Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

13.4.2015

A-juoksukontaktit projekti ja Ansu Leimanin tokokoulutus

Tänään mentiin AST:n kentälle hieman aiemmin Shantin kanssa tekemään junnuille ekat juoksu A treenit. 

Gavan eka juoksu A-treeni, video. Madallettiin A ja tehtiin harjalta. Etujalat ja takajalat sitä eri puolin. Eka oli hyvä. Sitten tuli pari huonoa. Ja lopussa taas hyviä. Toistoja yhteensä 6 kpl. Halusin jättää parhaimpaan, ja edeltäväkin oli hyvä. Paikalleen pysähtynyt pallo oli parempi.



Anceliga Leimanin tokokoulutus AST:n kentällä. Tosi vaikea oli päättää mitä tehdään, tiedän jonkin verran ja sitten taas monessa on tehtävää. Valitsin sitten ihan hyvin, että sain varmuutta treeneihin (ja siihen mitä olen hakenut) ja vinkkejäkin. Käytän mielummin kuitenkin Gavalle nämä, kun mahdolliset vinkit palvelee tulevaisuudessa. Ruuti on jo saanut rutkasti neuvoja ja pärjätään niillä.

Gava aloitti ja tehtiin 15 + 15min. Tuntui aika pitkältä ajalta, kiva niin.

ruutu: näytettiin mitä on tehnyt. Ekalla vein ruskean laatan + lelun. Tehtiin toin 15m matkalta lelulle. Sitten läheltä pari alustaan kosketusta. Lopulta melkein kisamatkalta ja tosi hienosti haki paikan! Kosketusalustalle menot oli kaikki myös nättejä ja odotti hyvin.
-> Ruutuja joissa lelu/alusta on valmiina jo koiran tullessa kentälle (ei olla tehty yhtään tällaista!)
-> Virittelysana, jatkossa koira ei näe alustan vientiä tms, joka nyt toimii virittelynä (välillä oon kuiskannut pannasta pitäen "missä ruutu" nyt unohtui, voi kävellä myös kohti ruutua viritellen)
-> Alustan häivyttämistä tekemällä joka toinen alustalla, ilman jne,.

seuraus: sanoin, että välillä jää jälkeen ja katsekontaktia on vähän tehty häirittynä. Leikin vähän ja sitten seurausta. Nyt oli hyvä asenne kokoseurauspätkän tehtiin ehkä 5m, vasen, 10m, vasen, 5m. Jos tulee herpaantuminen tai paikka muuttuu -> keskeytä seuraus-> sano "hups, oho, tms." ja pyydä uusiksi sivulle ja seuraamaan. Sitten palkka hyvästä. Mustavalkoisuus! Muistaa tehdä eri pituisia pätkiä.

katsekontakti häirittynä: Ansu meni viereen kyykyyn ja leperteli Gavalle. Tosi vaikeeta! :D Puhuva ihminen varsinkin, ei olla tehty noin läheltä ja että appari olisi lässyttänyt. Gava ei selkeästi tiedä, että sen pitäisi osata sulkea häiriö pois.
-> tehdään aluksi hyödyntäen aika varmaa "käy siihen" käskyä. Siinä avustaja tulee muka näyttämään namia, kutsuu pois, käskee istumaan yms. mielummin heti alkuun tosi vaikeeta! Silloin sen pitäisi olla kaikkein selkein. Testattiin paristi ja jossakin käskin takaisin maahan ja lopuissa otti muhun kontaktia, josta palkkasin. Ja palkatessa vapautetaan maasta ja kehutaan, tarvittaessa vielä parempi palkka leikkien. Kun koira joutuu tosissaan keskittymään.
-> kun maassa ollen tajuaa idean. Sitten samaa sivulla ollen katsekontaktissa.

- tauko

luoksetulon stoppi: katsottiin tätä vaikka viimeksi Jessicallakin. Nyt parempi alusta ja kentällä on pehmeetä hiekkaa. Näytin ensin läpijuoksun, sitten stopin hämäysheitosta ja lelun heitolla. Ne oli ihan hyviä kuulemma, mutta haluaisin sitä lukkojarrutusta, ainakin yrittää opettaa niin.
-> lujempi vauhti ja ensin huijataan vaikka tekemään oikein. Voin olla heittävinäni jo lelun läpijuoksuun tai käännyn selkäkohti + pari askelta ja sitten käännynkin takas ja hämäysheitto. Joskus peruuttelukin toiminut. Voi tulla myös jalkatehostetta. Useimmiten täytyy olla kova vauhti ja hyvä alusta, että pystyy tehdä hyvän jarrutuksen. Nurtsi yleensä vaikeampi kuin pehmeä hiekka. Täytyisi saada huijattua paljon noita hyviä ja voin ottaa uuden toiston huonosta. Joillakin koirilla stoppi taas vanhempanakin vaihtelee vauhdin mukaan (kovemmasta lukkojarrutus).
-> voin käyttää myös hyvin ääntä tai kannustaa tulemaan
-> jos peruutuskäskyn osaa voi yllättää huutamalla peruuta, jolloin koira saa palkan peruutuksesta tai pysäyttää + pari askelta peruutusta ja sitten vasta palkka. Hmm.. Gava ei osaa vielä pelkästä käskystä peruuttaa *nolostunut.

liikkeestä maahan: Haluaisin sen maahan syöksymisen tasajalkaa. Onhan noi nopeutunut, mutta tulee silti yhdet askeleet. Treenata korkeassa viereessä.
> Aluksi istumasta maahan, että tekee sen tasajalkaa vauhdilla. Eka otin käsiavun ja seuraava sujui vain käskystä. Voisi treenata näitä erikseenkin.
> Pyörittää itsensä ympäri tai jaloissa ja heti pyörähdyksestä maahan.
> leikkiä kyykyssä, viedä lelu piiloon ja odottamalla, että koira turhautuisi ja tarjoaisi maahanmenoa. Jos tarjoaa, mutta huono niin näytä lelua ja vie se kuitenkin taas piiloon. Saattaa olla, että tekee silti yhtä rauhassa.
> Näissä ylipäätänsä, jos haluan että menee sillä tekniikalla, niin vaatii pelkkää maahanmenon treenaamista ja että saan tekemään miten haluan. Mielikuva, että olisin joskus saanut tuollasiakin, mutta sitten pitää olla mustavalkoinen etten kelpuuta, missä tekee eritavalla. Miksi muuten tehdä niitä. En osaa erotella Gavalle, mikä on se mun ihannesuoritus. :/

En ehtinyt meidän jälkeisiä katsoa, kun piti mennä toiselle kentälle jäsenkatselmusta (hallituslaisena) seuraamaan. Ruuti raukka pääsi vaan lenkkeilemään.

Treenaa Gava:
- häiritty "käy siihen"/sivullaolo
- seuraus mustavalkoisuus
- liikkeestä maahan, pelkkä maahanmeno tekniikka
- luoksetulon stopissa kova vauhti ja huijauskeinot käyttöön
- ruutua joka toinen ilman ja alustalla

Tehtiin tänään pihalla myös yksi 2x2-keppitreeni. Yhdellä parilla. Oikealta puolelta on vaikeampi eli missä Gava on tokon seurauspuolella. Tehdään vielä, että saadaan vaikeat kulmat sujumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!