyvillä. Joka kerralla otti kontaktin maalimieheen. Toistolla sujui hyvin.
Näköjään vaikka kuulostaa helpolta niin matkan kasvaessa ei ollutkaan enään niin helppoa.

Ruutu: Kokeiltiin miten sujuu. Jäi etureunaan. Toistoissa näytin paikan, kun alustaa ei ollut mukana. Saatiin paikkaa taaemmas. Vikassa lelu ja n. 25m. 

Luoksetulon stoppi: Eka vähän epävarma, heitin lelun kun pysähtyi. Toinen oli jo parempi. Hiekka ei ollut niin pehmeätä kuin millä yleensä on näitä tehty. Ja oli siis suullinen ja kroppa-apua. 

Kaukot: Tämä olikin vaikeata, tokokentällä kaiken hauskan jälkeen! Luopumista samalla. Ja koti käytävällä toki mennyt paremmin. Saatiin namiavuilla sujumaan m-s-m vaihtoa. Monesti steppaili helposti sivuun.


PE Paimennusta Iitissä 
Gavan mielestä parasta ikinä. Käytiin paimentamassa isoa lammasporukkaa, eniten ajoa. Samalla Gavan tuli ajaettua lampaat portin läpi paristi. Kerran jakoi myös ison lauman vahingossa.

Step oli myös toisen viikon meillä, Gavan vanhempi ja viisaampi henkinentuki.
Syyskuvia omista ja hoito/lainakoirasta

Gava korkkasi myös talvitakkikauden, kun aamulla oli 1 aste ja se tärisi softshellissäkin. :D Edellispäivänä käytti myös Ruutin bottia, vatsaremmi sopi solmun kanssa.

Gava sai perjantaina päättää hyppääkö autoon Novan vai Stepin viereen. Meni Stepin kanssa samalle puolelle. Tytöt on myös aika samantyyppisiä, kaksi kilttiä joita ei paljoa tarvitse komentaa. Gavankin kanssa mennyt helpommin, eikä se ole ollut nyt niin herkkä ja pelännyt vähemmän. Gava on pyytänyt Steppiä leikkimään tai kyttäleikkiin. Step on arjessa ehkä helpoin koira kuin mahdollista. Koiran ohituksissa ei noteeraa mitenkään toista. Ruuti remmiräyhään tottuneet lyttykuonot on ihmeissään, kun samannäköinen koira ei korviansakaan hetkauta. :)

Kommentit

Luetuimmat:

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Kaksi pontevaa poikaa

Heräsin aamuyöllä Gavan läähätykseen ja paniikki oli iskeä. Oltiin laskettu ti-to välille syntyminen. Lisäksi edellispäivänä oli kahdet juhlat, jolloin en ehtinyt niin seurata Gavaa. Olin laskenut myös että ehditään pentuaitaus rauhassa kasata sunnuntaina, milloin ei ole mitään muuta. Heräsin sitten klo 4 ja aloin etsimään kuumemittaria, välillä piti istua lattialla (huippasi) kun nopeasti heräsin sängystä ja meinasi tulla paniikki jos synnytys alkaa ja kaikki on vaiheessa. Paniikissa etsin kuumemittaria parista paikaa (kassitkin oltiin vain pikaisesti käyty läpi ja tavarat kasassa. Henkka heräsi siihen ja itse vähän rauhotuin, kuumemittarikin löytyi. Oli 38 astetta, mutta kun olin laskenut lämpöjen mittailut sunnuntaista eteenpäin ei tiennyt, oliko lämmöt käynyt jo alhaalla. Kasattiin aitaukset paikalleen ja häkki. Ohjeista katsoen mitä mitenkin. Kaikkea ei siinä paniikissa huomannut, esim lainattiin oma pressu alle ja vaippoja ei löytynyt niin mentiin paperilla ja pyyhkeillä. Soitin ...