Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja BH Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

2.4.2015

Agilityn 2on-2off -kontaktit laatikkomenetelmällä

Päätimpä tehdä postauksen, kuinka opettaa agilityn pysäytyskontaktit 2on-2off asennolla, koska tästä tulee usein puhetta. Mikä on 2on-2off? 2on-2off -asennossa koiralla on etutassut maassa ja takatassut kontaktiesteellä. Tämän asennon voi opettaa aluksi kotona, sitten ulkona ja lopuksi siirtää agilitykentälle tai kun idea alkaa kotitreenissä löytyä opettaa myös agilitykentällä. Laatikkotempun voi opettaa jo pennulle.

- päivitetty 19.12.2020

Oma historiani
Tämä on kirjoitettu omien koirieni, koulutuksissa saamien neuvojen ja näkemäni perusteella. Alunperin vuonna 2010 oltiin Silvia Trkmanin koulutuksessa ja siellä opetettiin 2on-2offit laatikkotemppuna (silloin ei mainittu etupalkkaa eikä nenäkosketusta, mutta vika palkka heitettiin eteen). 

Gava on taas pienestä lähtien harjoitellut 2on-2offia laatikolle ja päätin poiketa vähän, että naksuttelin myös puomin alastulolle 2on-2offin, kun sitä tarjosi keinun paukuttelutreeneissä. Laatikkotreeneissä silti vielä paljon treenattavaa eikä kontaktit ole läheskään valmiit. Ehkä 90-95% treeneistä on tehty vasta kokonaista puomia (namikipolle) ja koira on 1v nyt. 

Saavutuksellisesti Rasmus tolleri kisasi maxi3 luokassa osallistui kahdesti SM-kisoihin ja kerran MM-karsintoihin sekä ehti saada ennen eläköitymistä yhden SERT-A:n. Ruuti bc:n kanssa eteneminen oli hidasta, mutta etenimme 3-luokkaan, josta yksi nolla rata jonka jälkeen jäi eläkkeelle. Gava bc:llä on hienoimmat pysäytyskontaktit ja nopeat puomilla. Nova tollerille opetin myös puomille ja keinulle.  Agilitya olen harrastanut reilu 10-vuotta.


1. Miksi sitten koiralle kannattaa opettaa pysähtyminen, vaikka siinä menee aikaa?
Koiralle on selkein opettaa tietty kohta mihin se aina pysähtyy. Jos ohjaaja on radalla jäljessä koiralla on hyvin aikaa pysähtyä. Jos ohjaaja on koiran edellä, ohjaaja voi huutaa "tule/muu vapautussana", kun koira jäljessä on tehnyt 2on-2off asennon ja joskus sitäkin ennen. Jos usein vapautat ennen pysähtymistä se voi hitauttaa kontakteja, muista suurinosa vapauttaa vasta 2on-2offista. Pysäytyskontaktien opettaminen on helpoin useammalle koiralle ja nopeampaa, jos ei ole aikaa ja jaksamista opettaa juoksukontakteja, jotka vaatii paljon estetreeniäkin ja lukuisia toistoja. Vaikka koira alkeiskurssilla juoksisi koskien alastulokontaktiin (jälkimmäinen) tassuilla niin vauhdin, innon ja ohjaajan sijainnin muuttuessa kontaktien onnistuminen on epätodennäköistä ja reiluinta on opettaa koiralle heti kerralla toimiva tapa. Koiralle voi opettaa kaikille kontaktiesteille pysähtymisen 2on-2off asentoon tai päättää jokaisen esteen kohdalla erikseen (esimerkiksi puomille ja keinulle 2on-2off, A:lle juoksukontakti).

1.1 Käsky
On kahdenlaista tapaa käytössä kontaktiesteiden käskyttämisessä. Toinen käskee esteen nimen + kontaktille pysähtymiskäskyn. Toinen taas sanoo pelkän esteen nimen, joka tarkoittaa koiralle, että se pysähtyy esteen päädyssä. Osalla on myös kaikille kontakteille tai puomille ja A:lle sama käsky "kiipee", loppujen lopuksi ohjaajan ohjaus kertoo koiralle mille esteelle se menee. Itselläni on erikseen 2on-2off käsky, jonka sanon kun koira on keskivälissä puomia tai tulee alastulolle. Molemmat tavat ovat varmasti toimivia, kumpi itselle tuntuu helpommalta. Alkeisopetukseen lisään käskyn nimen vasta, kun koira osaa tarjota oikeata toimintoa tai sanon käskyn, kun palkkailen 2on-2off asentoa. 2on-2off -pysäytyskontaktien käskynä kuulee esimerkiksi käskyjä touch, koske, alas, pinta, paina jne.

1.2 Naksutin tai naksutinsana:
Tehokkainta on opettaa koiralle naksutin tai naksutinsana, jolla voi kertoa mikä hetki koiran tekemisessä oli juuri se, mitä tahdotaan. Naksutin on ääni, mitä ei muuten arjessa ole ja se on erittäin nopea ohjaajalle painaa pohjaan sekä ääni tulee heti. Tai sitten mahdollista on sanoa "jes/zip" tai muu lyhytsana, mitä et käytä muuten arjessa. Kehu "hyvä" on siitä huono, että käytät sitä helposti puheessa. Naksuttamalla voit kertoa sekunnilleen mitä asiaa tahdot koiran tekevän. Naksuttimia löytyy eläinkaupoista, Biltemasta, netistä yms. pilttipurkin kansikin käy alkuun (vaikka sitä on vaikeampi pitää kädessä). Jos koira on hieman arka äänille osta tällainen I-Click naksutin, jossa on metallikielen sijasta painettava "pallo" keskellä, ne on omasta kokemustani hiljaisimpia ja helppo itsekin painaa. Oma suosikkini.

Naksuttimen opetus aloitetaan ihan yksinkertaisesti opettamalla, että ääni tarkoittaa ruokaa (naksaus-> kuppiin tai koiran luokse ojennetaan tai heitetään nami. Riittävä, kun näät että koira odottaa selvästi namia äänen kuullessaan). Lisää ohjeita löydät helposti googlettamalla "naksutinkoulutusta koiralle".

Olen osalla koirista ohittanut tämän vaiheen opettamalla sellaista, missä nami tulee muutenkin heti. Olen opettanut koirille kosketusalustan (esimerkki video), jolla voin harjoitella naksuttelua ja opettaa samalla koiralle, että äänen tullessa tuli nami ja koira usein testaa samaa uudestaan. Tarvitset pakasterasian kannen tai esim. hiirimaton ja nameja. Laita alusta maahan koiran nähden, kun koira vilkaisee alustaa sen maahan kopsahtaessa naksauta ja palkitse koira. Jos koira ottaa askelia kohti alustaa, naksauta ja palkitse. Jos koira koskee tassulla tai kuonolla palkitse. Tässä tavoitteena on tassukosketus, mutta alkuun molemmat käy. Jos mielenkiinto katoaa, ota alusta pois ja laita uudestaan. Voit palkata ne kerrat, kun koira koskee alustaa alustan päälle. Kun alkaa olla niin, että koira ei silloin jätä alustaa, palkkaa kerran alustalle ja heitä toinen nami kauemmas noin metrin kahden päähän alustasta. Odota, että koira hakeutuu itsenäisesti taas alustalle. Jos koira unohtaa hakeutua alustalle, aloita taas naksuttelemalla alustan lähestymistä. Jos sekään ei auta, ota alusta pois maasta ja laita uudestaan maahan. Muista pitää treenit riittävän lyhyitä, muutama onnistunutta alustalle menoa ja jätä siihen ennen kuin koira kyllästyy. Tällä tavalla saat koiraa itsenäisesti tarjoamaan tassuilla kosketusta kohteeseen.

Toinen hyvä harjoitus naksutteluun ja takapään käyttöön on etujalat vadilla ym. "elefanttitemppu" ja koira pyörii sitä ympäri tehden ristiaskelia takajaloilla, video esimerkki ja täysin sheipattuna Trkmanin kurssilainen. Tässä postauksessa myös alareunassa Trkmanin pentukurssilaisten temppuja ja muita kehonhallintajuttuja.



2. Kuinka opetan kotona 2on-2off kontaktiasennon? 

Tarvitset:
- makupaloja
- naksutin tai suullinen naksutinsana "jes/zip/tms."  (koiralle opetettu mitä tarkoittaa)
- Laatikko (muovi, puinen)/matalapesuvati/sohvan istuintyyny/steppilauta
Kooltaan laatikko voi vaihdella pienen ja ison koiran kanssa, mutta mielummin isompi, meidän keltainen laatikko noin noin 30x50x10cm. Pyöreä matalampi pesuvati on myös kevyelle koiralle hyvä. Korkeus ei aluksi haittaa, mutta vaikeuttaa vauhtia mukaan tullessa 2on-2offia.

Meidän lempparilaatikko (paksua muovia, sopivan matala ja edullinen) on Ikeasta TROFAST- sarjaa. Koko42x30x10 cm. Hintaa 2e, värinä keltainen ja vihreä. 




Kun naksutin on opetettu koiralle niin samaan tapaan kuin kosketusalustan kanssa aloitetaan tässäkin. Puhun nyt laatikosta, mutta se voi olla mikä tahansa 2on-2off "harjoitteluväline". Isolla koiralla on helpompi olla vähän isompi tai korkeampi laatikko. Pienellä koiralla käy pienempikin laatikko. 

Harjoittele tiputtamaan tai heittämään nami tassujen väliin. Esim juusto yms tässä helpoin tai natural menu (harjoitus tekee mestarin ;). Pennun kanssa syötin yleensä liotettuja nappuloita. Jos tulee huono heitto ja koira lähtee 2on-2off -asennosta niin ota vain uusiksi (kokenut koira taas eri juttu). 

2.1 Laatikko 2on-2offin opetusvaiheet:
1. Palkitse, kun koira katsoo laatikkoa/muuta kohdetta, jota käytät opetuksessa
2. Kävelee kohti
3. Koskee laatikkoa tassulla tai kuonolla
4. Laittaa yhden tassun sen päälle
5. Laittaa molemmat (etu)tassut päälle
6. Seisoo laatikolla
7. Kun koira lähtee astumaan pois laatikolta -> naksaus> palkkaa äkkiä noin 10-30cm laatikon viereen riippuen koiran koosta. 
8. Palkkaa 2on-2off asennosta noin 1-5 namia
9. Vapauta koira (sano aina sama tietty sana esim "tule", "vapaa" ja heitä nami vähän kauemmas noin 1-5m. Koiran tulisi osatessaan 2on-2off odottaa, että sanot tämän sanon niin se saa lähteä pois kontaktilta tai jatkaa rataa. 

Näistä lisää alempana:
10. Lisää omaa liikettä edessä/sivuttaisetäisyys/takana, hitaasti->kävellen->hölkäten->juosten
11. Etupalkka/nenäkosketus
12. Lisätkää jokaisessa harjoituksessa kokemuksen kasvaessa vauhtia ja häiriötä
13. Yhdistäminen agilityn kontakteille. Jos pääset tätä ennenkin opettamaan agilityesteellä. Olen tehnyt samaa puomin alastulollakin, kun koira on laatikolla osannut 2on-2off asennon. Toinen mahdollisuus on tehdä ensin laatikkoa kontaktiesteen jatkona ja sitten ottaa laatikon pois tai esteen alle. Alkuperäinen tapa on opettaa laatikko jatkona, mutta itse olen sheipannut saman asian uusiksi kontaktille niin ei jää häivytettävää.

Jos koira osaa tarjota kohteita voit alkaa poimia vain takajalkoja laatikolla. Tai opettaa koiran peruuttamaan laatikolle. 


Laatikon opettamista, hieman houkuttelua mukana ekoilla kerroilla

Puhtaasti sheipaten laatikko, takana pari harjoitusta


2.3 Vinkkejä harjoitteluun:
  • Koira jää tuijottamaan sinua tai ei meinaa tehdä mitään. Voit kerrata kosketusalustan kanssa tarjoamista ja sitten tehdä muutamia toistoa laatikolla.
  • Palkkaa useammin ja pienemmästä, älä vaadi liikaa vaikka koira olisi viime kerralla osannut paremmin. Aloita jokainen harjoitus kertaamalla pikakelauksella alusta vaiheet.
  • Koira ei meinaa tarjota toimintoja. Voit ekoilla kerroilla helpottaa koiraa ja käyttämällä vähän houkuttelua. Laita vaikka ekalla tai muutamalla kerralla alussa pari namia laatikon päälle, jotka koira hakee. Sen jälkeen heitä nami metrin päähän laatikosta ja odota jos koira lähestyy laatikkoa. Varo kuitenkin auttamasta liikaa ja usein. Yritä mielummin ilman ja jos ei edisty niin kokeile.
  • Koira ei meinaa tarjota itsenäisesti laatikolle menoa. Voit helpoittaa harjoitusta myös alussa niin, että olet kyykyssä namit kädessä siinä kohdassa mihin haluaisit koiran tulevan 2on-2off asentoon. Koiran suorin reitti voi olla naminyrkille laatikon yli. Laatikon vieressä sinä ja seinä. Tässä ei kuitenkaan tarvitse houkutella, mutta helpottaa usein koiraa. (esim. video). 
  • Muista palkata tiheästi, kunnes koira tietää mitä se on tekemässä. Jos palkan saaminen venyy koira voi kyllästyä tai unohtaa mitä oli tekemässä. 
  • Naksutellessasi voit palkata alussa laatikon lähestymisen laatikon päälle namilla, tassulla koskemisen laatikon päälle sekä tassujen laittamiset tai kokonaan laatikolla seisomisen laatikon päälle. 
  • Jos koira aristelee laatikkoa, mieti onko jotain tukevampaa vaihtoehtoa tai tue laatikko parhaan mukaan tai käytä jotain täynnä olevaa muovilaatikkoa. 
  • Jos koiraa ei kiinnosta enään laatikko niin voit testata, että liikutte hieman eri kohtaan ja laitat laatikon sinne alas. Ole valmiina heti palkitsemaan vaikka pelkkä pään kääntö kohti laatikkoa, kun se kolahtaa maahan. Pelkkä katsekin tai silmien kääntö on ensimmäinen naksuteltava kriteeri, josta eteneminen lähtee.
  • Jos teet liian pitkiä harjoituksia ja koiran toistot loppua kohden huononee, tehkää vain muutama nappisuoritus ja jätä onnistuneimpaan. Hyvä jättää harjoitus onnistuneimpaan ja jättää asia muhimaan koiran päähän. Jos et pysy toistoissa mukana ota vähemmän nameja vaikka tarjolle. Mielummin vaikka kolme lyhyttä harjoitusta päivässä kuin yksi pitkä.
  • Palkitse 2on-2off -asennot aina paremmin kuin muut laatikolla tarjottavat toiminnot. Anna jackpot eli jättipotti, jolloin koira joskus saa kerralla useamman namin. Palkitse usein 3-5 kertaa 2on-2off asennosta, mielellään niinkin tiheästi että koiran pää pysyy kokoajan maassa. 
  • Täytyy aina muistaa vaikeuttaessa, että koiran pitää saada riittävästi onnistumisia noin 4/5 toistosta. Voit pitää treenipäiväkirjaa tai videoida treenit.
  • Palkkaa suurinosa 2on-2offeista kontaktissa odottamisesta, harvemmassa vapauta. Ja vapauta yleensä vasta 2on-2offista, kun muuten koira voi keksiä hidastella jo aiemmin jos sekin riittää vapautukseen. Älä ainakaan vapauta aiemmin, jos koira tekee tavallista hitaammin.

3. Laatikon 2on-2offin vaikeuttaminen, ohjauksen lisääminen ja siirtäminen kontaktiesteille
Kun tiedät koiran osaavan tarjota 2on-2offia eli saatte niitä useamman harjoituksessa tehtyä. Ala yhdistämään toimintoon käskyä. Harjoittele 2on-2offia myös erilaisilla kohteilla kivillä, kynnyksillä yms.

Pelkkä laatikon osaaminen ei ole vielä riittävä parhaan tuloksen saamiseen.
Ajatellaanpa koiraa agilityradalla kontakteilla:
1. koiran vauhti on kova
2. ohjaajan sijainti edessä/vieressä + sivuttaietäisyys/takana/valssaa edessä/persjättö edessä
3. koiran vire on korkeampi kuin kotona
4. häiriötä ympäristöstä

Jotta parhaaseen mahdolliseen 2on-2offiin päästään näitä kaikkia osa-alueita harjoitellaan myös laatikolla. Kun on harjoitellut laatikon ensin varmaksi kotioloissa ja kehittää laatikon suorittamista kontaktiesteharjoittelun ohessa (itse opetan aluksi vain puomin alastuloa) niin edistyminen agilitykentällä on nopeampaa ja saadaan heti alusta pitäen hienoja 2on-2off onnistumisia agilityesteilläkin. Koira oppii myös alusta lähtien oikean tavan suorittaa kontaktien 2on-2off ja tarjoaa oikeaa toimintoa helpommin. Tietenkin alussa kestää aina oma aikansa, että koira yhdistää laatikkoharjoitukset kontaktiesteisiis/puomin alastulon harjoituksiin. Sekä silti tulee välillä sinnepäin suorituksia, jotka palkkaan aloittelevalta koiralta. Usein seuraavalla koiralla koira tekee huolellisemmin.

Ei siis riitä, että pelkkä asento laatikolla on kotona opeteltu sitten alkaa kaikki mahdolliset variaatiot laatikolla. Tässä vaiheessa, kun lisätään vauhtia niin tarvittaessa vaihda 2on-2off laatikko paksumuoviseen matalaan, puiseen, sopivaan kiveen ym. jos nykyinen on hutera tai korkea.


3.1 Koiran edessä & rinnalla liikkuminen tai ohittaminen 2on-2off asennossa:
  • Koira osaa 2on-2off -asennon ohjaajan istuessa maassa -> nouse seuraavaksi seisomaan
  • Kun koira on menossa 2on-2off asentoon ota muutama kävelyaskel tai peruuta. Alussa vähemmän ja pikku hiljaa liiku enemmän.
  • Ala lisätä etäisyyttä laatikkoon voit kutsua koiran tai heittäessäsi vikan namin kauammas kulje koiran kanssa sieltä laatikolle. Tavoitteena on, että koira tekee 2on-2off asennon liikkeen suuntaisesti, joten jos koira kääntyy sinua päin niin palkkaa silti koira linjan mukaisesti. Tämä siksi, että useimmiten kontaktiesteiltä seuraavat esteet ovat suoraan edessä ja koiran on nopein pysäytä suoraan kuin kääntöen etupään vauhdissa. Koiralle on kuitenkin luontaista kääntyä vastaan, joten on todennäköistä että se yrittää kääntyä vastaan.
  • Opeta koiralle, että 2on-2offissa voi odottaa hetken eikä sieltä heti lähetä. Tämän takia palkkaa annetaan useampi ja samalla se vahvistaa, että juuri 2on-2off on se kiva juttu. Ala lisäämään liikettä asennossa odotteluun. Kun koira pysäytyy 2on-2off -asentoon tiputa sille palkka ja astu pieni askel, palkkaa heti uudestaan tai kävele ihan lähellä ja laita aina nami ennen kuin koira ehtii nostaa päätä tai lähteä pois. 
  • Muista aina sanoa koiralle vapautuskäsky/lupa poistua, kun lopetat palkkaamisen ja heitä samalla nami koiran edelle 1-2m päähän. Koira oppii samalla, että käsky tarkoittaa kontaktilta poistumista.
  • Harjoittele, että olet molemmin puolin laatikkoa. Helposti unohdumme tekemään vain yhtä puolta, kumpi itselle on helpompi. 
  • Tavoitteena, että voit alkuun kävellä hitaasti->kävellen->hölkäten->juosten koiran ohi ja koira pysähtyy 2on-2off-asentoon

Ohjaajan liikkeen opettelua


3.2 Opeta koira etupalkalla focusoitumaan eteenpäin
Tavoitteena on, että koira tekee 2on-2off asennon ripeästi ja sitten vasta katsoo missä ohjaaja  tai seuraava este on. Ja että koira tekee 2on-2off asennon puomin suuntaisesti eikä käänny kohti ohjaajaa. Etupalkkana voi olla nami tai lelu. Voit käyttää aluksi vähemmän kivaa, jotta etupalkka ei olisi niin vaikea opetella. Palkka laitetaan noin 2-10m päähän laatikosta tai kontaktipinnasta.

Alussa se voi tarvittaessa olla kauempana ja myöhemmin lähempänä (jos koiran on vaikea keskittyä 2on-2off -asennon tekemiseen). Jos koira jättää tekemättä 2on-2off asennon älä kiellä sitä "ei". Hyvä olisi, jos avustaja voi vahtia palkkaa tai pidä koira hihnassa. Tai jos koira tottelee nimeään tai teillä on opeteltuna korjaussana (periaatteessa kielto, mutta aktivoiva sellainen eli koiraa on palkattu heti sen jälkeen, kun se parantaa toimintaansa) normaalilla äänellä sanottuna "hups", "äp", joka ei ole niin voimakas, että koira ei sen jälkeen uskalla enään yrittää mitään. Paras on alussa, jos palkan saa pois tai koira hihnassa niin itse palkan pois jääminen on koiralle riittävä "rangaistus". Tässä vaiheessa koiran pitäisi yleensä osata tehdä 2on-2off asento, kun kävelet vieressä.

Aloita harjoitus muutamalla tutulla 2on-2off harjoituksella eli ilman etupalkkaa. Viekää sitten palkka koiran nähden laatikosta 2-10m päähän, kuitenkin niin että koira muistaa mihin palkka jäi. Itse olen laittanut noin 3-5m sisälle. Palkitse noin kolmella namilla 2on-2off ja sitten sano koiran vapautuskäsky esim. "tule" ja osoita mihin palkka jäi. Jos koira ei tee 2on-2off -asentoa tehkää uudestaan ja koita helpottaa 2on-2offin tekemistä ihan läheltä ja pysähdy laatikon viereen tai käänny vähän vasten. Jos koira ei silti suostu luopua palkasta eikä keskity ollenkaan 2on-2offin tekoon tehkää alla esiteltyjä luopumisharjoituksia tai palatkaa vielä vahvistamaan 2on-2offia ilman etupalkkaa. Jos etupalkka saa koiran tekemään hitaammin kannattaa ehkä koittaa ilmankin. Esimerkiksi jotkut paimenet, kuten bordercolliet voivat kytätä lelua ja hidastavat sen takia.

- Tällä tavalla saadaan tehtyä harjoituksia, joissa ohjaaja jää taakse, ja koira tekee 2on-2offin kohti menosuuntaa. Välillä voit vapauttaa suoraan etupalkalle ja jätätkin palkkaamasta 2on-2off- asennosta. Muista kuitenkin palkata enemmän 2on-2off -asennosta. Jos koira alkaa yhtään ennakoida 2on-2offista pois lähtemistä olet liikaa vapauttanut sitä asennosta palkkaamatta.


Etupalkan opettelua namien kanssa


- Luopumisharjoituksia on esimerkiksi
  • Laita nami nyrkkiin ja näytä koiralle nyrkki. Kun koira ei töki nyrkkiä anna nami, myöhemmin odota, että koira istuu. Vaikeuta harjoitusta myös niin, että avaat nyrkin jos koira yrittää ottaa namin sulje nyrkki. Voit pitää kättä avoinna myös niin, että koira joutuisi aluksi hyppäämään namiin saadakseen sen. 
  • Käske koira istumaan tai maahan odottamaan, kun se on oppinut luopumaan namista. Näytä namia ja palkitse, kun koira pysyy paikalla. Jos se nousee, palauta takaisin. 
  • Käske koira haluamaasi asentoon ja ole kyykyssä vieressä. Laita yksi nami maahan. Jos koira yrittää ottaa namin, suojaa nami kädellä. Toisella kädellä estä koiran pääsy namille ja käske takaisin aiemmin käskemääsi asentoon. Kun koira ei yritä ottaa namia voit antaa sen koiralle. Voit myös palkita odottamisesta toisella namilla. Vaikeuta harjoitusta tiputtamalla nami ja olemalla itse kauempana koirasta sekä liikkumalla. 
  • Voit pitää myös koiraa hihnassa, laittaa pari namia maahan ja pyytää seuraamaan niiden ohi (voit houkutella namilla niiden ohi tai jos koira osaa seuraus- käskyn). Poimi lopuksi namit itse pois maasta. 


- Kävele hieman jäljessä tai jättäydy taakse. Pikku hiljaa aina kauemmaksi. Jos koira kääntyy kohti, anna palkka teidän menosuuntaan päin (suoristaen koiran) tai käytä etupalkkaa. Tämä on useimmiten kaikille koirille hankalin, olla kääntymättä ohjaajaa kohti. Joten panostakaa tähän jo laatikon opetusvaiheessa. Voit myös joskus käskeä edessä olevalle esteelle (esteharjoittelussa), kuten alla olevalla videolla putkeen ja sen jälkeen palkka.

Ohjaajan jättäytymistä taakse, ekoja treenejä, etupalkka ja välillä putki


- Lisää vauhtia. Jokaisessa osioissa lisää alkuun vauhtia pidentämällä koiran etäisyyttä laatikkoon. Lisäämallä omaa vauhtia. Tekemällä tolpan/esteen kierron yms. Pidä koiraa pannasta tai rinnasta hetsaa ja juoskaa laatikolle. Jos koiran vauhti hidastuu, harjoitus on varmasti liian vaikea tai et ole innostanut sitä riittävästi. Jos laatikko on liian hutera vauhdikkaisiin harjoituksiin eikä ole muuta niin tee sitten näitä puomin alastulolla (se normaalisti kasattuna, maassa tai pöydältä). Alussa lähetys sivusta kontaktipinnalle, seuraavaksi kontaktin rajan yläpuolelta ja matkaa kasvattaen kohti alastulon yläreunaa/alkua. Jos koira epäonnistuu 2-3 kertaa peräkkäin, helpota harjoitusta. Älä vaikeuta liian nopeasti, jos koira ei osaa tehdä vielä normaalilla vauhdilla. Lopeta onnistuneeseen suoritukseen.
Koiran pitäisi ajatella, että se pääsee nopeasti juoksemaan 2on-2off -asentoon ja saa sitten palkan. Ja joskun sitä nopeammin pääsee jatkamaan rataa.

- Harjoittele sivuttaisetäisyyttä.  Vaihtele etäisyyttä koiraan. Pyydä koiraa odottamaan ja ota sivuttaisetäisyyttä koirasta, sano laatikko käsky ja juokse samalla linjalla tai kohti laatikkoa. Myöhemmin voit juosta loivasti poiskin päin. Näissä on hyvä käyttää etupalkkaa. Harjoittele niin laatikolla, pelkällä puomin alastulolla kuin kokonaisella puomilla. Toistojen välissä voit ottaa jonkun helpommankin tai tavallisen toiston. Tavoitteena, että voisit vaikka juosta jonkun esteen toiselta puolella "leijeröimällä sen" tai lähteä pikku hiljaa viistosti sivuun.

- Testaa 2on-2offia häiriöillä (kun varmuutta alkaa tulla ja kaipaatte haastetta)

  • Jos olette harjoitellut vain sisällä tehkää samoja juttuja ulkona
  • Tee haarahyppyjä, kun koira menossa 2on-2offiin tai odottaa lupaa tulla pois
  • käy kyykyssä 
  • valssi/persjättö edessä 
  • heitä/avustaja heittää lelu takaata tai edestä kun koira on menossa 2on-2offiin. Jos koira meinaa livistää lelun perään pyydä se pois ja ottakaa uusiksi helpompana. Voit alkuun opettaa, myös lelun heittoa niin, että alkuun avustaja tiputtaa lelun ja nappaa sen pois jos koira ei pysähdy (koiralta menee palkka pois ja uusi toisto, ei kielletä) ja myöhemmin heittää vierivän heiton.
  •  Jos heität namin niin, ettei koira siihen ylety ei saisi lähteä 2on-2off asennosta. 
  • Avustaja huutelee häiriökäskyjä tai kutsuu koiraa. 


Nenäkosketus:
2on-2offin lisäksi jotkut opettavat nenäkosketusta pringlesin kanteen tai muuhun pieneen alustaan (pringlesin kansi on läpinäkyvä ja sitä voi tarvittaessa leikata aina pienemmäksi). 1. koira opetetaan  koskemaan nenällä alustaan. Alkuun palkataan katseesta, lähestymisestä, nenällä kosketuksesta, myöhemmin vaaditaan useampia nenäkosketuksia ennen palkkaa. Tälle "nokkimisille" otetaan käsky (esim. nenu, paina, touch, koske). 2. Kun tämä toiminto toimii erillisenä se yhdistetään 2on-2off kontaktiin, jolloin pringles kansi on kontaktipinnan edessä. Kun koira laskee pään sille, tiputetaan nami koiran pään vierestä alas ja useamman kerran palkataan, kun koiran pää pysyy vielä alhaalla tai se tekee uudestaan nokkimisen. Tällä saadaan koiran paino eteen ja se keskittymään kohtaan kontaktin alareunassa eikä vain ohjaajaan ja esteisiin. Osa siis opettaa tämän 2on-2offin lisäksi osa ei. En ole omille koirilleni opettanut. Moni tutuista kuitenkin jättää tämän vaiheen pois ja toimivia on kontaktit niinkin, mutta osa taas opettaa näin. 


4. Kuinka yhdistän 2on-2offin agilityesteelle?

4.1 Ensimmäiset treenit puomin alastulolla
Aloitan harjoittelun irrotetulla puomin alastulolla, joka on aluksi maassa ja sitten pöytään nojaten. Vaikka opettaisit 2on-2offin kaikille kontakteille olen aloittanut puomilla, jolla voi hyvin kokonaisenakin tehdä pelkälle alastulolle menoa. Se on usein myös hankalempi kapeutensa takia ja koira saa olla takapään kanssa tarkempi. Koiralle helpompi tehdä ensin kapealla ja sitten ottaa leveämmällä, joka helpompi. Toki keinullekin olen pamautteluiden yhteydessä palkannut, jos tekee 2on-2offin. A:ta on reiluin tehdä jyrkkyytensä takia vasta, kun 2on-2off on varma tai jos pystyt säätämään korkeutta, mutta silti tekisin puomilla sen kapeuden takia. Puomin jälkeen A leveämpänä on nopea oppia.

A. vaihtoehto
Trkmanin laatikkokontakti tavassa kontaktille siirto toteutetaan aiemmin mainitulla tavalla, että kontaktin eteen laitetaan tuttu laatikko. Sitten vasta, kun laatikko on varma joka tilanteessa. Tähän asti voi siis opettaa ilman esteitä. Alkuun tehdään kontaktin kautta tähän 2on-2offeja. Muutaman toiston jälkeen laatikko otetaan pois. Voit laittaa laatikonkontaktin viereen ja päin vastaiselta puolelta alastuloa käskeä koiran laatikolle, että koira menee alastulon kautta laatikolle. 

B. vaihtoehto
Itse olen opettanut sheippamalla saman toiminnon kuin laatikolle on opetettu puomin alastulolle. Aika nopeasti koira yhdisti laatikolla opetetun alastuloon, ei nyt ensimmäisellä kerralla mutta alle viidessä kerrassa. Näin ei jää laatikkoa häivytettäväksi. Jos koira ei lähde tajuamaan voit testata laatikon kanssa. 

Tuo koira puomin alastulon kontaktipinnan viereen, seisoen itse kontaktipinnan vieressä ja koira kiertää aina sun ympäri 2on-2off -asentoon (esimerkki video Gava bc 8kk ). Alkuun voi palkata kaikesta koskemisesta puomin alastuloon. Sitten ala poimia, kuten laatikolla etujalkoja maassa. Voit testata, myös opettamaasi käskyä toimiiko se. Äkkiä koira tajuaa, että sama asia on kuuluu puomille. Aloitin yhdistämään puomille 2on-2offia, kun laatikko sujui liikkeen kanssa.

Tehkää molempia puolia ja tulkaa edelleen puomin alastulolle kontaktin sivusta. Lisätkää etäisyyttä ja itsekin liiku tai juoske askelia koiran mukana. Kun nämä sujuu hyvin vaikeutetaan.

4.2 Takaperin ketjutetaan yhä vain pidempi matka 2on-2off asentoon
Takaperinketjuttamisella tarkoitetaan, että koiralle opetetaan ensin tapahtumaketjun viimeinen osa varmaksi. Esimerkiksi, kun etäisyyttä pidennetään niin ensimmäinen metri saattaa olla "uutta" mutta loppuasento on tuttu. Lisää etäisyyttä koiran mukaan, jos suoritus huononee etäisyyttä on ehkä liikaa. Älä vaikeuta liikaa yhdessä treenissä ja keskity yhteen kriteeriin (älä vaikeuta samaan aikaan vauhtia ja etäisyyttä, vaan pelkästään toista kriteeriä). 

Ensimmäinen vaihe on, kun koira hyppää sivusta ja tekee 2on-2off asennon. Seuraavassa vaiheessa laita koira seisomaan tai istumaan kontaktipinnan yläpuolelle. Voit pitää kiinni tai pannasta tai pyytää odottamaan -> luvalla 2on-2off. Kun koira tekee nämä ripeästi lisää matkaa. Lisää seuraava 50cm matkaa. Koira voi mennä pöydän kautta puomille tai nostettuna. Isommalla koiralla on siksi helpoin tehdä nämä harjoitukset puomin alastulo maassa tai pöydälle/muurin palikalle nostettuna, niin koiran voi pöydän kautta taluttaa/nostaa haluttuun kohtaan. Voit ottaa myös agilityesteitä alastulolle tullessa tai pidentää aluksi pelkkää matkaa. Kun alastulo sujuu kokonaisena ja kisajyrkkyydelläkin voidaan laittaa koira puomin keskiosalle ja myöhemmin testata kokonaista puomia. Jos ei suju niin palatkaa tekemään lyhyemmältä matkalta. Ja mieti onko vauhti lyhyemmältä matkalta kuin koiralla normaalisti laatikolla tai mitä se olisi radalla? Jos ei niin hetsaa koiraa ja pidä kiinni ennen päästämistä kontaktille, avustakin voi pitää (video Ruuti bc 5-6v avustajan kanssa, itse kontaktit ei suju täydellisesti). 

Monella on kiire tekemään puomia kokonaisena (nähdä oman koulutuksen tulos), mutta kun 2on-2off on varma kovemmassa vauhdissa niin itse puomin yli kulkeminen ei pitäisi olla koiralle kovin vaikeaa. Jos kuitenkin haluat tehdä kokonaisen puomin niin:

A. vaihtoehto: Ekaa kertaa hihnassa avustaja toisella puolen (koira voi yrittää hypätä pois). Tätä ennen ollaan tehty pelkkää alastuloa (koira sivusta ja sitten nostettuna tai maxi pöydän päältä alasmenolle), ettei koko puomi ole uusi juttu. Pidä hihna lyhyellä, mutta älä pakota sillä koiraa. Laita nameja puomin päälle/tarjoa suuhun, mutta jos koira ei keskity silloin puomiin vie naminyrkin kanssa tai anna palkka vasta puomin jälkeen. Kehu koiraa rauhallisesti ja kävelkää puomin läpi. Laita namikippo puomin 2on-2off kohtaan, hidasta koira kulholle, anna syödä namit ja vapauta koira. Jos koiralle ei ole opetettu vielä 2on-2off -asentoa puomille niin ei haittaa, jos koira ei pysähdy oikein, lähinnä palkka oli koko puomin kävelystä. Jätä nameilla houkuttelu parin kerran jälkeen ja jos koira ei jännitä puomia se voi juosta vapaana namikipolle. Malta mielummin siihen, että olet saanut takaperinketjutettua koko puomin.

B. vaihtoehto: Jos mahdollista on tehkää puomi maassa, matalaksi säädettynä tai pöydän päältä (minipöydän päälle ylös- ja alasmenolla). Tässä koira vapaana ja juoksee namikipolle tai lelulle, jos puomi on turvallinen. Voit tässä myös tehdä ensin pelkän alastulon, sitten keskeltä ja myöhemmin kokonaisena. Parempi vaihtoehto, jos koira ollenkaan arastelee puomia. Tässäkin ideana on vain juoksuttaa puomin läpi.


5. Vaadi kisoissa sitä mitä on opetettu
Harjoitelkaa treeneissä myös kisamaisesti kontaktiesteitä, joissa vapautat koiran tekemään rataa ja välillä taas pysäytät 2on-2offiin. Tehkää erilaisilla puomeilla ja kovastakin vauhdista onnistuneita kontakteja. Käykää epävirallisissa kisoissa treenaamassa. Muista, että kisoissakin on samat kriteerit. Jos koira ei pysähdy kisoissa kontakteille, kuten opetettu niin ota pelkkä kontakti tai koko este uusiksi. Ja poistukaa suoraan radalta korjaamisen jälkeen tai jatka rataa. Kannattaa miettiä, onko radan jatkaminen koiralle jo palkinto vaikka 2on-2offia korjattiin. Vai oliko riittävä rangaistus, että radan teko jäi hetkeksi kesken. Virallisissa kisoissa taas vaaditaan lähdemään yleensä pois radalta, jos alkaa "treenata" eli ottaa uusiksi kontaktiesteen/pelkän kontaktin. Epävirallisissa saa usein ottaa kaksi starttia voit esimerkiksi palkata 2on-2offin/t ekalla radalla ja tehdä toisen kisatreeninä, mutta jos koira ei pysähdy niin sitten korjaa. Älä palkkaa korjauksesta, ettei koira opi - että miksi pysähtyä ekalla kertaa jos helpommalla toistolla saa palkan. Voit myös ensimmäisissä kisoissa helpottaa koiraa olemalla siinä sijainnissa, joka on koiralle yleensä helpoin. Ennen rataa voit käydä palkkaamassa, myös parit kontaktit lämmittelyalueella.

Joskus saattaa tuntua turhalta korjata kontaktia, jos koira koski kontaktiin ja tuli sieltä pois ilman lupaa. Mutta kerrasta tai parista se äkkiä oppii, ettei tuolla tarvitse pysähtyä - treeneissä vain. Muutaman kerran, kun sallit tehdä väärää suoritusta esteellä, äkkiä koira oppii ettei tarvitse pysähtyä ja alkaa hyppiä kontaktien yli. Sen jälkeen saat tuhlata taas useammat kisat, että saat huonon tavan kitkettyä kisatilanteesta pois. Olisit voinut välttyä näistä monesta kontaktien "pilaamasta" suorituksesta korjaamalla kontaktin heti ekalla kerralla tai viimeistään toisella koiran opetus olisi mennyt perille. Eri asia on jos huudat koiralle aiemmin vapautuksen, kun näet että se alkaa hidastamaan pysähtymiseen. 

Kokematon kisaaja ei aina tajua laittaa itselleen tavoitetta kisoihin lähtiessä, että on tarkkana kontaktien kanssa. Yleensä tavoitteena on tehdä mahdollisimman hyvä rata vähin virhein. Mutta osa hienoa rataa on onnistuneet kontaktit. Aika tärkeäkin osa, koska kontakteilla on tärkeä pitää kiinni säännöistä, mitä koiralle on opetettu. Muissa ohjauskuvioissa on lähinnä vain kiinni omasta ohjauksestasi. Ja lähdössä kannattaa olla myös tarkkana, että koira odottaa miten on opetettu "kun annat pikku sormen, se vie koko käden". 

Mieti myös mitä koira oppii suorittamastaan kisaradasta. Tekikö se kilpailumaista rataa ja vaikka nollan. Tai esimerkiksi hylky tuloksena voi olla monenlainen: koira voi varastaa lähdössä ja tulla kontaktit läpi ilman lupaa, tai voit hyödyntää kisatreeniksi ja palautat kontaktille ja poistut radalta. Varmaan hyödyllisempää, kuin yrität tehdä onnistunutta rataa koiralla, joka ei ole edes lähdössä kuunnellut ja totellut. Samalla saat tehtyä opetuksen seuraavaa kertaa ajatellen.

6. Muuta
Jos koira jättää treeneissä tekemättä pysähtymisen, joko palataan takaisin päin opetuksessa ja harjoitellaan pelkällä alastulolla hitaammalla vauhdilla. Harjoitellaan lisää ohjaajan erilaisia häiriöitä tai etupalkkaa tai putkea edessä. Herkälle koiralle ei sanota mitään, kun se jättää pysähtymättä. Keskeytetään siihen ja otetaan uusiksi tai helpotettuna. Väärin tehtynä menee takapakkia ja koira ei uskalla juosta vauhdilla, koska pelkää epäonnistumista ja se tuo painetta alasmenolle. 90% pitäisi saada onnistumisia, että voi vaikeuttaa. 



Videoita (osa samoja videoita kuin yllä): 
1. Alkeistreeniä laatikon opettelua Gava bc 13,5vk (pientä houkuttelua), puhtaasti sheipaten Kerttu tolleri 4kk (ohjaaja istuu maassa)
2. Laatikon naksuttelua itse seisoen Gava bc 18vk
3. Laatikolla ohjaajan pientä liikettä vierellä/edellä Gava bc 7,5kk
4. Keinun alastulon painamisen ohessa tarjosi ekat 2on-2offit agilityesteelle Gava bc 7-8kk
5. Puomin alastulolle kiepauttaen 2on-2offia kolmas treeni Gava bc 8kk 
6. Laatikolla ensimmäinen etupalkka nami Gava bc 8kk
7. Puomilla sivusta kontaktille, pari palkkaa ja namin heitto lopussa eteen Gava bc 8kk 
8.. Puomilla sivusta kontaktille häiriössä. Gava bc 8,5kk 
9.. Tasapainotyynyllä 2on-2offia aste haastetta lisää Gava bc 9kk
10.. Puomin alastuloa sivusta (loppunamin heitto) Gava 9,5kk 
11. Vaikeammalla kulholla 2on-2off asento Gava bc 10kk
12. Puomilla etupalkka sivusta, välillä putkeen ja matkaa kasvattaen alastulolla Gava bc 11kk 
13. Puomilla sivusta 2on-2offiin, etupalkalla Gava bc 12kk
13b. Puomin alastulo maassa ja oma liike Gava 12kk
14. Puomin alastulolle putkesta kovasta vauhdista Gava 1,5v 
15. Puomin alastulolla avustajan pitäessä harjoitellaan 2on-2offiin ripeyttä. Ruuti bc 5-6v unohduksissa hyvä 2on-2off.. Ruuti ei nuorempana tainnut tehdä koskaan pidettynä, joka nostaa kierroksia. Näitä voi siis kisaavakin koira kerrata. 
16. Puomin 2on-2off radan yhteydessä. Ekassa kouluttaja palkkaa ja juoksee tuomarimaisesti vieressä Ruuti bc 3v (2011)
17. 2on-2off puomilla ja A:lla treeniradalla Dracu auspai 3lk (lainakoira mun ohjaamana)
18. Puomi kokonaisena Gava lähes 2v, toinen  

Novan 2on-2off: 
- Kolmas treeni (2016)
- Puomilla alastulo ja kokopuomi
- Etupalkalla puomin 2on-2off alasmenolla


Muiden videoita:
- 2on-2off laudalla ja etupalkka Pii cockeri mölli  (vertaa tähän 2on-2offin "vauhtia" ns. laatikkovaiheessa lyhyeltä matkalta)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!