Siirry pääsisältöön

Räntäsateessa onnistumisia

Tokoiltiin Veeran ja Inkan kanssa Malminkartanon huipun viereisellä hiekkakentällä. Kokopäivän oli sataanut, mutta kenttä oli silti kuiva. Sadekin vähän hiljeni, kun aloiteltiin mutta kyllä se räntääkin satoi jossain välin. Talvitakki olisi ollut sopiva varuste.

Ruuti teki toisena.

Halusin alkuun taas vähän keskittymistä. Jossain vaiheessa on unohtunut Ruutin kanssa tehdä häiriöityä kontaktia ja taas se sujui alkuun aika samantapaisesti kuin Gavalla eli huonosti. Vilkaisi häiriötä. Ruutille on tehty myös paljon vain taputus ja kyykky häiriötä niin tänään otin sen kivoja leluja häiriöksi. Inka ja Veera häiritsi niillä. Puhettakaan ei olla tehty niin oli naurussa pidättelemistä, kun Ruuti salamana Veeran "vapaa" käskystä juoksi kohti kädessä olevaa lelua. Paristi sain huomauttaa, kunnes uskoi ettei muiden käskyjä saa kuunnella. "Ruutu" oli myös vaikea, mutta Ruuti katsoi varmaan juuri sen takia että luuli nimeään sanottavan. Unohdin korjata, että "neliöön" käsky on Ruutin ruutu. Palkkailin namilla näistä, mutta jostain hyvästä voisi myös vapauttaa narupallon kanssa juoksemaan niin saisi purkaa. Loppua kohden nämä parani.

Seurausta häirittynä myös. Tässä vierivät pallot sai ensin pään kääntymään ja lopussa kesti nekin. Reagoin heti ja vapautin, kun piti hyvin kontaktia häiriöstä huolimatta. Tässä sai narupallon palkaksi. Ihan pari pientä äännähdystä lähinnä liikkeelle lähdössä meinasi tulla.

Ruutu: kentällä oli kaksi ruutua ja niiden välissä merkki. Otettiin Veeran merkeillä ja nauhalla tehty ruutu. Ja kun olin sanonut, että se jää ennen ruutua sen eteen seisomaan niin Ruutihan juoksi heti ekalla kerralla perälle hienosti. Ruutuun juostessa tuli pieni inahdus.

Ohjattu: Seuraavalla kerralla otettiin vasen ohjattu samalta merkiltä kuin ruutuunkin juostiin. Ekalla kertaa yllätyspalkka merkin jälkeen apparilta heitettynä (koska ruudussakin tuli pikku ääni), Ruuti ei osannut odottaa sitä niin tuli hyvään aikaan. Sitten uusiksi ohjattu. Ruuti kuunteli hyvin tai katsoi käsimerkin ja haki hienosti kapulan. Vapautin vauhdista.

Tunnari: Tiivis rivi ja tuli vähän tuulihäiriötä. Meni rauhallista laukkaa kapuloille, nuuski ja otti oman heti sen luokse tultua. Sivulle tuli suoraan ja piti kapulaakin hyvin. Jes hienoa!





Gava teki lopussa samaan aikaan muiden pentujen kanssa. Hyvä, että oli häiriötä ja ihania ihmisiä koirineen.

Leikittiin aluksi, että tuli lämmin autossa odottelun jälkeen.

Luoksetulo: keskityttiin eteentuloon. Tein nyt niin, että vein aina samaan kohtaan hiekalle (jäljet näki hyvin hiekassa). Ja tein aina merkin maahan minne pysähdyin kutsumaan Gavan. Blondin tapa ;) Pystyin joka kerta pidentää kahdella metrillä matkaa. :D Eka oli aavistuksen vino, ohjasin pois ja pyysin korjaamaan. Sitten leikittiin. palkkasin jokaisen vasemmasta kädestä lelulla, koska meinaa tulla vinoon enemmän oikealle. Matkaa tehtiin 10-12-14-16-17-20m suunnilleen. Lopussa kaikki oli suoria. Kerran lelu oli niin näkyvästi roikkumassa vasemmassa kädessä niin meni sivulle seisomaan ja meinasi tarrata leluun. Toistoilla leilu roikkui puoliksi seläntakana ja silti teki hyvin eteentulon. Vika oli 20m, vauhtia oli, mutta jarrutti sopivasti eteen. Ehkä eka Gavan tekemä suora eteentulo kisamatkalta ilman apua!! Jipii

Edestä sivulletulo: 
Ohjasin käsiavulla eteen. Sitten käskin sivulle ja sivulta lelupalkka. Lelua pidin taas vasemmassa kädessä ja sieltä toin sen. Gava tulee vähän pompaten sinne. En tiedä pitäiskö mennä mitenkään eritavalla. Sujui ilman apuja.

Tarjottu katsekontakti kohti häiriötä: Hyödynsin häiriötä ja käännyin kohti Veeraa & Dottia ja pyysin Gavan sivulle. Sitten odotin, että se otti kontaktin ja heti palkka. Paristi palkattua tarjosi heti kontaktin ja pitikin sen.

Maasta sivullenousu: Tehtiin näitä joko niin, että nätin kädellä maahan ja tulin sivulle. Siitä "sivulle". Alkuun käsiapua, sitten ilman. Ilman tuli vähän turhan hitaasti. Ja myös niin, että sivulta maahan ja sitten ylös. Näissä piti sitten palkata välillä kahdesti maahan suoristauduttua, ettei ennakoinut ylösnousua. Siksi ihan hyvä tehdä noin erikseenkin.. Alussa oli vähän sitä mieltä, että maahan voi mennä hitaammin ja kyynerpäät ylös, kun oli kosteaa. Sitten nirsoilu unohtui.

Nopeat maahanmenot: ympäripyörähdys kahdesti ja siitä heti maihin. Molemmat oli nopeita ja tippui jaloiltaan maahan.

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...