Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

13.11.2019

Tokoa agimestan kimppavuorolla

Maanantaina lähes yökyöpelinä klo 21-22 Agimestan tokovuorolle 5e/krt. Siellä olikin porukkaa, joten häiriötä sai.
Aloitin Gavan kanssa joka ihan hyvä, silloin oli enemmän ryysistä kuin lopussa. Ehdin alkuun tehdä kierto-ohjatun. 


Gavan kanssa
Kierto-ohjattu: (kasasin setin Gavan nähden) ensin hypyillä kapulantuontia. Ekassa meinasi juosta väärälle. Muuten hyvin. Erikseen kierto kertaalleen (sain varoitettua muita) ja vauhtipalkkasin. 

Eteenmeno ja ruutu: ensin eteenmeno 7m? Hyvin ja kävin palkkaamassa. Jätin salaa lelun ja se hukkui hyvin reunalle. Hyvä yllätyspalkka. Ruutu vähän lyhyemmältä matkalta ja alusta apuna. 

Jossakin oli vähän epävarma ja vauhti hidastui mutta teki. Omat käskyt oli joissakin hiljaisempia? Häiriö ja pääosin vieraat ihmiset oli hyvää häiriötä itselle. Gava teki hienosti, taukoonkin nähden. 

Merkki ja ohjatun suunta: hetsattuna merkille, kävin varalta näyttämässä kun taustalla oli myös kiertotötsä ja koira. Stoppi ja leikkiä siinä paikassa. Ohjatun vasen niin, että jätin Gavan lähemmäs kapulaa. 

paikkis yksin: Muut treenaili, mutta jätin Gavan hallin reunaan istumaan. Palkkasin 1min istumisen. Menin vielä piiloon. Sitten siitä maahan ja vähän aikaa makuuta. Palkkasin koiran luokse. Hyvin pysyi ja rauhassa.

Treenaa:
- kaukot
- zeta
- luoksetulon stoppi
- eteen pidempi matka, korjaukset?
- kierto-ohjattu valmiina (merkin bongaus ja nouto-osuus eri kulmista ja eri kapulan kohta)

2018 Loviisassa


Novan kanssa 
(lopputunnista alkoi jo hiljentyä, mutta oli häiriötäkin, ei haitannut Novaa, vain namipalkkaa)

kierto kapulahäiriöllä:
- ekoissa yritti noutaa (matkaa tötsälle 5m ja kapulat 2m välein)
- mentiin kapuloiden väliin, siitä kierto ok
- sitten kapuloiden edestä kiertoon, nyt ohitti hyvin kapulat.

ruutu paikanhakua alustalle:
- vein ruudun eri sivuille ja käskin korjaamaan paikan ruutuun. Namista luopumista ruudussa.
- seuraavalla kerralla myös ilman alustaa, tai vuorotellen. :)

ohjattu keskikapula ja vasen:
- vein keskimmäisen ja vasemman. Nova seisomaan lähelle vasenta ja näytin sen vielä. Menin itse keskimmäisen linjaan ja pyysin tuomaan vasemman. Hyvin. Sitten keskeltä lähetys noutamaan vasen ja sekin sujui.

paikkis pääosin piilossa:
- maahan hyvin ja palkkasin odottamista (oltiin ekana rivissä)
- olin sen verran kulman takana että olin piilossa mutta kurkin välillä Novan nähden tai ehkä saattoi näkyä olkapäätä(?). Tietoisesti näin että tietää että olen "piilossa" mutta kuitenkin paikalla. Minuutin kohdalla välipalkka. 2min kohdalla kehänauhan viereen, koiran taakse ja viereen. Kesti hyvin takana kävelyn. Palkkasin maahan. Käskyllä sivulle, ei häirinnyt muiden käskyt.

zeta/L istu ja seiso: Ekassa istumaan pysähdyksessä hidastin selvästi. Tokassa en niin. Merkit ei haitannut, lähinnä itsellä oli taas pohtimista kummalla puolella pitikään kulkea merkkejä. Seisomaan stopissa ekassa istui, muistuttelin käsiavulla ja sitten sujui (toisella L:n sivulla).

tunnari: otin ruutunauhan minkä alle oma. Jätin väärät rasiassa ja vahingossa puiset tunnaripihdit. Ekalla Nova toi pihdit, tiputti matkalle mutta toi loppuun. Ihan oikein, kun niissäkin mun hajua! Seuraavalla etsi oman ruutunauhan alta. Tämä riitti häiriöön ja uuteen paikkaan. :)

seuraus:
- seurausta kohti peiliä ja suoran perusasennon palkkaus, vähän seurauksessa aukeaa..
- sivuaskeleet hyvät!
- hitaassa täyskäännökset, näitä useampi jota palkkailin

kaukojen eka nousu istumaan: 10m oli liikaa, nousi seisomaan. Samoin 7m. Varmistin n. 4m päästä ja sujui. Sitten päästiin n. 7m mutta siellä oli vähän erinäköinen siirto. Näitä täytyy siis tehdä. Voisi yksittäisenä ottaa myös istumasta maahan (helpompi). Seisomiset on vielä ihan vaiheessa..

Treenaa:
- seuraus käännökset, peruutus, suoruus
- kaukot
- ohjattu
- tunnari
- luoksarin stoppi, erikseen jättö
- piilo paikkis
- kierto-ohjattu
- metsku, hyppynouto

Ehdittiimpäs me ja kaikki putkeen. Virtapiikki jaksaa tehdä töitä, ei ihme että illalla nukutti. Toki hetken mietiskelin väleissä ja Nova tarjosi käy siihen - makuuta.

Tehokas tunti! Ja ihan hyvästä treenit, missä treenaa vain "yksinkin" (häiriötä kumminkin muista koirakoista). Kun yleensä meillä on liikkuriapua kumminkin.

2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!