Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

14.6.2015

Tokokoe nollia ja paimennusta

Lauantai päivällä oli Helsingissä Sahaajankadulla tokokoe, jossa tuomarina oli Harri Laisi. Koe oli etuajassa ja tehtiin toisena kaikki liikkeet peräkkäin ja paikkikset otettiin loppuun. Alkuun en ollut varma oonko ekana vai tokana ja vähän liiankin pitkään odottelin Ruutin kanssa ja välillä treenattiin. Kelikin oli aika lämmin tosin tuolla tuuli, mutta kyllä kuumuus näkyi kaikissa koirissa. Ruuti on enemmän koira, joka tottelisi sateella paremmin. Olisi voinut keli siirtyä päivällä..



Tunnari 9: Ravasi edes takaisin. Aavistuksen vino sivulla. Hyvin nappasi heti oman eikä tarkastellut. Jes!

Zeta i-s-m 7: istumisessa vähän varmistelin. Seiso ok. Mutta maahanmenon sijaan istui! Ehkä olisi pitänyt matalemmin sanoa se maahan ja painokkaasti. Seurasi kivasti!

Ohjattu 9: saatiin oikea niin vähän myöhemmin pysäytin merkille, että ehti suoristaa itsensä. Tiukka tuomari olis rokottanut "pysähtymisen ennakoinnista". Lähti täydelliseen suuntaan ja toi oikean. Vaikka haettava kapula oli varjossa vs muihin. Noin 2m ennen pudotti vauhdin raville. Hieman malttamaton luovutus, mutta ehdin napata kapulan. Ehkä tota täytyy harjoitella myös.. Tässä näkyi varmaan just kuumuus, normaalisti laukkaa reippaasti.

Seuraus 9: varmaan meidän parhaita koeseurauksia. Päätin taas että teen ripeää käyntiä, hidas pystyi olla silloin vähän nopeampaa. Ja juoksu oli myös reipasta. Peruutukset oli täydelliset, suurimman osan paikallaan käännöksistä tai sivuaskelista hiljaa. Vasempaan käännökset hienoja. Perusasennotkin ihan hyviä. En käyttänyt kaikkia mahdollisuuksia sanoa "seuraa", osassa lähdin/muutin nopeutta ilman käskyä. Tämä jo tuntui hienolta vs että pelkään, että seuraako ollenkaan. Täytyy vain luottaa ja mennä asenteella, että nyt tehdään!

Estehyppy 9: taisi hakea sen ihan hiljaa tai sitten pieni äännähdys. Ei ällötellyt kapulaa, jes!

Luoksetulo 8: vähän hidas maahan. Mietin vaikkei saisi poiskävellessä, että kunhan ei nouse (tehnyt välillä treeneissä että istuu, paitsi ei eilen). No Ruutihan siellä seisoi!! Hyvät stopit. Luulin, että olisi nollannut liikkeen. Normaalistikin saadaan tästä 8-9. Ehkä mun fiilikseen  vähän tää vaikutti.

Kaukot 0 (-40p): varjossa. Hyvin maahan. Mutta nousi seisomisen sijaan istumaan. Ei kuunnellut ollenkaan. Sitten jossakin kohtaa kai maahan kaksoiskäsky, ei ensin totellut ja sitten kaksois käsky. Liikkui myös tosi paljon! Varmaan se nollasi, kun liikkui yli oman mittansa. Tämä liike on kyllä niin kaikki tai ei mitään! Osaa kyllä, jos vaan viitsii. On saatu 9,5 numeroa ja sitten taas nollaa. Ruuti oli niin laiskalla päällä. Täytyy harjoitella selkä koiraan noiden siirtojen kuuntelua ja tehdä tähän häiriötä ja pitkältä matkalta. Suurimman osan treenaan liian läheltä vain tekniikkaa. Tärkeintä ei ole nyt kyllä tekniikka vaan se että koira tekisi oikeat asennot pitkältä matkalta! Jos pitää jostakin tinkiä niin se on tekniikka. Ei ole iloa hienosta tekniikasta, jos se tulee 1/10 kokeisiin. Kylläpä ärsyttää! Täytyisi treeneissä myös tehdä kaukot ihan vikana, kun koira alkaa olla jo väsynyt. Tai muuten väsyneen koirna kanssa. Ruutin kunto alkoi jo loppua tässä.

Ruutu 0 (-40p): merkki hyvä. Ruutuun täydellinen kohta keskellä. Stoppasin seisomaan ja sitten havahdun siihen että tajusin, että munhan pitää käskeä se maahan ilman liikkurin käskyä! Yleensä huudan heti peräkkäin seis ja maahan. Nyt Ruuti ei tainnut ekalla totella. Sitten istui ja sitten vasta maahan! Voi hitsin hitsi. Muuten olis ollut täydellinen. Seuraamaankin hienosti. Tämäkin on meidän toinen liike, joka on kaikki tai ei mitään! Vaikka on Ruutin lemppari liikkeitä.

Paikallaolot sitten pari koiraa tehtyä ja Ruuti ehti levätä autossa. En tiennyt ollenkaan numeroita, mutta oletin että sen verran ettei enään mitään mahiksia. Ei siis paineita paikkiksiin.

Istuminen 10: kaikki koirat istui meidän palatessa!

Paikalla makuu 0 (-20p): Ruuti oli katsonut, kun meidän viereinen pumi nousi seisomaan ja Ruuti nousi sitten istumaan. Istui lähes koko liikkeen ajan. Hitsin matkija! Ruuti on jotenkin niin herkkä tekemään sitä mitä muutkin.

Yhteensä 191p, ei tulosta. Ja ennen neljää viimeistä liikettä meni vielä niin hienosti. Oli hyvä fiilis kisoihin mennessä ja tsemppasin taas, että mietin liike kerrallaan. Tehtiin paljon normi nameilla ja narupallolle leikkien. Ruuti ei tosin meinannut jaksaa leikkiäkään. Tosi minimisti oli ääntä, eikä haahuillut mutta hitsin muutamat tottelemattomuudet. Ja juuri vikoissa liikkeissä nollat. Ruuti tekee myös nollat aina noihin 40p liikkeisiin, se jo tuntuu. Onneksi sentään oltiin nollattu ennen paikkiksia, muuten olis kyllä harmittanut.

Täytyy katsoa saadaanko koepaikkaa enään ennen elokuuta. Ainakaan vielä ei ole tiedossa. On se pienestä kiinni! Tai sitten pakko yrittää uutta evl:ää mutta sen tietää Ruutin varmuudella mitä uuden liikkeen oppiminen varmaksi on. Ohjatussakin kesti sen pari vuotta. Ja mitään helpotusta ei ole nykyisiä vaikeita liikkeitä ajatellen. Itse työskentely oli taas tuolla hyvää. Eikä Ruuti ollut liian paineissa palkattomuudesta. Jos on liian hyvä palkka niin sen osa herneistä menee vaan miettimiseen miten hyvä palkka on tiedossa.

Treenaa: 
- kaukot pitkältä matkalta ja selkä päin myös
- ruutu
- välillä monta liikettä treenissä ja kaukot vikana
- luoksetulon jättöä

Gava vähän leikki ja seurasi. Tehtiin vähän myös liikkeestä seisomista. Alkuun käsimerkkiä ja sitten ilman. Sivulla ja mun peruuttaessa. Loppua kohden parani ja ilman apujakin hyvä. Paristi teki myös maahanmenon.

--------  --------  -------- -------

Lauantaina mentiin pitkästä aikaa Siuntioon (Vihdin rajalle) Päiville paimentamaan. Oli 5 kpl nuoria lampaita pyöröaitauksessa, joka pienempi kuin mitä muualla missä ollaan käyty. Viimeksi käytiin syksyllä Päivillä. Gava oli vuorossa toisena. Meidän kanssa oli myös Heidi, Ronni ja 4kk pentu Ossi. Kiitos Päivi, kun saatiin tulla!

1. kierros
Gava oli taas niin täpinöissään ja vähän jännitti miten käy paljon liikkuvampien lampaiden kanssa. Jätin Gavan maahan portin reunaan ja menin lampaille. Lampaat ei halunnut seurata mua, vaan kyyhöttivät aidassa kiinni. Kun taas annoin Gavalle luvan tulla. Se meinasi tulla vain kohti ihan matalana tuijottaen. Alkuun tuntui, ettei tule mitään treenistä kun en saa lampaita pois laidalta tai Gavaa kiertämään.
Tarvittiin sitten Päivin apua, että saatiin heikoin lenkki lampaista kaskelle ja sitten Gavalla alkoi näkyä myös flankkejä. Kiersi aika lähellä lampaita ja hirveää vauhtia. Keppi oli apuna ja seurasin sillä Gavaa sen kiertäessä lampaita. Jos tuli liian lähelle, niin napautus kepille välillä olevaan alueeseen. Maasta flankkiin lähettäessä taas edestakaista liikettä koiran edessä olevalle alueelle, ettei siihen saa tulla.

Paristi Gava hajoitti lampaat ja pääsi jahtaamaan jotain lammasta, josta sain karjua sen lopettamaan ja maahan jonnekin. Ei onneksi kuitenkaan vaikka näyttää hurjalta nappaa kiinni. Ei ollut aikaa tuolla niin en osannut arvioida paljon aikaa meni.

Tehtiin flankkejä molempiin suuntiin. Välillä away- sijaan lähti myötäpäivään. Koitin muistella miten viimeksikin lähetettiin. Maahanmenon totteli aika hyvin. Viidellä lampaalla ja pyöressä aitauksessa mun oli myös helppo tulla vastaan ja saada G lampaiden taakse. Tehtiin paristi vähän kuljettamista, joka on Gavalle luontaisempaa. Jätettiin johonkin hyvään flankkiin ja meinasi mennä hakemaan Gavan kiinni maahanmenosta, mutta parhaiten toimii se, että kävelen vähän kohti ja pyydän Gavan 1-2 m päästä kyyristyen luokse eli saa tulla kohti lampaita. En oikein luottanut luopuisiko lampaista ja tottelisi kävellä vapaana pois niin talutin sen niskasta pitäen pois. Valjaat unohtui ja puolikiristävä panta liian väljä juosta tuolla.


2. kierros lampailla kahden koiran jälkeen. Gava odotti sen aikaa aidassa, vähän huonommin kuin mitä Woollandiassa kun vahdin kokoajan ja lopussa pidemmän aikaa odotettua oli paremmin.

Mentiin nyt taas yksin aitaukseen. Sain talutettua yhden lampaan keskelle ja muut seurasi perästä. Flankillä Gava sai pidettyä lampaat keskellä. Täytyi aina välillä vain pysäyttää se, kun pää meinasi mennä pyörälle Gavan vauhdikkaasti lampaita kiertäessä. Täytyisi saada joskus hallitumpi ja hitaampi vauhti. Nyt itsekin huomaisin, että tämän kerran lopussa Gava otti välillä paremman etäisyyden ja luopui lampaista eli ei paineistanut katseella kokoajan kiertäessään. Aina välillä maahan ja sitten tehtiin joku suunta. Edelleen välillä lähti väärään suuntai tai muutamasti vaihtoi itse suuntaa. Vähän kuljettamistakin joka hyvää. Täytyi vain varoa, ettei mennä ihan aitaan kiinni, että saan lampaat taas irti aidasta. Hyvin selvittiin kuitenkin aina takaisin keskelle. Piti lopettaa yhteen hyvään kohtaan, mutta Gava nousi mun kävellessä kohti ja yritti karata lampaille. No pääsikin sitten vähän huonolla asenteella niitä kiertämään ja annoin vähän aikaa juosta, kunnes seuraavalla kerralla onnistuin saamaan kiinni.


Olisi ehkä saanut olla kolmannen kerran, mutta nämä kaksikin kertaa on olleet ihan sopiva määrä. Toisen kerran lopulla alkoi näkyä hyviä merkkejäkin. Paljon on kyllä työtä ja ehkä mäkin alan jossain vaiheessa osata kouluttaa Gavaa. Nyt en sentään kaatunut, vaikka välillä nauratti kun joku lammas oli aina välillä änkemässä jalkojen välistä tai seisoi siellä. :D

Oli kyllä siistiä niin mun kuin Gavankin mielestä! Tähän jää koukkuun. Ihaninta on nähdä, miten toi paimennus on niin verissä. Että pelkkä paimentaminen koiralle on niin palkitsevaa. Voitaisko jalostaa toko tai agilitykoiria, jotka ei vaadi mitään palkkaa. :D Samoin tollereiden kanssa ihaninta on nähdä sen into ja ilo, mitä joku noutaminen voi saada aikaan. Hyvä lopetuspäivälle toko epäonnistumisen jälkeen.

Neiti on päättänyt, että nyt lähtee.
Gavasta tippuu kuin kuivasta havupuusta karvaa! hetkessä nurkat täynnä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!