Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

13.9.2014

Koiratanssin debyyttikisat!

Minkäköhän päähän piston nyt kesä/syksyllä sain ja päätin ilmoittaa kisoihin. Aiemmin oon lajin kiertänyt kaukaa jo sen koreografian takia! No ennen kisoja oli kauhea ahdistus ja paniikki, mitä olin mennyt tekemään. Viikkoa ennen keksin vasta ohjelman ja biisit, kun pakko oli jotain tehdä. Kisoihin mennessäkään en vielä tiennyt, miten seuraavaan luokkaankaan pääsee jne. :D (paikalla kysyin ja kolme KM= kumaa, kunniamainintaa) Kimppakyyti seura sairastui (pikaisia paranemisia!) ja sain pyydettyä äitin matkaan pitkään päivään, näin sain videot kätevästi ja matkaseuraa. Jotain kisaajia tunnistin, mutta suurin osa ihan uusia. Oli myös vähän alipukeutunut fiilis muita katsellessa. Ruuti oli onneksi luokkansa neljäs, tosin ehdin kasata jännitystä. Rasmus oli taas ainut luokassaa eli eka, enkä ehtinyt nähdä yhtään HTM:ää.

Ruutin kanssa (FS Alo) käytiin kehässä tutustumisen aikaan. Silloin meni ihan hyvin ja virekin kohdallaan. Ennen kehäänmenoa meillä tuli pidempi odottelu. Itse jännitin, kuten aina enemmän Ruutin kanssa. Ruuti vielä pahensi asiaa menemällä nenä maassa kehään! Ruuti yllättikin haukkumalla paljon. En tajunnut, että olisin voinut sille jotain kommenttia siitä antaa. Noussut vire aiheutti myös häsellys ongelmia. "Saksalaiset/jaakotukset", jossa koira kiertää mut ja käännyn sitä pois. Kahdessa eri kohtaa yhdet sellaiset mokattiin, Ruuti ei lähtenytkään kiertämään. Pujottelussa sähläsi kahdessa kohtaa. Peruutuksista eka meni pieleen. Juoksut teki hiljaa. Mun oma liikkuminen oli aika huonoa, kun keskityin vain ohjaamaan. Improvisoin jonkin verran alkuperäisestä ja toistin joitakin liikkeitä. Ruutin kanssa olis paljon petrattavaa.. Alkuun rauhallisempaa? Noutamisessa/kantamisessa on hiljaa. Myös ihan paikallaan pyörimisiä, ryömimistä? Eteenlähetys? (vaarana kyllä haukut) Ehkä fiksuin on joskus huvikseen mennä kisoihin ja panostaa Rampeen.

Ruutin FS Alo arvostelut:
Tuomari Johanna Saariluoma 152/200p, 40/40/35/37 (liikkeiden määrä/laatu/yhtenäisyys & kumppanuus/koreografia max 50 per kohta)
Parilla ihan mukavasti liikkeitä. Ohjelman sijoittelua kehään voisi vielä
kehittää. Innokas koira, joka työskentelee pääosin kivasti, mutta
haukkuminen rikkoi yhteistyötä.

Tuomari Tiina Jounio 152p, 40/39/37/36
Ohjelmassa mukavia liikkeitä, mutta musiikki ei parhaala
mahdollisella tavalla tukenut koiran ja ohjaajan liikkumista.
Haukkumista jonkin verran.

Tuomari Marita Packalen 151p, 38/40/34/39
Valitettavaa oli se haukkuminen

Yhteispisteet 151,67p, 3/4 sija. Me saatiin eka mun omistama Wubba bubba- lelu.




Rasmuksen kanssa (aamukisa Alo) HTM eli seuraaminen musiikin tahdissa. Käytiin keskenään kehässä, muutamia juttuja kehu palkalla ja kehän ulkopuolella palkka. 
Esityksessä juoksussa Ras oli vähän jäljessä. Peruutuksista toinen huono. 

Rasmuksen HTM ap arvostelut: (positioiden määrä/laatu/yhtenäisyys & kumppanuus/koreografia max 50 per kohta)
Tuomari Johanna Saariluoma 162p, 46/39/45/38
Koiralla hyvä asenne työskentelyyn! Peruuttamisessa kehonhallinta 
vielä haparoivaa. Sivuaskeleissa varo oman rintamasuunnan 
kääntymistä. Kävelyssä seuraaminen siisteintä.

Tuomari Tiina Jounio 148p, 35/35/40/38
Hyvä kontakti koiran ja ohjaajan välillä. Ohjelmassa hyvä kehonkäyttö 
ja myös temmon vaihdoksia, mutta positioita vielä niukasti, eivätkä 
säilyneet tarkkoina.

Tuomari Marita Packalen 171p, 40/44/44/43
Vauhdikas esitys, missä koira piti hyvin yhteyttä.

Yhteispisteet 160, 34p, sijoitus 1/1



Rasmuksen ip kisa (HTM alo). Kävästiin kehässä ja sitten kävin ohjelmaa ilman koiraa läpi. Luovutin lopuksi, kun tuntui ettei se musiikki mennyt niin hyvin ja että milloin lopetan. Muutin vähän ohjelmaa aamun kommenttien jälkeen. Vähän enemmän jalkojen välissä seuruuta. Paikallaan käännöksiä. Koitin kiinnittää huomiota sivuaskelissa vartaloon. Peruutuksen jätin pois. 
Kerran törmäsi ympyrän peruuttamisen lopussa. Lopussa kumartaminen onnistui. 

Rasmus HTM Alo ip pisteet:
Tuomari Henna Meriharju 152p, 38/38/39/37 (positioiden määrä/laatu/yhtenäisyys & kumppanuus/koreografia max 50 per kohta)
Kaunista yhteistyötä. Koreografiassa olisi voinut olla enemmän 
vaihtelua, kun muuten niin vähän positioita tms. vaihtelua ohjelmassa.

Tuomari Mirja Ovitz 160p, 40/40/40/40

Tuomari Mari Väänänen 158p, 39/40/40/39
Hyvä kontakti ja tarkkaa työskentelyä. Kaksi hyvää positiota, vielä 
toivoisi lisää vaihtelevuutta tempon ja suunnan vaihdoksia. Hyvä 
yhteistyö.

Yhteispisteet 156,66p ja 1/1 sija



Muita suorituksia katsomalla heräsi kaikenlaisia ideoita ja kuuli tuolla hyvillä laitteilla niitä musiikkejakin. Paikalla oli venäläinen, jolla oli kahden koiran kanssa hienot esitykset ja toki ylemmissä luokissa muutenkin hienoja esityksiä! Se huomattiin, että moni kävi tuomareiden edessä tai nyökkäsi tervehdyksen aloituskohtaan mennessä, ennen käden nostoa alkamiseksi. Rataantutustumisen moni meni myös napit korvilla tai kännykkä korvassa ja käveli ilman koiraa ohjelmaa läpi.

Gava pääsi kahteen otteeseen hallin puolelle. Eka heilutteli häntää kaikille ihanille ihmisille ja koirille. Tehtiin lähinnä sivulla ja seuraa pätkää. Kiinnitin huomiota päähän. Jälkimmäisellä kerralla väleissä leikkimistä. Myös katsekontaktista palkkaa. Ja myös käy siihen - käskyn alaista oloa, jota sai välillä muistutella... Mutta aika pätevästi, vaikka G tuntuis alkuun lentoon lähtevältä (pomppuja), hetkessä se keskittyykin, kun löytyy hommia.

Olikohan kirjoituksessa mitään järkeä ja kirjoitusvirheitä saattaa löytyä, anteeksi! Klo 7-20 oltiin reissussa ja nyt kyllä tarvii unia kohti huomista klo 10-17 paimennuspäivää Liedossa!
Gava on näköjään nukkunut hyvin autossa, kun virtaa löytyi kotona. Juuri äsken se pallo suussa tarjosi pahvilaatikolle 2on-2offia käskemättä. Kun sanoi kehut tai jes niin ryntäsi innoissaan luokse, ja heti uusiksi sama pallo suussa tarjoamaan. :D Fiksu vai ei? Käsky on vähän pulmallinen, Ruutilla on käytössä touch, mutta jos sanon sen niin Ruutikin haluis aina ängetä. Rasmuksella oli alas. Ruutilla juoksareisa koske. Sitten olis myös "pinta" käsky. Tykkään touchista. 

2 kommenttia:

  1. Onnea koiratanssijoille! Mistäs tuollaisia kunniamainintoja saa, pitäisikö olla paremmat pisteet vai miten? Koiratanssia oon minäkin joskus miettinyt eläkelajiksi Riitille, mutta ei mitään järkeä kun jo rallytokossa tulee haukkuja esim pyörähdykseen helposti. Kuulostaa muutenkin niin tutulta toi oudoissa tilanteissa haukkuminen, nimimerkillä viimeksi missattiin näyttelyissä palkinnot sen takia. En voi käsittää mistä se johtuu ja mistä se oikein tulee, kun sitä ei kotioloissa tai treeneissä ikinä esiinny, agility on ainut missä Riitti haukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en oikein saanut selville mistä ne sen kuman laskee tai päättää..

      Aamupäivän:
      Freestyle alossa pisteet oli 149-162p, kukaan ei saanut kumaa. FS avossa kumat pistein 164, 170, 171. HTM:ssä avossa kumat 162p ja 170p.

      Iltapäivän: HTM avossa oli pisteet 152-164p ja 164p sai kuman. Freestyle Avossa 148-160p ja 160p sai kuman (mutta alon 152p ei).

      Löysinkin säännöistä eli koirakon pitää saada kunniamainintaan 80 + 80 p teknisestä ja taiteellisesta tuomari keskiarvona. Rasmuksella oli yhdeltä tuomarilta ap kisassa yhdeltä riittävät pisteet ja toiselta 1p vaille, kolmannelta liian vähän ja ip kisassa yhdeltä riittävät pisteet, toiselta 79p (2p vaille) ja yhdeltä myös liian huonot.

      Tuolla esiintyi aika monella tota haukkumista ainakin freestyle alossa. Jos ois tajunnut suhahtaa tai sanoa että hiljaa (musiikki kovalla niin tuomarit ei kuule käskyjä). Ruuti kerää niin kierroksia noista jännittävistä paikoista ja silloin haukkuu. Hiljenee jos pääsisin puhuttelemaan, muttei sellaiseen ole aikaa. Rallyssä Ruuti on tehnyt tähän asti hiljaa, mutta piipata saattaa. Ja uskon myös, että huomaa sen mun jännittämisen, erilaisen olemuksen ja jos hätiköin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!