Bordercollie
BH RTK1 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutaja
TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

5.11.2019

Saijan agilityssa tuuraamassa

AGILITY
Tiistaina oltiin aksatreeneissä Saijalla. Tein molempien kanssa 10+10min. Alku oli kisaradasta, siinä oli apua in-in käskystä kahdessa kohtaa.

Nova teki ensin kierroksia oli taas aika paljon, joten uusin lähdön pyörimisenkin kun meinasi mennä jo edeltä istumaan nenä toiseen suuntaan kuin mulla.

1-5: ekat meni tosi hyvin. Nova tuli kiltisti myös 3 hypylle. 4 hyppy oli epävarma, mutta in-in käskyllä tuli hyvin. Sitten kääntyikin niin voimakkaasti mua kohti, että takaakierron sijaan tuli hypyn edestä. Vasta kun saattelin vähän liikaakin kiersi hypyn takaa. Siitä ei olisi takaaleikkaus putkelle onnistunut. Sai palkan kuitenkin takaakierto hypyn jälkeen. Nova ei edes noteerannut putkea reunassa, kun joku bc taas otti sen ansan. Kerran sanoin kunnolla, kun tiputti peräkkäin kaksi rimaa, koska oli niin kiireinen muka, sen jälkeen keskittyi.

5-8: yritin jäädä putkeen lähetyksessä hypyn tasolle mutta kääntyi enemmän kohti A:ata. Tai saateltuna onnistui. Ei ollut järkeä leijeröidä Novan kanssa, kun pitää työntää myös hypylle ennen puomia.

9-10 pimeäputki kulma sujui hyvin, Nova ohitti namimaatin ja totesi, että kyllä hän osaa! Pois tieltä! Namimaatista oli myös kaukosäätimestä patterit loppu, joten ei tullut tuttua ääntä palkatessa (kouluttaja tiputti namin). Nova sai tässä kerran lelun ja vähän revitellä sen kanssa.

10-12: kepeille meno sujui hyvin. Jätti vikat 2 keppiä, kun olin takana. Tuin seuraavassa vastakkaisella kädellä ja pystyin jättäytyä.

13-16 en ottanut Novaa tiukasti ja hyppäsi 13 hypylle viennissä myös viereisen hypyn. Jatkettiin vain. A:n juoksarista palkka edessä.

30-32 ekalla kerralla kepeillä tuli joku ajatusvirhe, jäi katsomaan jotain sivussa. Toisella ok ja tein persjätön. Yritin jatkaa hypyn takaakiertoon, mutta laskeutui riman päälle.

33-36: namimaatti oli nurkassa. Takaakierto oli ok, putkeen lähetystä yritin tehdä taas hypyn tasolta ja meinasi kääntyä sen sijaan taas hypyille, jotka oli mua lähempänä. Kolmannella alkoi irrota sinne. Otin hypyn 35 in-in tyyliin, ottaen vastaan ponnistuspuolelta.

Vähän väriloistetta tännekin :D

Gavan vuorolla

Kepit: avokulma terävästä kulmasta, sujui yksittäisenä ja hypyn kautta. Jes! Periaatteessa samaa kulmaa oli viime viikolla 3 treeniä ja nyt 1. Hyvä vahvistaa kuurina. :)

1-5: Ekassa Gava sujahtikin ansaputkeen 11 hypyn 2 jälkeen. En tuollaista tajunnutkaan! Toki siinä oli käännöstä ja omaa liikettä. Tein vastakäännöksellä sekä niin, että kutsuin "tule".
Seuraava vaikeus olikin hypyllä 4 eli in-in, ekassa luulin että ohjasin mutta varmaan kävi niin kuin mitä katsoin aiemmalla koiralla. Jotenkin ajatteli, että oli loiva ja helppo (kuten Novalla..) mutta koira laskeutuu jo väärälle puolen estettä. Takaakierto 5 oli sentään helppo. Ja leijeröinti.

Puomilla juoksin ohi ja kesti sen, siitä palkka.

9-12: kepeillä meni pariin kertaan 2-3 väliin koska tuli kovaa. Paras oli tiukka käskytys "kepit" tai "Gava" kepit.

13-14 ja esteenohitus, palkka Aan suuntaan. Teki tiukkaa tulla hypyn 15 ohi, lenkitti aina metri sen siivekkeestä. Palkkasin liikkeestä leluun. Näitä lisää! En keksinyt muuta kaarikohtaa, missä esteen ohitus.

A:an kontakti hyvä. 18-21 oli hyvä, kun otti ekan pyörityksenä. Haukahti 20 hypyllä, kun olin edellä.

20-23: hyppy, takaa, putkeen ja käännös putkesta ulospäin. Ehdin sen verran edellä, että kääntyi oikein ja käytin ääntä. Novan kanssa ei tullut testattua.

30-32: hyvin tuli hyppyjen välistä kepeille, kun leijeröi hypyn. Persjättökokeilut epäonnistui, vaatii ohjurit. Ekasta valssistakin yritti pois. Seuraavan tein viime tinkaan ja hidasti miettimään. Valssissa pystyi myös tehdä lopullisen kääntymisen myöhemmin. Näitä lisää! Jätettiin tällaiseen.

Palkkasin aika monen kädestä.

Treenaa: 
- Gavalle kepeillä edessä puolenvaihtoja
- Esteenohitus kaarrella + omaliike

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!