Siirry pääsisältöön

Korson porsailla hakuilemassa ja kraniossa

SU hakutreenit Korson puomilla,
tai puomiahan siellä ei enään ollut oli vain betoniporsaat. Porukkaa oli aika paljon, mutta koirien vuoroilla saatiin olla ilman irtokoiria ja lenkkeilijöitä.
Mukana oli Minna ja bc Sisu, Sari ja mudi Keijo sekä Bigi ja sakemanni Frida.

Pohdin canis risteilyn väliltä, mutta päädyin sitten kun meitä oli silloin vielä 3 siihen että otetaan "perinteisemmin". Lämpötila oli ulkona +9 ja oli ihanan lämmin keli treenata eikä syksy/talvi ole ötököitä. Varsinkin eiliseen nollaan ja varpaiden jäätymiseen verrattuna. Ja piilolla sai pötkötellä lämpöalustan päällä varvikossa.


1.pisto: Ekan maalimiehen piiloon menon Nova näki osittain. Se nosti vähän kierroksia.. Lähti hyvin, mutta juoksi ehkä 50m? Sitten kääntyi väärään suuntaan ja tuli pois. Menin kahdesti lähemmäs, että lopulta lähetysmatka oli varmaan maalimiehelle laskien 40-50m. Maalimies oli kaatuneen puun takana ja kuusien välissä, missä rinne laski myös jyrkästi. Vikassa meni rinteen alapuolelle ja sai hajun.

2. pisto: tähän haamu, kun taaempana oli tie. Täydellinen pisto, näkyvyyttä oli hyvin.

3. pisto: kokeiltiin tätä myös ilman apuja. Ihan suoraa pistoa 20m, kunnes kääntyi polun myötä kohti ekaa pistoa. Tuli sitten pois. Uusi lähetys (ilman apuja molemmat) nyt juoksi vähän eteenpäin ja sai sieltä hajua ja palasi vähän taaksepäin. Löysi maalimiehen. Kuulemma kuuluu selkeä nuuskimisen ääni, kun saa hajun. :D

4. pisto: tähän tuli myös haamu, mutta ei varmaa näkikö. Koska juoksi suoraan 20m, kunnes kaartoi aiemmalle pistolle. Sieltä kuitenkin jatkoi etsimistä ja löysi maalimiehen. Sentään ei luovuttanut ja teki töitä.

Suorapalkat maalimiehillä ja namin kopittelua. Lopuksi sai lelun.

Tämä ja viime kerta oli idealla, että jos tuntuu että tarvitsee apua niin lähetän lähempää. Nyt 3 ja viime treenissä 2 sai tehdä itse töitä ja hoksata mistä löytyy. Vaikkei se ihan täydellistä suoraa pistoa ollut. Mutta ehkä alkuun tärkein on se idea, että ukko nousee ja että käyttää nenää. Ja ohella saa avuilla suoria. Vaikeata itselle antaa koiran tehdä töitä ja tehdä ei niin täydellisiä pistoja. Mutta kuten viime leirillä kuuli niin tärkein on se, että maalimiehet nousee ja koira käy alueen läpi. Gavan kanssa ehkä liikaa tuijotti hienoja pistoja.. Novalla on oma-aloitteisuutta, kun ei vaan tapa sitä liialla hallinnalla.

Luin Sporttikoiran hakuartikkelin Norjalaisesta (?) kisaajasta, kuulemma opettaa kaiken yhden maalimiehen avulla tai yksinkin. Sitä ei avattu, miten se tarkemmin onnistuu. Suomessa tietää, että jotkut on opettanut ämpärin kiertoa tai ämpärillä ollut palkka. Toki myös esine-etsinnät jossa vahvistaa suoraa pistoa. Ne on taas unohtunut arkilenkeiltä..

Lenkki ennen treenejä, Gava, Stepistä pilkottaa pinkkiä ja Nova puskassa piilossa. Tämä oli keskilinja. 

Ti iltana 19.11 oli molemmille Gavalle ja Novalle hieronta/kranio

- Novalla oli vähän poikkeuksellinen jumi oikean reiden yläreunassa, lihaksista pallomainen kohta. Joka ei ihan helpolla auennut, mutta sai lopulta sen auki. Ei taipunut jalka myös taakse normaalisti. Mietin mikä voisi olla niin ainut mitä keksin oli, kun Nova sai ehkä tällin selkään kun toinen tolleri hyppäsi päälle ja tuli "pommina selänpäälle". Muut jumikohdat oli aika normaaleja. Etuosassa lavan seutu tuntui alkuun tosi jäykältä, mutta aukesi nopeasti. Nova oli niin hienosti taas hoidettavana ja silmät lupsui. Sannalla ei ollut ihan paras housuvalinta, mustat velourit jotka imikarvaa.

- Gavalla oli rintarangan alareunassa jumia, jota kääntyi monesti katsomaan. Sitten oli samassa kohtaa kuin aiemmin "takapuolen päällä" suunnilleen kohdassa mistä tykkää rapsutuksistakin kalvokireyttä. Tämä on joka kerta toistuva juttu, toki se jännittää myös vähän käsittelyä ja tykkää vetäytyä kerälle. Sama ollut muuallakin käydessä. Kuitenkin loppua kohden ei reagoi niin voimakkaasti ja pysyy välillä suoranakin. Samoin alavatsan puolella oli jumia "vastapäätä" kohtaa.
Venyttelyä namin perään, toinen käsi takajalkojen edessä. Sekä kohdan silittelyä tasaisella kämmenellä vastakarvaan.

Molemmilla oli vähän normaalia enemmän kireyttä.

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...